Takana laiskimus-maksimus päivä.
Vaikeuksia käynnistyä.
Siinä ohimennen tuli vähän puuhailtua;
nenänjäljet ikkunasta veks, veskistä pissinhaju veks.
Leluja salaisesti järjestelin, taas muutama *äidin mielestä vähemmän tärkeä* poiiiis.
Imuria heiluttelin.
Pihalla kompostia ihmettelemässä. Kuoputtelua laarista toiseen.
Niitä omppuja, aina vaan satelee puista. Hyviä ovat, namskis.
Iltaa kohden alkoi sujumaan.
Yllättäen huomasin kaitsevani omaa katrasta kolmella vahvistuksella.
Joku visio megaperheen äitinä.
Väänsin leipätaikinaa ja valjastin lapsityövoimaa.
Tuli hyvä mieli kaikille.
Ihanaa leipuripuuhailua, mahdottoman herkullisia lämpimäisiä.
*kiitos tästä päivästä*
Kutoo, kutoo...
Jes-kappale valmis.
Mutta mutta,
mitäs omituista tässä nyt on....
Toinen etukappale näiiiin leveä ja toinen näiiiin kapea?!
Kasa julkaisukelvottomia sanoja,
purkupuuhia.
Kuka innosti kutomaan ohi hihakavennuksen *kökkö*
Eli taas kudotaan,
vieläkin etukappaletta :-)
Vuosi sitten,
eskarilainen palasi kotiin ja kertoi hämmentyneenä...
Kauheus unohtunut arjen pyörteisiin,
silloin jäätiin lauseeseen "ei näin enää toivottavasti koskaan käy"
Lapselle koulu on koulu.
Se ei ole mikään isojen lasten koulu tai aikuisten koulu.
Se on koulu, mihinkä mennään ekaluokkalaisen innolla.
Mitenkähän huominen?
Varaudun ottamaan vastaan hämmentyneen ekaluokkalaisen ja sen kysymyksen
"eihän näin enää pitänyt käydä..."
Kaksin kaksiyötä.
Upea syyskuinen aurinko, maahan ropisevat lehdet.
Kirpaisevan viileä vesi.
Hiljaisuutta.
Aikatauluttomuutta.
Rauhassa ruokailua, ilta-aurinkoon katettuna.
Kiukaan kihinää öljylampun valossa.
Kainaloon käpertymistä,
arjen karkoitusta.
Meidän vauva.
Nauraa ilkikurista nauruaan,
makoilee ikkunalaudalla ja miettii seuraavaa siirtoaan.
Voisi aloittaa nallejen lattialle viskomisesta, jatkaa pikkulegojen pudottelulla sängyn taakse.
Kivasti lentää, kiva ropina -lisätään tahtia.
Äkkiä pakoon, äiti kieltää.
Uhkaava hiljaisuus keittiössä.
Ihanku lasipurkin kansi..
Jep_keittiöjakkaralla siirrytty astetta ylemmäksi, aina vaan korkeammalle.
Purkkapurkki siellä hyllyllä.
Ja taas se äiti tulee *alasalas heti paikalla* komentonsa saattelemana.
Eteiseen koreja inventoimaan, veskipyttyyn omppu _plops_ Äitihän on sanonut, sylje kuoret pyttyyn älä lattialle...
Nipistän siskoni kiljuvaksi, kalautan veljeä hienolla miekallaan.
Ja nauran.
Joudun jäähypenkille.
Illalla vielä viimeiseksi nostaa äiti vilvoittelemaan vaatehuoneen puolelle. Ihan hiljaa seisoskelen rauhoittumassa riepu kainalossani.
Raotan ovea ja pinkaisen turvalliseen kainaloon.
Käyttäydyn taas ihan kuin vauva, tuhisen suloista vauvan unta.
1v8kk
Esikko on oppinut lukemaan!
Pari viikkoa sitten luki sujuvasti seinäkalenterista syyskuun nimipäivät.
"arhippa _lukeeko tuossa arhippa"
Ihanaa intoa.
Hetki sitten salakuuntelin iltalukemisia, luki lasten raamattua ääneen.
Äitikin viisastuu salaa tässä samalla.
Ulkoilutin katrastani esikon partion ajan.
Kävelimme pikkuiselle sillalle ihmettelemään alla juoksevan joen kovaa kiirettä.
Ollaan sitten varovaisia, yhtään ei saa kurkotella.
"jos mä putoon_joudunko mä sitten koskelle?"
"mistä tämä vesi tulee?"
"mä katson tarkkaan näkyykö yhtään kaloja"
"tai DELFIINEJÄ"
Äiti sai suunpielet ylöspäin vaikka näkikin pelkkiä roskia joen pohjassa.
Tänään korkkasin puuhellan.
