keskiviikkona, elokuuta 25, 2010

tänään tapahtunutta

Mies unohti luodin päähänsä ja Ville haukkui Paulia idiootiksi. (IS.fi)

Jos uutiset ovat tätä luokkaa ei tylsä päiväni kuulosta enää niin uutisköyhältä,
kiitos.


Olen tänään tuudittautunut eiliseen.
Eilen jaksoin olla ahkera,
tänään en siis saanut mitään aikaiseksi.
Ruokakin oli valmiina eilisestä,
sekään ei rasittanut.
Olen siis keskittynyt kaikkeen epäolennaiseen.


Olen skannaillut vanhoja valokuvia.
Niistä kuvittelen joskus tekeväni jotain suurta.
Aloitan projektin varmaan samoihin aikoihin kuin monesti aloitetun sukututkimuksen.
Kaikkea ehtii sitten kun lapset ovat isoja.
Vai mitenkä se menikään?

Skannailujen lisäksi olen tutkinut talvella teettämiäni valokuvia.
Olen lisäillyt niitä albumeihin ja huokaillut.
Huokaillut kuvien määrää, huokaillut kuvien kertomia muistoja.
Kohtahan ne lapset ovat isoja ja niitä albumeita pitää muuten ostaa lisää.


Olen viettänyt päivästäni liian paljon sisällä.
Uloshan ei oikein voinut mennä,
jos vaikka olisi satanut.
Ulkona olisi lisäksi vaaninut kiusaus joutua kuoputtamaan.
Vaikka turhaahan sitä puutarhaa on hoitaa,
hoidan sitten kun lapset ovat isompia.


Tänään olen vaihtanut liian monta kakkavaippaa.
Olen kontannut tiskirätin kanssa pöydän alla ja kuunnellut tiivistelmää maitohorsmasta.


Nyt syön karkkia vaikka ei pitäisi.
Pitäisi olla iltalenkillä,
mutta kun multa puuttuu koira.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti