sunnuntaina, lokakuuta 21, 2012

terveiset metsästä

Syysloman paremmalla vai pahemmalla puolella.
Takana 8 yötä asuntovaunussa,
ihan metsässä.

Viikkoon sisältyi muutama piipahdus sivistyksen parissa.
Kävin mm.torstaina savustamassa keittiömme.
Emme enää ole riidoissa,
paistoin lomanlopettajaisletut puuhellalla.

Pääosin päivät olivat hitaita.
Vaatetettu mökkikamppein.
Päät pörrössä.

Satoi ahkerasti.
Ei se haitannut.
Vaunu ei lähtenyt kellumaan,
ainakaan vielä.

Nyt on taas neliöitä ympärillä.
Pää täynnä ideoita.
Viikko meni lämpimässä,
viikko lentsussa
ja viikko metsässä.

Jos sitä tavallista arkea välillä.



Tätä järvimaisemaa olen kuvannut vuosia.
Jaksaisin katsella loputtomiin.

Maisema on kuvattu keväällä,
kesällä, syksyllä ja talvella.

Nyt hurahdin kuvaamaan viikon jokaisena iltana.
Ennen saunareissua,
ennen hämärän laskeutumista.
"äiti, menetkö sä jo kuvaamaan? mä tahdon mukaan"











 

4 kommenttia:

  1. Kauniita on maisemat, en ihmettele, että jaksat sitä kuvata:) Kivalta kuullostaa myös teidän viikkonne, ehkä arkeakin jaksaa taas hetkisen... Meillä leivinuuni ei tänä syksynä ollut mulle vihainen, varovasti lämmittelin, muistin jopa edellisenä iltana vähän alkulämmitellä :)

    VastaaPoista
  2. ..olet sitten pakottanut lapset uimaan ...:)

    VastaaPoista
  3. Ihana metsäviikko, kuulostaa ihan parhaalta!
    Ja että on se saunakin. Onko se ihan teidän oma paikka?
    Kyllä tuli ikävä meidän kesämökkipaikkaa jossa meidän vaunu tönöttää. Ensi kesänä sitten taas sinne retkeilemään... <3

    VastaaPoista
  4. Juu, uimaan "pakotettiin" Todellisuudessa yksi pulahti kokonaan monta kertaa viikon aikana.

    Kyllä. Metsässä on aina mukavaa. Oma paikka ei ole mutta toivottavasti saamme nauttia jatkossakin paikan lumoavaisuudesta. Mökkimiljöössä on mieheni vaarin juuret. Mennyt aika on siis läsnä :-)

    VastaaPoista