Vilukissalle hyvää lääkettä.
Putsasin hellan, öljysin vähän levyjä ja uunin sisältäkin vähän huiskautin rätillä.
Sitten varovaisesti paperia palamaan ja hienosti lähti vetämään.
Aah mikä kotoinen lämpö (ja käryävien levyjen kärtsä)
Hellalla valmistui lounas, uunissa paistuivat leivät;yksi yläkerrassa ja toinen alakerran miedommassa lämmössä.
Tuli kyllä hyvä mieli.
Lämpö, tuore leipä. Säästöä sähköön ja alkukantaista TUNNELMAA ;-)
Taas pukkaa tilaustöitä,
kudo-kudo-kudo.
Ja äiti kutoo onnessaan...
Päivän saldo viirulle villahousut & pupulle pipo.
Päivä alkoi päänsäryssä.
Kattilallinen puuroa, iloisia huomenta toivotuksia.
"onko tässä varmasti sokeria?"
Niisk ja köhköh.
Autolla kylille, yks tonne ja kaks tuonne.
Käynnistymisvaikeuksia.
Narinaa ja marinaa.
Aurinko paistoi mutta melkein pakkanen pureskeli, kylmä.
Leikin hyörinää ja pyörinää.
Vähän ahkerointia ja aina vaan pään jomotusta.
Viikonloppusuunnitelmat muuttivat muotoaan, ketutti.
Iltasella sain ihanan hiljaisuuden haltuuni, jäin yksin kotiin.
Lämmitin saunan, löylyttelin. Kuuntelin musiikkia.
Ja virtapiikin voimin lapasiin ilmestyi puuttuneet peukut.
Yhteinen iltapalatuokio, kaikki taas koolla.
Unille vei pienten tie.
Istuin koneen äärelle ja luin saapuneen sähköpostin.
Surumielin iltani jatkunut. Kaikki päivän marinat ja narinat...nolottaa.
Nyt lippu korkealle ja suuren suuri rutistus sinulle,
Rakas Ystäväni.
Ei me luovuteta.
"äiti _missä mun kynä on?
eiku mä tarvitsen mustekynän
en mä löydä sitä mistään, mä tarvitsen"
"nyt mä löysin kynän, mä otan tämän
äiti_mikä päivä on tänään?"
"mä laitan tähän nyt merkin
tuo tuossa kun on noin suttuinen on mun kiukkupäivä,
tuo on tuossa hyvä päivä"
"mä laitan tämän mun kynän nyt tänne tyynyn viereen, tänne nasun kainaloon"
pieni kirjanpitäjäni 3v8kk
Mietin tässä
miltähän näyttää oma kirjanpitoni?!
Kiukkupäivä ja hyvä päivä
hmm....
Tajusin tässä illalla sairastavani PikkuNaulaSyndroomaa.
Se on sellainen omituinen himo pikkunauloja kohtaan.
Naulat on niin suloisia.
Minulla on ikioma purnukka pikkunauloja, sellaisia samanlaisia millä naputellaan kiinni "halpis huonekalujen" taustalevyjä. (laittavat aina mukaan niin paljon jotta saan kokoelmaani kartutettua)
Nauloja käytän, viimeksi tänään valokuvien seinään kiinnitykseen. Tai no en mä ihan sentään kuvan läpi kolkuttele vaan ihan kehyksien ripustukseen.
Nauloista tuli mieleeni visio vuosien takaa.
Iskä teki vasarahommia ja minulla oli oma pikkuvasara. Ja mitäpä sillä tein _naputtelin tietenkin pikkuruisia nauloja johonkin kalikkaan kiinni.
Onkohan tämä vakavaa?!
Se sitten syyskuu,
aamulla oli pakkasta -huih.
Perheessämme pyörinyt nuhapöpö halusi minunkin seurakseni, kurjaa kurjaa oloa.
Puolikuntoisena punanenänä, kuumaa hörppien -on uusi viikko korkattu. Eiköhän se tästä.
Aamulla tosiaan sai kerholaiset varustaa pitkillä kalsongeilla, sukkahousuilla. Päähän ohukaista pipoa ja käsiin sormikkaat.
Kerholais-Ukko epäröi pipoaan ja pyysi
"voitaisiinko taas vaihtaa kerhotossut siinä naulakon toisella puolella"
AI MIKS
"ettei ne näe että mulla on jo pipo päässä...."
On tiedossa taas varusteiden päivitystä; kesäistä sandaalia komeroon ja sitä rataa.
Varmaan voisi jo shortsi-hyllynkin tyhjentää ja täyttää uudelleen niillä pitkillä kansongeilla.
Ei auta itku ei _niin se kesä taisi taas jo mennä... sillä kun tuntuu kovasti kiire aina olevan.
