sunnuntaina, joulukuuta 31, 2017

yhdenlainen katsaus

Tammikuussa kuvasin punaiset varpaankynteni.
Jalkani lämmittelivät mustalla laavakivihiekalla,
Los Gigantesissa.

 Helmikuussa perheeni poseerasi Kasnäsin lumettomalla rantakalliolla.
Yön aikana satoi lunta.

 Maaliskuussa yläkerrasta löytyi jalaton, hännätön, korvaton koira.
Sieltä on löytynyt myös nenätön barbie.
Ja johdoton nettiboxi ja mykkä patteri.

Huhtikuussa nautimme metsäterapiasta.
Kovin keväiseltä jo näytti.

Toukokuussa käväisimme Kuopiossa.
Päälimmäisenä reissusta jäi mieleen rengasrikossa auttaneen ojentama kalakukko.

Kesäkuussa koitti vapaus koululaisille.
Aurinkokin juhlisti päivää.

Heinäkuussa seikkailimme monissa mutkissa.
Ei se pelkkää risukasaa ollut,
kuvat, kuten tämäkin sen todistaa.

Elokuussa mörköilin yksin mökillä.
Evästin luonnonantimilla leipäni päällystäen.


Syyskuussa esimakua rempasta. Laitoimme kellarimme etukatoksen kuntoon.

Lokakuussa retkeilimme asuntoautolla.
Lasten syysloma.

Marraskuussa ihailin auringonlaskua taivaalla.

Joulukuussa.
Tänään, olen ikuistanut itseni sädehtivänä peilin edessä.
Kaikki vuoden pahantuulisuudet ovat kasaantuneet,
reilu kaksi tuntia vielä niin toivottavasti helpottaa.

 

lauantaina, joulukuuta 30, 2017

leffailta

Meillä oli tänään shoppailupäivä.
Oltiin koko perhe selviytymässä kauppakeskuksessa.
Yksi tosi innokas,
toinen vähän mukana vedettävä.
Kolmas hivenen tukahdutettu.
Kaksi "kun oli pakko" -tyyppiä.
Yksi liian pieni päättämään.
Ja minä.

Lienee kaikkien mielestä parasta oli kotiinpaluu.

Ostin leffan,
Napapiirin sankarit 3.
Päätön.
Mahtava pohjoisen murre.
Hillittömän hölmö.
Huikeat maisemat.
Välähdys vakavuutta.
Naurua.

Vietimme leffaillan, jossa ainoastaan pari oli vähän liian pientä hölmölle huumorille. Maisemat kyllä tunnistivat.
Ehkä selviävät kun tarjolla oli pirtelöä, poppareita ja suklaakonvehteja.

Leffaseurana meillä oli tietenkin myös karvatohveli.
Hän vietti parituntisen tänään yksin kotona
ja täten loppuilta olikin yhtä läheisyyden kaipuuta.
(ja papanointia, suklaavarkautta, paperin syömistä...)



 

perjantaina, joulukuuta 29, 2017

en yhtään prinsessa

Esine,
joka notkunut yläkerran vessan hyllyllä vuosia,
osui tänään silmiini.
Soittorasiani.

Lapsuuden synttärilahja. Hartaasti toivoin ja sain lahjaksi kaksikin soittorasiaa.
Muistan kun kävimme paikallisessa lelukaupassa toisen vaihtamassa,
varmaankin johonkin rekka-autoon -en muista.

No toin tänään soittorasian alakertaan,
koesoitin ja katselin kirppatädin silmin.
made in Japan

En se minä kyllä siinä tanssahtele tyllihameessa.
En ole tanssahdellut koskaan,
enkä ole omistanut prinsessa hörhelöitäkään.
Ei minulla ole ollut edes pitkiä hiuksia joita kiharrella kauniiksi.

Poikatyttö taidan olla.

Tätä miettiessäni ajauduin kampauspöytäni tarinaan.
Tykkään kalusteesta valtavasti,
se on kaunis.
Joskus kampaan hiuksiani peilin edessä.
Peili on sellainen epätarkaksi elänyt. 
 En ole koskaan istahtanut peilin äärelle kuvaani katsomaan.

Olen huono peilien kanssa.
Saatan pestä hampaat,
föönata hiukseni
ja jo kotoa lähtiessä ajatella; en katsonut yhtään peiliin.
Sillä silmällä.

Tästäkin voisi tehdä vaikka uudenvuoden lupauksen.
Voisin katsoa peiliin useammin.
Laittaa vaikka ripsiväriä joskus.
Niin ja ostaa huulipunan sen eltaantuneen tilalle.
Huih.



 

torstaina, joulukuuta 28, 2017

ei mitään sanottavaa

No nyt tajunnanvirtani hyytyy.
Olen päättänyt täyttää tämän joulukuun sanoilla,
ja ensimmäinen ilta kun en tiedä mistä kirjoittaa.

Kaikki on tänään ollut niin tavallista.
Hidasta, laiskaa ja vähän arkistakin.

En pidä vesisateenropinasta selkäni takana,
se hakkaa ikkunaan.
Tahdon lunta.

Nyt kun blogi on viettänyt hiljaiseloa,
en enää muista mistä neuleprojekteistakaan olen jo kertonut.
Minulla on menossa neule lapselle -teema.
Se alkoi yhdestä villapaidasta,
johonka sisarus kuittasi ettei hän ole saanut mitään pitkään aikaan.
Minäkin tahdon villapaidan
ja minäkin.

Esikoisesta aloitin.


Neule olikin sopiva keskimmäiselle tytölle.

Uusi yritys.

Ihan liian kittana, ihonmyötäinen.
Ei hyvä. Jollekin pienemmälle kylläkin.

Esikoinen siirtyi neulontajonon hännille,
jos se auttaisi.


Valmistui vanhemman pojan neule.
On puseroa pitänytkin ja vain vähän valittanut,
mukamas pistelee vaikka pehmeää alpakkaa.

Nyt iltapuhteina yhdistin villatakin alaosan hihoihin.
Etenin kaarroketta kohti kaula-aukkoa.
Kuopuksen villatakki.

Kaksi jonossa odottavaa kyselivät viimeksi eilen.
Joko joko joko.

Kuulostaa äidin korviin hyvinkin miellyttävältä.
Ja minähän kudon.
Rakkaudesta.

keskiviikkona, joulukuuta 27, 2017

joulusta synttäriputkeen

Meidän perheen synttärit on yhtä lukuunottamatta sijoittunut putkeen.
loka-marras-joulu-tammi-tammi-tammi
ja touko

Tasaisesti alku- ja loppuvuoteen
ja toisella kaavalla ajatellen ihan könttinä vaan.

On hyvä laskeutua jouluähkystä synttäriherkkuihin.
Kahden viikon kuluttua jatketaan.

Oma vuosipäivänikin lähestyy ja se on aiheuttanut pientä kriisin poikasta.
Kohta puolessa jo kohti seuraavaa pyöreää.
Koittaa katsella tasapuolisesti taakse- ja eteenpäin.
Takana ei ole peikkoja,
vain vähän asioita joita ei olisi tahtonut tapahtuvaksi.
Nekin vieneet eteenpäin vahvempana.

Voi,
nyt minusta tuntuu jotta pieni kevennys olisi paikallaan tähän syvällisyyteen.
Leivoin eilen illalla kuivakakun.
Maku oikein hyvä.
Ja ulkonäkö... tunnistamaton.




tiistaina, joulukuuta 26, 2017

langanohjain

Vuosi lähestyy taas loppuaan.
Uusi kolkuttelee oven takana.

On aika hävittää huonot jutut,
niputtaa hyvät jutut.
Pudottaa ja päästää jatkoon.

Tehdä uusia lupauksia ja miettiä mitenkä niiden vanhojen kävi.

Olenko hyvä vain jos muutun?
Entä jos olisikin ihan hyvä näin?
Vai onko se sitten riman alitusta,
en tiedä.

Nukuin viimeyön huonosti.
Podin joulunohitusmasennusta.
Pelkäsin etten saa enää joulusta kiinni näin tapaninpäivänä.

Yöllä joku peruutti autonkin meidän keittiörempan keskelle,
talon kulmasta sisään tuosta vaan.
Pelkäsin koko talon romahtavan ja mietin mitenkä nyt lämpö pidetään sisällä. 

Sekavat unet selätettyäni joulu oli vielä täällä.
Fiilistä hieman koiteltiin kun vierailin nettipankin puolella laskuja maksellen.
Mitään ei ole,
mitään ei puutu.
Riitti ja riittää.

Oma langanohjaimeni.
Samaan suuntaan kulkijani.



 

maanantaina, joulukuuta 25, 2017

laiskottelemisen vaikeus

Hidastetusti.
Pyjamissa.
Koko päivän.

Syömistä vaikka ei niin nälkäkään ole.
Aistittavissa ylensyömistä ja ripaus ärinää.

Mietin vaan ettei tämmöinen ihan helppoa ole.
Kova kiusaus tehdä kaikkea,
lähteä kävelylle, vähän järjestellä.
Kun lupa vain laiskotella.

No olen minä kutonut villatakkia valvojan silmän alla.
Hän käy hetkittäin kyselemässä työn etenemistä.
Hitaasti mutta eteenpäin kuitenkin -olen vastannut..

 

sunnuntaina, joulukuuta 24, 2017

jouluaatto

Nyt oli pakko avata kone,
aattoiltana.
Tahdon joulukuun täyttyvän teksteillä.

Lapsista kolme kipitti jo yläkertaan,
rakentamaan uusilla legoillaan.
Kaksi vanhinta istuu seurassamme tv:n äärellä.
Harvinaista,
tämä tv:n katselu.

Tämä aatto on tehty kynttilöiden loisteesta, riisipuurosta, joululauluista.
Päiväsaunasta, kesän tuulahduksesta vihdan muodossa.

Iltapäiväkävelystä koko perheen voimin.
Hautausmaa ja kynttilät.
Aaton aurinko.

Ruuanlaitosta, hienoksi kattamisesta.
Ylensyömisestä.

Lahjojen avaamisesta.
Ilosta, riemusta, yllätyksellisyydestä.

Suklaasta, suklaasta ja suklaasta.

Olen kiitollinen.
Olen onnellinen.





 

lauantaina, joulukuuta 23, 2017

tyhjä hetki

Juuri nyt on tyhjä hetki.
Kaikki on valmista.
Lapsenomainen odotus ei ole täällä.

Monta iltaa on pitänyt muistaa erinäisiä juttuja,
tänään on vain yksi hiiri jäljellä.
Ne jouluhiiret,
joita kuopus vielä jaksaa leikityttää.

Tänään olen suorittanut pyykkikoneen kahdesti käyntiin
ja tyhjäksi.
Olen käynnistänyt tiskikoneen kerran.
Hoitanut sen siivouksen viimeistelyn eli imuroinnin. 
Niin ja levitin lattialle punaisen räsymaton,
laitoin veskiin punaiset pyyhkeet.

Pääasiallinen tehtäväni on ollut tanssisukat.
Valmistuivat.
Ja viehättävät jo saajaansa,
niin kertoi viesti.

Keittiössä olen piipahtanut aamupalalla,
päiväleivällä ja hakenut iltapalaa.
Isäntä on ottanut kyseisen tilan tänään haltuunsa esikoisen kera.
Vierailin minä siellä sienisalaatin teossa tässä hetki sitten.
Ihan itse kerättyjä, suolattuja sieniä.
Pakkomielle joka jo syksyllä piirtyi ajatuksiini,
tahdon jouluksi sienisalaattia.
Melko marttamainen olo,
en tunnista itseäni.






LANKA: Alize angora gold simli
PUIKOT: 3mm
ohjeen kirjoitin itselleni ylös, tulen toistamaan todennäköisesti

perjantaina, joulukuuta 22, 2017

tapaamisia

Kiire.
Mukavuudenhalu.
Väsymys.

Jää monen ystävyyssuhteen hoito retuperälle.
Saataa kyllä viestit kulkea sosiaalisessa mediassa tahi 
kuulumiset pikaviestein puhelimitse.
Ei vaan ehditä kohtaamaan kasvotusten.

Joulu voisi olla jokapäivä.
Jos se saa näin aktivoitumaan tällä saralla. 

Olen tällä viikolla halannut tärkeää ihmistä.
Hän hymyilee ja on aina tuhmuudet mielessään.
Omat kädet eivät enää toimi.
Ei toimi jalat, ei käänny pää, happeakin tarvitsee.
Sanat vaativat tulkkausta.
Hymy ja silmäkulman pilke toimivat.

Joskus ihailin ja kadehdin hänen rohkeuttaan, reippauttaan ja 
taitoa heittäytyä täysillä.
Samoja piirteitä ihailen edelleenkin.
Ne eivät ole kadonneet vaikka kroppa ympäriltä hiipuu pois.

Tämän tapaamisen lisäksi olen syönyt berliininmunkin 
tärkeimmän serkkuni kanssa.
 Meillä oli seuranamme esikoisemme, kummityttöni sekä 
serkkuni nuorempi tytär.

Olen palvellut asiakkaita kirpputorilla siskoni kanssa.
Kudoimme kokopäivän ja maailma samalla parantui.

Tänään keitin kahvit vanhemmilleni.
Kiitos tontuille, oli mukava kun ajelitte käymään. 

Illalla lämmitimme glögiä esikoisen kummisedälle.
Lapset ahkeroivat syömällä suklaata.

Tänään tein myös joulusiivouksen lähes vahingossa.
Se oli sellainen kun pyyhki pölyt työpöydältä ja kirjahyllyn reunalta.
Kaatoi lasikulhoon tuoksutuikkuja.
Huomenna imuroin,
vaikka näytti ja tuoksui jo aivan valmiilta jouluntuloon.


 

 

torstaina, joulukuuta 21, 2017

pallot hallussa

"on taas aika joulupallojen..."

Kaikki kiltit opet saavat joulupallot
tai jos vähän tuhmaksi käy,
voi saada pallon vuodesta toiseen.
Ihan mitenkä vaan. 

Perinteitä on vaalittava.
Mielikuvituksen jumi.
Nopeus.
Helppous.
Edullisuus.
Pallojen kauneus.
Eihän koristeita voi koskaan olla liikaa.
Handmade with Love.


Kaikki pallot ovat hallussa.
Vaatinut määrätietoisen päivän päänsärystä huolimatta.
Nyt ei muuten särje,
vasen ranne tuntuu kyllä omituiselta.

Valtaosa joulumuistamisista on kääritty.
Ja niistä neulottavista enää yksi tärkeä jäljellä.
Ehkä tonttuilemme jouluyönä kuopuksen ystävän oven kahvalle.

keskiviikkona, joulukuuta 20, 2017

kaksin aina kaunihimpi

Joulukuusi.
Kaikki alkoi äänestyksestä,
tarvitaanko meille joulukuusta?
Onko sille edes mitään paikkaa?

Hävisin, mutta voitin kuitenkin.
Minun jouluni ei tule ilman kuusipuuta.
Tarvitsen lattialle ropisevia neulasia.
Ja vielä enemmän tuoreen kuusen tuoksua,
kynttilöiden loistetta,
kimaltavia joulupalloja.

Keksin kuuselle sijoituspaikaksi kaikista otollisimman.
Kun istun iltaisin keinutuolissa näen kuusen suoraan edessäni.

Siinä ne nyt seisovat.
Näyttävät juuri niin jouluisilta kuin toivoinkin.

Taisin saada tupla- vai puhutaanko jo triplavoitosta,
sillä kuusia on kaksi.
Pieniä ja pippurisia,
tuuheita.
Niiden mukana saimme sisätiloihin kirkkaanvihreän hämähäkin.
Minun oli tarkoitus pelastaa hämähäkkikammoinen perheeni vihreältä oliolta,
mutta se katosi kesken operaation.
Jännä yö edessä.

 

tiistaina, joulukuuta 19, 2017

pieni paniikki

Mitään en myönnä.
En stressaa siivouksia, en leipomuksia, ruokia.
Koristeluita, hankintoja.

Tänään kuitenkin tarkastin useammassakin yhteydessä,
hämmentyneenä.
"onko huomenna jo 20.päivä?"

Viikko on täytetty arjella.
Lapsilla koulua vielä perjantaina tovi.
Torstaina voi jo laulaa klassikkoa kolmesta yöstä.

Sellainen muista-muistaa-muistuttaa lista kasvaa päässä.
Niitä kortteja lähellä asuville,
ne kaikki lahjat paketoimatta tai 
reilun kahdenkymmenen kerroksen päässä valmiista.

Vihossa lista lahjojen saajista,
lasten joulukalenterista.
Muistutus opettajien muistamisesta.
Aah, rakastan listoja.
Sellaisia jotka soljuvat eteenpäin tajunnanvirtana tukisanoin.
Ei mitään ehdotonta,
eikä missään nimessä kellonaikoja.

Paitsi huomenna kahden jälkeen vierailu
ja perjantaina treffit neljän aikaan.
Niin ja torstaina työpäivä viiteen.

Tässä kotoinen työlaatikkoni,
meinaa jo kansi jäädä raolleen.

 

maanantaina, joulukuuta 18, 2017

siivousta ja shoppailua

Tänään oli yksi niistä kerroista vuodessa kun siivoan lastenhuoneen.
Ovat jo sen verran isoja jotta saavat itse huolehtia siisteydestä.
Apuna olen mielelläni, työnjohtajana ja tsempparina.

Tänään tartuin toimeen syyllisten ollessa koulussa.
Tai olihan se yksi heinän heittelijä, papanakone paikalla.
Pälyili hyllyn takaa ja imuria pakeni sängyn alle.

Kun on paljon leluja,
monta leikkiä.
Runsaasti askartelumateriaaleja ja sisko, joka toteuttaa Tubesta näkemänsä rakennelmat.
Avot.

Siistiä tuli.
Ja voi sitä onnellista joka koulusta tultuaan ilmoitti heti eteisessä.
"ketään kaveria ei tullut kun siivoan tänään sen huoneeni"
Ja ilme kun astui huoneeseensa.
Tonttu oli tehnyt taikojaan.

 
 Iltapäivällä tämä tonttu starttasi esikoisen kanssa ostoksille.
Meidän perinteinen joulureissu.
Sama kaupunki, samoja kauppoja. Aina eri ruokailupaikka.
Tällä kertaa olimme näppäriä ja ostoskori täyttyi nopsaan.
Ideoita irtosi ja sehän hymyilytti.

Nyt on edessä enää operaatio paperi ja teippi.
 

sunnuntaina, joulukuuta 17, 2017

piparisunnuntai

Yö oli rikkonainen,
aamu tahmea.

Jälkikasvu on viihtynyt luolissaan lähes koko viikonlopun.
Itse kävin puoliskon kanssa kävelyllä joulumarkkinoilla.
Saaliina vihta ja reipasta mieltä.

Päiväruuan jälkeen neljä viidestä aktivoitui leipomaan pipareita.
Leipoivat ja koristelivat.
Minä paistoin sukkakutimeni kanssa vieressä istuen.

Upeita luomuksia ja jouluinen tuoksu.
Parissa käpälässä pienoinen sokerin polttama.








Kolmas adventti.

lauantaina, joulukuuta 16, 2017

tarkastuskäynti

Kävin tänään mökillä,
asuntovaunullamme kurkistamassa.
Viimeksi sienireissulla piipahdin,
jäänyt kiireen jalkoihin.

Hyvänolon paikka.

Siirsin syksyisiä varusteita laatikkoon jemmaan
ja ripustin talvisia tilalle.
Toive ja haave ja tavoite olisi joululomalla ehtiä ajan kanssa metsäilemään.

Metsässä oli lunta enemmän kuin meillä kaupungissa.
Olihan se märkää tietenkin,
mutta kengät upottavaa syvyydeltään.

Parvi punatulkkuja istui koivun latvassa
ja minun kamerani tietenkin kotona.

Mökkitie tarjosi pientä jännitystä reissuun.
Onkin hyvä välillä kerrata talvisissa olosuhteissa ajamista.
Mitenkä sitä kaasua painaa, kuinka rattia kääntää kun suunta on jonkin muun hallinnassa kuin itsellä.
Pulssi kohosi kyllä.
Ja sydän oli pakahtua kaikesta muusta.


 
 

perjantaina, joulukuuta 15, 2017

päivän joulupuuha

Meidän nuorempi poikanen on joulupoika.
Hänen piti syntyä jo hyvissä ajoin ennen aattoa,
mutta päättikin uiskennella pyhien ylitse yksiössään.

Kun synttärit ovat ensimmäisenä arkena pyhien jälkeen,
koulun loma-aikaan.
Haasteellista järjestää juhlia,
eteenkin niitä tärkeimpiä -kaverisynttäreitä.

Ennakoimme tällä kertaa,
juhlat olivat tänään.
Ainoastaan yksi kutsutuista ei ehtinyt paikalle eli paljon paremmin kuin kekkerit jouluhulinoiden varjossa.

Yksitoista vuotta sitten isot sisarukset eivät olleet lainkaan huolissaan.
Minua hirvitti mahdollinen sairaalajoulu.
Lapset lohduttivat, 
"ei haittaa jos olet sairaalassa -kyllä pukki varmaan lahjat tuo" -kiva. 

Näin synttäreiden etkoilla nousi nämäkin mietteet mieleeni.
On muuten hurjaa jotta kohta kymmenen vuoden takaiset muisteloni löytyvät myös täältä blogista -silloin tuoreina kirjailtuina.
Kohta on blogin kymppivuosi starttaamassa.
Wow vai säälittävää?

 

torstaina, joulukuuta 14, 2017

neulomus

Kudon.
Kokoajan kudon.
Juuri nyt sesongin huipennus.
Ajatus siitä että vielä ehtisi tehdä sitä, tätä ja tota. 

Tein vauvahaalarin.
Kudoin siksak-myssyn.
Junasukat ja pienet lapasen näköiset.

LANKA: teeteeHelmi
ja Lang Jawoll
PUIKOT: 2,5mm
MALLI haalariin: Kvalavåg

Lahja on saavuttanut käyttäjän.
Tässä kuvat.




 Salaiset tonttupuuhani jatkukoon.