tiistaina, joulukuuta 09, 2014

koot



(pallon taiteili nti 9v)
Nyt on tuhat tekstiä ylitetty,
ei tunnu missään. 
Etenen kohti seuraavaa tuhatta,
niin olen päättänyt ainakin tällä hetkellä.

Uusi päiväkirja voisi tietenkin olla paikallaan,
mutta vanha tuttu turvallinen hyvä sekin.

Kun blogin kirjoittamisen aloitin,
KOO-esittelyt sivuun laitoin.

Edelleen.

KUDON kokoajan.

KIRJOITTELEN mielelläni blogia ja haaveilen toisinaan kirjoittavani enemmän ja muutakin.

KAMEROINTI on entistä tärkeämpää. Siinä haluaisin kehittyä eteenpäin.

KESTOILEN vaikkakin vaippojen osalta ura onkin ohitse.
Kestotiskirätti, kestositeet, kestoleivinpaperi, ladattavat patterit.
-näin äkkiä jotain keksiäkseni.

KOMPOSTEJA meillä on kaksi, toinen aina lepää täytenä. Lisäksi löytyy kehikkoa puutarhajätteille.

KIERRÄTTÄMINEN ja KIRPPUROINTI on elämäämme.
 Sen osuus on isompi kuin tuhat viestiä sitten.
Kierrättäminen tarjoaa mahdollisuuden saada jotain uutta.

KARAVAANAROINTI 
Eihän ne pyörät enää pyöri, vaunu on telakoitu metsään.
Haaveena olisi saada hankituksi nelipyöräinen karavaanarointiväline telakoidun rinnalle.
Kyllähän se koppielämä on meidän juttu.

KOTOILU ja KOTIÄITEILY
eivät ole mihinkään kadonneet. Työnkuva tosin muuttunut.
Enää pidämme tarkasti huolta kumman vuoro pestä kuopuksen hampaat.
Joskus sekin oli liukuhihnamaista toimintaa kera muiden iltatoimien.
Kotiäiteilyn rinnalle on tullut vierailuja ulkomaailmaan,
mutta kotiäiti-tittelin yhä allekirjoitan.

KIUKUTTELEE
kukahan tämänkin tänne kirjannut

KULTAISET KAKARAT ja KUMPPANI
-kiitos teille, ilman teitä en olisi minä

Listaan voisi lisätä KETKEILY ja KATKAILU

2 kommenttia: