kissamainen olo

Kesäretkellä Ahvenanmaalla se alkoi,

ensimmäinen kissa lähti mukaamme.

Se oli ihan pehmokissa,

jonka viereinen telttakunta unohti leirintäalueelle.

Näin kun Markukseksi kutsuttu poikanen tuli autosta ulos,

kissa kainalossaan.

Pehmokissa nökötti huoltorakennuksen nurkalla toista päivää,

naapureiden jo jatkettua matkaansa.

Kävi sitä niin sääli,

sadettakin lupasivat.

Kisu istuu automme takapenkillä edelleen.

Olisi hienoa jos omistajan joskus tavoittaisi.

Ne elävämmän oloiset kissat tulivat kuvioihin heti retken jälkeen.

Kirpputorimme pihapiirissä pyörinyt koditon kissa oli kiikuttanut pentueen kivijalan alle. 

Loukkuun livahtivat,

ruuan perässä.

Yksi pentu,

äiti,

seuraava pentu.

Parin päivän päästä kolmas,

seuraavana neljäs.

Uudet kodit löytyivät onneksemme nopeasti.

Tänään lähitalon asukkaat tavoittivat vielä viidennen vipeltäjän.

Huomenna tavataan.

Tänne luvattiin ottaa,

kotia odottamaan.

Meille nyt riittää oma kissaherramme,

vaikka säälistä olisin emon pentueineen majoittanut.

Tietenkin.

Mietin vaan.

Pehmokissako tämän kaiken sai aikaan?

Kissakesän.