sunnuntaina, syyskuuta 15, 2013

koko kirjo


Lämminhenkinen viikonloppu kohta takanapäin.
Yhdessäoloa.

Surumielisyys saapui iltapäivällä.

Minut hän sai nauramaan,
sai pyyhkimään liikutuksen kyyneleitä.
Sitten en enää tavannutkaan.
Kaunis muisto.   

Väärä järjestys.
Niinkuin lähes satavuotias totesi kohtaamastaan surusta.

Suru ei ole minun.
Suru vaan on niin suuri, jotta se vyöryy ohitse lähipiirinkin.  

Voimia.

3 kommenttia:

  1. Suru voi tulla niin yllättäen. Ja ystävän suru tietysti koskettaa ja joskus ihan vieraankin ihmisen. Onneksi meissä on niin paljon ihmisyyttä. Voimia teillekin.

    VastaaPoista
  2. Suru koskettaa.
    Kiitos voimatoivotuksista. Välitän ne ajatuksissani heille jotka niitä tarvitsevat paljon enemmän kuin minä.

    VastaaPoista