maanantaina, syyskuuta 19, 2016

ihan tavallista

Tämä blogi on seurannut minua jo kahdeksan vuotta.
Pelottavaa?
Vai olenkohan minä seurannut sitä.

Ajankulun tajuaminen on helpointa vähentää lasten ikävuosista kahdeksan,
omaan ikääni vertaaminen on jo liian hankalaa.

Kahdeksan vuotta sitten meillä oli monta pientä.
Olin kotiäiti.
Puolisoni kävi palkkatöissä, vaihtoi pikkuhiljaa alaa.

Tykkäsin tehdä käsitöitä,
silloinkin.
Metsäilyt, vaunuilut, matkailu kiehtoi.

Leivoin yhtä harvoin kuin nykyäänkin.
Sisustelin kuten tänäpäivänäkin,
ihan mitenkä sattuu ja trendejä seuraamatta.

Päiväni olivat täyteläisiä,
kotiäitiys oli minun juttuni.

***


Tänään voin katsoa taaksepäin,
valintani eivät kaduta.

Toiset etenevät uralla uurastaen.
Joillekin on helppoa yhdistää siihen perhekin.
Osaavat ja pystyvät pitämään narunippuja käsissä.

Minä etenen vähän hitaasti,
kaikessa.

Tänään olen virastoista katsottuna näkymätön.
En ole enää työtön,
en oikeastaan työelämässäkään.
Olen kotiäiti, joka poistuu kotoa vartin yli kahdeksan ja palaa vartin yli viisi.
 Tänään oli vapaapäivä.

Tänään kävin lääkärissä parin lapsen kanssa.
Siivosin kuopuksen apuna tämän huoneen.
Pyöritin pyykkikonetta tauotta,
imuroin alakerran, tuuletin matot.
Laitoin ruokaa.
Inventoin lääkelaukkua, nuolin kirjekuoria
-kiitoskortit.
Keräsin pihamaalla mätiä omppuja
ja hyviäkin.

Nyt kirjoitan, syön salakarkkia, juon teetä.
Surffailen ja kohta kudon.  

Ikioma jännittävä elämäni.

8 kommenttia:

  1. Ihana sinä ❤️. Olet tehnyt arvokasta työtä, harmillista vaan kun tämä yhteiskunta ei osaa sitä arvostaa. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Parasta työtä mitä elämä tarjoaa. Ollaan yhdessä työ-kaverit. Sinä siellä,minä täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin samaa mieltä. Mukavaa loppuviikkoa työkamu <3

      Poista
  3. Ihanalta kuulostaa. <3
    Olin 10v kotiäitinä. Niin kova ikävä sitä aikaa.

    VastaaPoista