sunnuntaina, lokakuuta 23, 2011

tuoreet muistelmat metsäviikosta

Jotta leiri saatiin kasaan, oli suoritettava parsinta hommia.
Loistavaa karhunlankaa löytyi vanhan Tikkakosken tarvikelaatikosta.

Välillä järvi näytti kovinkin syksyisen alakuloiselta.

Koko miljöön kattava yövalaistus, xl öljylamppu.
Rohkeat saunavilvoittelijat,
minä en uskaltanut. Kolme vekaraa pulahteli koko viikon.

Temppelini aarteineen



Sopu sijaa antaa enkä edes valehtele.
Sonninkivellä. Sonneja emme tavanneet. Väistelimme metsälehmien läjiä ja yön hämäryydessä kuulimme kummitusmaiset am-muuuuu... huhuilut.

Jännitystä parhaimmillaan.
Joutsenperhe aavisti saderyöpyn,
minäkin näin pilvet ja huomasin auringon katoavan.
Äänekkäästi nousivat ilmaan kuivan sään aikaan.

Vastarannan väriloistoa.
Taulua ei väsynyt katsomaan.

Metsäytyneiden lasten sauna.
Kylästä löytyy myös syyskynnetty pelto,
tavaravarasto, puuvarasto, silta, palokunnan laskeutumistanko, navetta.
Itse päärakennus aiheutti ajoittain eripuraa.
Rakennetaanko yhteinen vaiko viisi erillistä.
Pakolliset suppilot ja naavat.
Naavat tosin jäivät oksille keikkumaan,
sienet odottavat pataa.

Viimeinen kuva kertokoot jotta ollaan jo kotona.
Aamusta arki alkaa.

Seuraava viikko doubataan yskivää korvavaivaista kuopusta.
Totutellaan eloon väljillä vesillä.
Sähkökatkaisimiin ja kanisteroimattomaan veteeen.
Kannetaan puita pönttöuuneihin ja kammataan hiukset joka päivä.

1 kommentti:

  1. Kauniita hetkiä luonnon keskellä.♥ Paranemisia pienimmälle!

    VastaaPoista