tiistaina, joulukuuta 19, 2017

pieni paniikki

Mitään en myönnä.
En stressaa siivouksia, en leipomuksia, ruokia.
Koristeluita, hankintoja.

Tänään kuitenkin tarkastin useammassakin yhteydessä,
hämmentyneenä.
"onko huomenna jo 20.päivä?"

Viikko on täytetty arjella.
Lapsilla koulua vielä perjantaina tovi.
Torstaina voi jo laulaa klassikkoa kolmesta yöstä.

Sellainen muista-muistaa-muistuttaa lista kasvaa päässä.
Niitä kortteja lähellä asuville,
ne kaikki lahjat paketoimatta tai 
reilun kahdenkymmenen kerroksen päässä valmiista.

Vihossa lista lahjojen saajista,
lasten joulukalenterista.
Muistutus opettajien muistamisesta.
Aah, rakastan listoja.
Sellaisia jotka soljuvat eteenpäin tajunnanvirtana tukisanoin.
Ei mitään ehdotonta,
eikä missään nimessä kellonaikoja.

Paitsi huomenna kahden jälkeen vierailu
ja perjantaina treffit neljän aikaan.
Niin ja torstaina työpäivä viiteen.

Tässä kotoinen työlaatikkoni,
meinaa jo kansi jäädä raolleen.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti