Näytetään tekstit, joissa on tunniste lanka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lanka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, tammikuuta 20, 2019

inventaari

Jatkan viimevuoden asioilla.
Tänään iltapuhteina vyötepurkin tyhjennys.

Menin hetken mielijohteesta astetta pidemmälle,
löytyy nyt koneelta tiedostona.
Sieltä selviää valmistajan ja langan nimi, kerän paino ja langan määrä metreinä.

Kyllä.
Yksi pimeäpuoleni saattaa olla tällaisten tähdellisten asioiden ylöskirjaus.
Muistan lapsena selanneeni Kuntatieto-kirjaa, josta ylöskirjasin kastettujen nimiä löytääkseni ne suosituimmat.
Jepjep.

Koneeltani löytyy tiedosto; laskujen syömää.
Sinne kerään epätoivoista kirjausta rahojen katoamisesta.
Ehkä tästä jotain hyötyäkin kun epäilee muistiaan vertaillessaan edellisiin vuosiin vaikkapa sähkölaskujen suuruuksia.

 No palataan tähän iltaan.

Lankaa kulunut 7375g.
Vähemmän kuin viimevuonna, yllätyin.

Lankaa olen neulonut yhteensä 17,743kilometriä. 
Tämä luku kuulostaa jo isommalta,
pääsisin melkein mökille kotoa katsoen.

Muistivihkoni kertoo jotta tein vuonna -18 yhteensä 71 neuletyötä.
Lähes kaikista löytyy myös kuva.
Ehkä joskus täältä blogistakin.

No nyt on uudet projektit startattu.
6/19 valmiina.

 

sunnuntaina, maaliskuuta 11, 2018

pienet jutut




Vieläkö kirjoitan, kysyttiin.
No jaa -aina välillä. 
Miksi en kirjoittaisi voisin itseltäni kysyä.

Pienet jutut ovat tämän päivän sana.
Paljon kaunista luontoa, ystäviä, iloa, naurua, kohtaamisia, herkkuaamiaisia.

Tänään pörähti kevätkärpänen ompeluinspiraation muodossa.
Piti ommella pari pikkuverhoa jouluisten tilalle oviin,
tulikin ommeltua neljät verhot.
Nämä makuuhuoneen kevätverhot se suurin yllättäjä.
 Kaikki materiaalit ovat kierrätysjuttuja,
kirpalle ajautuneita -kangaskorissani marinoituneita.
Tuli olo jotta taas sai uutta vaikka mitään ei pysty hankkimaan.

maanantaina, tammikuuta 29, 2018

lähimetsä



Kun ei enää itse pääse metsään,
tehdään metsä, satumaisemat ja muutenvaan kiekurat jalkaan.

Rakkaalle ystävälle.
Hänelle joka tarvitsee apua vierelleen 24/7.
Kävin sukat tänään häneen jalkoihinsa sovittamassa,
kerroin jokaisen silmukan rakkaudella kutoneeni.

Sain lankavarastoani pienemmäksi.
Puikot: 3mm
Lanka: teetee Pallas ja teetee Salla
Ohje: Rakas villasukka -lehden ohjetta "metsänväen sukat" seuraten
 enemmän ja vähemmän.

Kotimatkalla kävi itku mielessä.
Elämän epäreiluuksia.

sunnuntaina, tammikuuta 07, 2018

8425g

Uusi vuosi,
uusi alku.

Enemmän vaiko vähemmän?
Kirjata ylös.

Itselleni iskee näin vuoden alussa uusien vihkojen,
uusien muistiinpanojen tarve.
Tänäänkin olen pohtinut kaikkea ylöskirjattavaa.
Toisaalta.
Olisiko rennompaa antaa mennä vaan,
luottaa vaihtelevaan muistiin.
Muistaa asiat edes sinnepäin.

Mitä sillä kaikella ylöskirjatulla tiedolla tekee?
Paljonkin.
Senkin olen huomannut.
On vertailukohtia ja yllätyksiä vuosien takaa.
Täällä blogissakin jo sellaista.
Asioita joita ei enää edes muistanut tapahtuneen.

Ja tietenkin yrittäjän näkökulmasta  katsellen,
kaikki pitää olla arkistoista esille nostettavissa.

Jos tänä vuonna tekisin sellaisen yhtenäisen käsityövihon.
Kirjaisin sinne kaikki neulomukseni,
tietoa langasta, menekistä.
Laittaisin ylös ohjetta, mittoja.
Kirjaisin ne muutamat tilausneuleet.
Kuvatkin olisi kivoja,
ne löytyisivät varmaankin täältä, instagrammista tahi fb-maailmasta.

Iltapuhteina tyhjensin vyötepurkin.
Se syönyt vuoden 2017 lankojen vyötteet.
Osa langoista vielä jämä-nimikkeellä jäljellä,
mutta karkealla matikalla selvisi luvuksi 8425g.

Olen laihtunut melko paljon.
Kohti langanlaihaa.
Kuka uskoo?
En minä ainakaan.


 


 

 

lauantaina, joulukuuta 23, 2017

tyhjä hetki

Juuri nyt on tyhjä hetki.
Kaikki on valmista.
Lapsenomainen odotus ei ole täällä.

Monta iltaa on pitänyt muistaa erinäisiä juttuja,
tänään on vain yksi hiiri jäljellä.
Ne jouluhiiret,
joita kuopus vielä jaksaa leikityttää.

Tänään olen suorittanut pyykkikoneen kahdesti käyntiin
ja tyhjäksi.
Olen käynnistänyt tiskikoneen kerran.
Hoitanut sen siivouksen viimeistelyn eli imuroinnin. 
Niin ja levitin lattialle punaisen räsymaton,
laitoin veskiin punaiset pyyhkeet.

Pääasiallinen tehtäväni on ollut tanssisukat.
Valmistuivat.
Ja viehättävät jo saajaansa,
niin kertoi viesti.

Keittiössä olen piipahtanut aamupalalla,
päiväleivällä ja hakenut iltapalaa.
Isäntä on ottanut kyseisen tilan tänään haltuunsa esikoisen kera.
Vierailin minä siellä sienisalaatin teossa tässä hetki sitten.
Ihan itse kerättyjä, suolattuja sieniä.
Pakkomielle joka jo syksyllä piirtyi ajatuksiini,
tahdon jouluksi sienisalaattia.
Melko marttamainen olo,
en tunnista itseäni.






LANKA: Alize angora gold simli
PUIKOT: 3mm
ohjeen kirjoitin itselleni ylös, tulen toistamaan todennäköisesti

torstaina, joulukuuta 14, 2017

neulomus

Kudon.
Kokoajan kudon.
Juuri nyt sesongin huipennus.
Ajatus siitä että vielä ehtisi tehdä sitä, tätä ja tota. 

Tein vauvahaalarin.
Kudoin siksak-myssyn.
Junasukat ja pienet lapasen näköiset.

LANKA: teeteeHelmi
ja Lang Jawoll
PUIKOT: 2,5mm
MALLI haalariin: Kvalavåg

Lahja on saavuttanut käyttäjän.
Tässä kuvat.




 Salaiset tonttupuuhani jatkukoon.

tiistaina, kesäkuuta 27, 2017

alati kudottua

...tai neulottua. Ihan sen  mukaan mitä termillä ymmärtää,
minä olen aina kutonut puikoilla. Ja työ on nimeltään kutimet.
Alueellisia, murrejuttuja, olen ymmärtänyt.

Ja pikkuisen olen virkannutkin.
Ylittänyt itseni ja saanut isännän tyynyn näyttämään idoliltaan,
ainakin kun kauempaa katselee.
teetee Pallas.



Perheemme motoristille valmistui toukokuussa kauluri.
Taitaisi olla sesonkituote tälläkin hetkellä josko sateelta (tai pyörän ongelmilta) pääsisi ajelulle.
Schachenmayr Merino Extrafine 120.


Toukokuussa valmistuivat pienemmälle poikaselle läppäsormikkaat.
Lanka olikin ihan juhlavuoden oloista vaikkei sitä vyötteessä mainostettu.
Regia.
 

Esikoisen kummisedälle ajosukat.
Pitkällä varrella ideana etteivät ajobuutsit hankaa.
Jalat pysyvät lämpiminä eivätkä hikoa. Tai jos sukat hikistyvät,
kuivuvat ja tuulettuvat.
Regia.
 

Anopille kesäisempää, lyhytvartista sukkaa.
Oli edelliset kuluttanut puhki tai jotain sellaista.
Step.
 

Muutama vuosi sitten aloitettua? Kokeilua domino-tekniikalla.
Siitä tulikin jämälankakassi.
Vielä en tiedä kenen.
 

Junasukkia jämälangoista (en nyt muista olenko tämän jo julkaissut)
Näiden innoituksena silkka tekemisen riemu ja langanloppujen tuhoaminen.
Ovathan ne söpöjä,
astetta villimmille vauvoille.
Katia merino baby.
 

Läppäsormikkaat keskimmäisille tytöille,
omat kumpaisellekin, tietenkin.
Kreetan tuliaislanka.
 

Kaverin työkaverille.
Kämmekkäät.
Samaa Merino extrafinee kuin kaulurikin.
 

Neule itselle.
Se on vain kasvanut juhannussateissa, minä en.
Käy nyt teltasta tai perhemakuupussista.
Katia Alpakkacotton sekä Katia Sena. 
 

Kaverin siskolle.
Astetta kinkkisempi tilaustyö.
Selvisin.
Vai tunnistaako?
Novita Nalle.
 

Serkkupojan esikoistytölle.
Lastemme tuoreimmalle pikkuserkulle.
Hän on ihana.
Katia Merino Baby. 
 

Tätin pikkutermiitille.
Neljä ja puol vee.
Step.
 

Keskimmäiselle tyttärelle juhannussukat.
Uusi lankatuttavuus.
Grûndl HotSocks Palma
 

Kuopuksen opelle kevätlahja.
Saa esikoisensa.
Katia Merino Baby.

lauantaina, maaliskuuta 11, 2017

mikä lie


Ohjeessa lukee neulottu Nalle.
Kauneimmat käsityöt 7/2016, ohjenro:24
Lankana Austermann Step 
Syönyt vanua, ehti lojua korissa inspiraatiota ja korvia odottamassa.
Silmät Fuerteventurasta.
Kaulahuivi ala kaksi vanhinta tytärtä.
Mikähän olio hän on?
Vähän lammasmaista, apinaa, nallea.
Nimetönkin vielä.
 

TeeTee Pallas -lankana.
Koko noin.41
Toiveena väriä ja paljon.
Taisin onnistua.
Odottavat vielä(kin) toimitusta.
 

Katia Darling.
Rohkeutta-sukat ystävälle.
Toivottavasti toimivat.
 

Kiireellisin tilaustyö pitkään aikaan.
Neiti 7vee
Koooska, kooooska teet mulle uudet villasukat?
Ja voinen paljastaa ettei tässä taloudessa villasukkia ole ihan vähän,
liian vähän kuitenkin aina.
Rakkaudella kudotut,
nämäkin.
 

Miks mun itsekäs työ on näin synkän näköinen?
Mä jotenkin ajattelin syksyä ja talvea kun tähän valmistauduin.
Nyt on kevät kiikarissa ja neule vihdoinkin puikoilla.
Josko viileään juhannusyöhön vaikka.
 

Totaalijämää.
Isännälle.
Huomasi omistavansa nyt mukavasti villasukkia,
niitä ohuesta langasta kudottuja jotka syrjäyttäneet tennissukat yms.
Eikä yhtään paksuja villasukkia.
Tai ne yhdet on jotka jätti asuntovaunulle.

perjantaina, helmikuuta 10, 2017

sesonkituotteita






Ihmeellisen ihana punainen lankakerä.
Kerä suorastaan kukoisti pienetessään.
Haudutteli varastossani pari vuotta.
Syksyllä aloitin säärystimet,
matkalla ajattelinkin vaihtaa sukiksi.
Kudin oli mukana Kreetalla,
taas unohtui.

Nyt otin lentoneuleeksi
ja se toinen lento teki hyvää.
Sain innostuksen palaamaan.

Varren voi jättää nilkkaan rullalle
tai kiskoa suoraksi polveen saakka.
 






Matkalaukkuun pakkasin lapaslankoja,
jämiä.
Lapaset valmistuvat nopeasti ja ovat tähän aikaan vuodesta suorastaan hittituote.
Nämä ovat matkalla eteenpäin, kiitokseksi.
 

Netin innoittamana lähdin kokeilemaan intialaista peukaloa lapasiin.
Hyvin nuo istuvat käteen.
Kuvasta vain onnistuin saamaan näin onnettoman huonolaatuisen.
Lankana näissä, kuten lapasissakin pääosin teetee Pallas.
 

Tässä pakolliset, itsekkäät matkamuistot.
Halpakaupasta akryyliä.
Espanjalaista kuitenkin ja värit miellyttävät silmää.