Uteliaisuus

Voihan mahdoton,

löysin vielä vanhan päiväkirjani.

Mitenkä rakas tämä olikaan.

Kaikki muuttuu, minä ja tämä bloggeripohjakin.

Ehkä.

Nyt uteliaisuus otti vallan, pakko testata osaanko tämän julkaista. Näin kännykällä. 

tuttua?

Kaikki on pään sisällä.

Ideat, visiot.

Lauseet.

Ajatukset.

Pakahdus joka odottaa ulospääsyään.

Kuvat jotka odottavat ympärilleen tarinaa.

Suuret tunteet joista tahtoisi kertoa.

Joku jarruttaa.

Ja jättää puolitiehen.

Sulkee vihon visioineen.

Odottamaan.

Katoaako kutkuttava jännitys jos heittäytyy?

Jos kertookin liikaa ja putoaa.

Tai lähteekin lentoon,

 irti tutusta ja turvallisesta.

 

inventaari

Jatkan viimevuoden asioilla.

Tänään iltapuhteina vyötepurkin tyhjennys.

Menin hetken mielijohteesta astetta pidemmälle,

löytyy nyt koneelta tiedostona.

Sieltä selviää valmistajan ja langan nimi, kerän paino ja langan määrä metreinä.

Kyllä.

Yksi pimeäpuoleni saattaa olla tällaisten tähdellisten asioiden ylöskirjaus.

Muistan lapsena selanneeni Kuntatieto-kirjaa, josta ylöskirjasin kastettujen nimiä löytääkseni ne suosituimmat.

Jepjep.

Koneeltani löytyy tiedosto; laskujen syömää.

Sinne kerään epätoivoista kirjausta rahojen katoamisesta.

Ehkä tästä jotain hyötyäkin kun epäilee muistiaan vertaillessaan edellisiin vuosiin vaikkapa sähkölaskujen suuruuksia.

 No palataan tähän iltaan.

Lankaa kulunut 7375g.

Vähemmän kuin viimevuonna, yllätyin.

Lankaa olen neulonut yhteensä 17,743kilometriä. 

Tämä luku kuulostaa jo isommalta,

pääsisin melkein mökille kotoa katsoen.

Muistivihkoni kertoo jotta tein vuonna -18 yhteensä 71 neuletyötä.

Lähes kaikista löytyy myös kuva.

Ehkä joskus täältä blogistakin.

No nyt on uudet projektit startattu.

6/19 valmiina.

 

vuosipalaveri

Tässä taas ollaan.

Olisi vuosipalaverin paikka.

Katsellaanko taaksepäin vaiko vain eteen?

Ilman mennyttä ei ole tulevaa,

voiko niin sanoa?

Ennen tätä hetkeä pohdin otanko vihon ja kynän,

vai nostanko seuralaiseni -läppärini syliini ja avaan blogin? 

Juuri nyt on olo jotta neljäpäivää piti tätä vuotta edetä

kunnes iski tämä inventaario-olo.

TAMMIKUU

Syntymäpäivänäni tungin pellavarivettä keittiön seinälautojen väleihin.

Tunsin itseni vanhaksi ja lihavaksi. 

Olin innostunut keittiörempasta.

Kaikki nämä tunteet seurasivat koko vuoden.

HELMIKUU

Haahuilin talvisessa metsässä yksinäni.

Istuin haikeana kummipojan vanhojentansseja seuraamassa.

Iloitsimme koko perheen voimin risteilyllä.

 MAALISKUU

En vilahda yhdessäkään arkistokuvassa.

Hän, Pontus, minunkin edestäni.

Viisas ja kovasti rakas meille kaikille.

HUHTIKUU

Menin metsään kerran jos toisenkin, en kirjoittanut mitään.

Noususuhdanteiseen käyrään ja juileihin sain ohjeen;

lisää liikuntaa, laihduta ja venyttele enemmän.

TOUKOKUU

Kuva-arkistossa on monta iloista kuvaa.

On kevätsiivottu leikkimökki, kuopuksen vappupallo.

Perhepotrettia äitienpäivältä.

Kevätjuhlaa, puuhun ripustettu riippukeinu.

Toukokuu oli lämmin, suorastaan kuuma.

Yhtenä yönä asuinalueeltamme poistui kaksi liian varhain,

kaksi ystävääni toisaalla jättivät hyvästit isälleen, kumpainenkin.

Varjoja toukokuussa.

Kuvassa esikoisemme solisluu.

Korjattiin helatorstaina vappuaattona koulussa sattunut vamma. 

KESÄKUU

Heitettiin heipat koululle, karattiin kesälaitumille.

Vietettiin juhannusta, kesäleiriä, parisuhderetkeä.

Juhlittiin kesän ensimmäinen rippilapsi.

HEINÄKUU

Oma poikanen sekä siskopoikanen kesän sankarit.

Säät suosivat.

Iloisia kohtaamisia, naurua, paljon kakkua.

ELOKUU

Ehdin kuvata heinäkuun alussa valmistuneen kapinallisen keittiön.

