maanantaina, kesäkuuta 16, 2014

tintinpoikanen

 
 
 
 
Tänään pihamaalla.
Sellainen hidastettu päivä.
Sain paljonkin aikaiseksi,
ihan ilman kiirehtimistä.

Kuopus lähti heti aamusta retkeilemään yön ylitse.
Vajausta paikkaamassa serkkupojista isoin kaksikko.
Pieninkin serkkupoika yökyläili siskoni kera,
tänään lähtivät kotiin.

Luutamuijan kanssa kitkimme rikkaruohoja,
päättymätön taistelu.

Alimmassa kuvassa tintinpoikanen.
Putosi pesästään raukka.
Pesä talomme korkeimmalla harjalla eli mahdotonta nostaa takaisin.

Perjantaina seurasimme pikkuista ikkunasta,
ei emo kiertänyt maassa lenkkiä.
Alkoi satamaan ja pieni hytisten pomppi pitkin pihamaata.
Ei ollut sydäntä jättää.
Koriin teimme pehmoisen pesän.
Nokkaa aukoi ja visersi,
otti pinseteistä syötävää.
Madonpaloja sekä ötököitä,
vesitippaa ruiskusta.

Lauantaina lapset järjestivät hautajaiset.
Jäi hyvämieli vaikka näin kävikin.

3 kommenttia:

  1. Voi pientä lintua :( Mutta ihanaa huolenpitoa sai teiltä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän oli meidän päivän kestävä vieraamme <3

      Poista
  2. Voi pikkuista, ihanat te!

    Hidastetut päivät ovat aarteita.

    Juhannustaikaa sinulle!

    VastaaPoista