perjantaina, joulukuuta 31, 2010

eräs paikka

Tunti jäljellä tätä vuotta,
tulivarpaani eivät valmistu tänä vuonna.
Heti sitten ensivuonna.

Eräs paikka on vienyt sydämeni,
molempien sydämet,
meidän koko perheemme sydämet.


Sinne saavuimme telttailemaan.
Satoi ja valmistimme ruokaa trangialla.


Ja taas piti palata,
uudelleen ja uudelleen.


Sormuksiimme kaivertui nimi,
ne tärkeät sanat harmaakivikirkossa,
osittain jo 1400-luvulla valmistuneessa.


Kesällä kohtasimme,
talvella tahtoisimme kohdata.
Nyt joulun alla sattumalta.


Jouluomenoita ostaessa,
laatikon kyljestä se taas paistoi.
Erityisen maukkaita,
niiden oli pakko olla.


Ja nyt uutisoivat.
Kertovat jotta siellä asuvat Suomen onnellisimmat ihmiset.
Hassua,
me sen jo tiesimme.
Tai tiesimme jotta paikka aiheuttaa erityisen suurta alttiutta Onnellisuuteen.

Toivon jotta tunnetila seuraa tulevanakin vuonna,
meitä ja teitä,
ihan kaikkia.



1 kommentti:

  1. Luin myös lehdestä että Vårdössä asuu onnellisia ihmisiä.
    On se myös meidän mansikkapaikka ..

    VastaaPoista