Tämäkin kuvakulma on jo kokenut muutoksia pöytien osalta,

niin ja verhotkin löytäneet ikkunaan.

Elokuu aloitti arkea, tosin pienen koko perheen yhteisen kesäretken kautta.

Tiivis viisipäiväinen juuri sopiva asuntoautossa matkaten,

tulee psyykkinen mahtuminen vastaan.

SYYSKUU

Erään viikon aloitin näissä maisemissa. Oli vapaapäivä ja kotihommia mielessä.

Lähdinkin kävelylle. Parasta lääkettä, voimaannuttava lähiluonto.

LOKAKUU

Lokakuussa oli paljon nähtävää ja koettavaa.

Kuvan maisema hetkestä jolloinka luonto tarjosi parastaan.

Usvaisella järvellä yöpyneet, muuttomatkaa suunnittelevat joutsenet heräsivät.

Seurasin satumaista hetkeä auringonnousuun.

Olin iätön.

MARRASKUU

Marraskuussa juhlitaan serkuksista nuorinta. Juhlitaan kuopustamme, iskää, kaikkia isiä.

Nuorinta ja vanhinta kummityttöäni. Näin muutaman mainitakseni.

Avasimme ovet joululle.

JOULUKUU

Loppukiri kiireelle, pimeydelle, väsymykselle.

Tilalle hitautta,yhdessäoloa, kellottomuutta.

Kynttilänvaloa.

Niin taputeltiin yksi vuosi pakettiin.

Ihan hyvä sellainen josko ei halua hehkuttaa eikä latistaa.

Kasvun vuosi.

tältä erää heippa Platanias

Kaikki alkoi elokuussa 2005.

Silloin saavuimme näihin maisemiin ensimmäistä kertaa.

Allaolevan kuvan hotelliin.

Kreeta taisi valikoitua ajankohdan valikoimatarjonnasta sattumanvaraisesti.

Sopivan lyhyen lentomatkan päässä.

Silloin matka oli nimeltään häämatka.

Mukana matkasi hassulta kuulostavasti anopit,

joidenka mukanaolon selittänee kolme alle kouluikäistä lasta.

4v, 2v ja 7kk

Se oli rakkautta ensikäynnistä alkaen.

 

 

sotaisaa historiaa

Tämä reissu oli viides alueella; Gerani-Platanias-Agia Marina.

Kaikki kylät yhden tien varrella, kävellen läpikuljettavissa.

Tälläkin kerralla löytyi uutta.

Itseasiassa joskus jo etsittyä.

Historic shelter of Platanias

Ιστορικό καταφύγειο Πλατανιά

Tämä kohde oli hyvä löytää tällä kertaa kun matkaa teki sotaisasta historiasta kiinnostunut kaksikko minua tietenkään unohtamatta.

Vaikuttava paikka korkealla.

Luolasto rakennettu museotarkoitukseen.

Museo vapaaehtoisten pyörittämä, ilmainen nähtävyys.

Vieressä sijaitsi hautausmaa sekä pieni kirkko,

jonka ovet olivat valitettavasti kiinni. 

Tämänkin historian kautta on tultu nykypäivään.

Tekee hyvää katsella asioita välillä pidemmältäkin aikaväliltä.

 

 

pari retkeä

Kun ollaan reissussa, pitääkö vielä reissata?

Matkamme ajatus oli tankata valoa, lämpöä, yhdessäoloa.

Nauttia herkuista, kiireettömyydestä.

Kerätä voimia, rentoutua.

Ahmia paikallisuutta. 

Paikallisuutta lähdimme ahmimaan parina päivänä omaa lomakyläämme pidemmälle.

Bussimatkailimme Haniaan.

Meri oli tällä kertaa todella tyyni ja rauhallinen.

Edes aallomurtaja ei saanut tyrskyjä osakseen.

Satamassa kävellessämme kävi klassiset.

Ihmisiä tiiraili veteen, piti itsekin mennä katsomaan.

No kaloja näkyi.

Ja sitten jotain isoa ja ihmeellistä.

Merikilpikonna.

Vaikutuin.

Kapeat kujat, satama-alueen kauneus.

Tällä kertaa ihmismassa oli valtava verraten edellisiin käynteihimme.

Aavistus ahdistusta.

Ja selkeää helpotusta paluubussiin istahtaessamme.

Toisen retken teimme vuokra-autolla.

Suunta Paleohoraan ja sieltä Elafonissin rannalle.

Vuoristossa autoilu on aina yhtä jännittävää.

Enhän minä autoilusta tietenkään voi puhua kun vain kartanlukijana olen toiminut.

Tehtäviini on kuulunut komennukset; hiljennä, älä katso sivulle, apua, iik.

Kallistukset sisäsivulle jyrkänteiden kohdalla jotta paino pysyisi turvallisempana.

Liiankin pelottavaa.

 

Ja silti lähdemme moisille seikkailuille kerta toisensa jälkeen uudelleen.