keskiviikkona, joulukuuta 20, 2017

kaksin aina kaunihimpi

Joulukuusi.
Kaikki alkoi äänestyksestä,
tarvitaanko meille joulukuusta?
Onko sille edes mitään paikkaa?

Hävisin, mutta voitin kuitenkin.
Minun jouluni ei tule ilman kuusipuuta.
Tarvitsen lattialle ropisevia neulasia.
Ja vielä enemmän tuoreen kuusen tuoksua,
kynttilöiden loistetta,
kimaltavia joulupalloja.

Keksin kuuselle sijoituspaikaksi kaikista otollisimman.
Kun istun iltaisin keinutuolissa näen kuusen suoraan edessäni.

Siinä ne nyt seisovat.
Näyttävät juuri niin jouluisilta kuin toivoinkin.

Taisin saada tupla- vai puhutaanko jo triplavoitosta,
sillä kuusia on kaksi.
Pieniä ja pippurisia,
tuuheita.
Niiden mukana saimme sisätiloihin kirkkaanvihreän hämähäkin.
Minun oli tarkoitus pelastaa hämähäkkikammoinen perheeni vihreältä oliolta,
mutta se katosi kesken operaation.
Jännä yö edessä.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti