telttailu

Olen aina pitänyt telttailusta.

Se oranssi kupoliteltta mikä sateen armoille joutuessaan värjäsi kaiken oranssiksi.

Telttakepit muistuttivat muoviputkia jollaisia sähkömiehet käyttävät tai ainakin käyttivät johtojen piilotukseen. 

Kesäisin telttakäärö pakattiin auton katolle.

Kattotelineelle muoviin käärittynä muutaman muunkin retkitavaran kaveriksi.

Tappeleva takapenkki ja kesäinen Suomi.

Välillä vähän Ruotsi ja Norjakin,

ne pohjoisimmat kolkat.

Tuulipuvut päällä tottakait.

Armotonta leirintäalueen odotusta.

Pikkusisko löysi aina kaverin,

minä olin liian ujo silloinkin.

Sitten hankittiin huvilateltta,

ensiksi lainattiin ja malliin ihastuttiin.

Makuutilan lisäksi oleskelutilaa.

Ruokailupöytä ja hyttyssavu.

Ikkuna kukkaverhon kera.

Ihania kesämuistoja.

Kun toinen on purjehtinut ja toinen telttaillut lapsuutensa kesät,

luonnollista jatkaa retkeilymuistojen luomista.
Tästäkö johtuu jotta rakkain retkikohteemme on Ahvenanmaa?
On sitä merta ja kuitenkin mahdollisuus yöpyä tukevasti maan pinnalla.

Asuntovaunu jumittaa nyt lainamaalla metsässä.

Investoitiin siis telttaan,

siihen kauan haaveilemaani.

Ja ilmapatjoihin,

selkäkin innostui.

Teltassa olet piilossa keskellä luontoa.

Äänet, viileys ja lämpö ovat läsnä.

Sade onneksi nykyään pysyy ulkopuolella ilman pressua ja pyykkipoikia.

Teltan katolla tepsutteleva pikkulintu,

lokkien kalastusreissujen kirkuna,

joutsenten siipien läpätys veteen nousukiidossa.

Aamuyöllä viileä nenänpää ja aamulla jalkopäähän potkittu peitto.
Aamukosteus ja kutsumattomat vieraat.
En minä muurahaisista piittaa,
enkä hämähäkeistäkään.
Punkkeja ei tavattu mutta yksi käärme kiersi kylmälaukun.
Ymmärsi sekin kerrasta ettei rauhaa ole tarjolla.