tältä erää heippa Platanias

Kaikki alkoi elokuussa 2005.

Silloin saavuimme näihin maisemiin ensimmäistä kertaa.

Allaolevan kuvan hotelliin.

Kreeta taisi valikoitua ajankohdan valikoimatarjonnasta sattumanvaraisesti.

Sopivan lyhyen lentomatkan päässä.

Silloin matka oli nimeltään häämatka.

Mukana matkasi hassulta kuulostavasti anopit,

joidenka mukanaolon selittänee kolme alle kouluikäistä lasta.

4v, 2v ja 7kk

Se oli rakkautta ensikäynnistä alkaen.

 

 

tulee..

...valmista.

Ja hän oli sen lihalaatikon tyhjentänyt,

kiitos Rakas.

Paikka jossa ei tarvitse olla tehokas on metsä.

Syksyllä metsä on parhaimmillaan.

Metsässäkin on riskinsä.

Voi iskeä marja- tahi sienivimma.

Olen melko immuuni.

Onhan siinä toki runsaasti löytämisen tuottamaa mielihyvää kun oranssin kanttarellin bongaa.

Tai onnistuu tallustelemaan keskelle suppilovahverokylää.

Viikonloppuna metsäilin vain vähän ja lyhyesti.

Poikkeuksellisesti sain sinne seuraakin.

Kuvasimme pienemmän poikasen uutta villapaitaa,

sitä vastavalmistunutta.

Neuleet eli kutimeni tavallisesti valmistuvat.

Toimivat näin erittäin terapeuttisesti.

Saa purkittaa jäljelle jääneet lankapallerot,

laittaa puikot omalle paikalleen.

Ihailla ja ihmetellä,

huokailla hetkellistä tyhjiötä uutta visioo odotellessa. 

 

helmikuinen maanantai

Tänään olemme olleet vähän niinkuin lomalla,

mutta ei kuitenkaan.

Lapset kylläkin.

Ylimääräiset tunnit yöuniin,

tavallista hitaampi kahvi.

Kirpakka pakkanen ja auringonpaiste.

Lähdimme toteuttamaan eilistä suunnitelmaa.

Kävelylenkki, joka huipentui tahmeaan herkkupullaan.

Viimeisen kohteen voimalla saimme nuoremman poikasenkin mukaan.

Poikanen ollut seuranamme lauantaista lähtien ainokaisena.

Loppu nelikko vietti loman aloittajaisia mamman ja pappan luona.

Tänään illalla kotiutui kaksi plus serkkupoikanen,

isot tytöt vielä jatkavat toisaalla. 

Huomenna on edessä työpäivä.

Juuri nyt tuntuu ajatus siitä yhtä tahmealta kuin pulla. 

Sellainen ajatus oli päivälläkin kun tappelin irtoilevan imurinletkun kanssa.

Olisin kiroillut jos kiroilisin.

Sormimerkit kävi mielessä myös puukoriin tarttuessani,

se painoi liikaa ja kylvi puunroskaa lattialle.

Selvisin ärinöistä.

Onneksi lapset saavat lomailla, ovat arkihitauden ansainneet. 

Toivottavasti mekin saamme jonkin lomapäivän varastetuksi,

lisää aamuaurinkoisia kävelylenkkejä.

 

ylimääräinen päivä

Saimme ylimääräisen päivän

tai melkein kaksi.

Hassu tunne.

Meidän oli tarkoitus risteillä tänään.

Eilen lähteä ja huomenna palata.

Kalenteri on täytetty sen mukaan.

Pikkuneiti pöpöytyi lauantaina.

Nyt jo parantunut, mutta vielä epäselvää pöpön laatu.

Kaatuuko lisää väkeä.

Olemme ylimääräisiä päiviä sijoittaneet keittiöremontin edistämiseen.

Ja tänään ahkeroin kellarissakin.

Aamulla järjestin pikkuneidille kellariin kylpylän.

Sauna lämpimäksi, vaahtokylpy vauvan paljuun johonka vähän vielä mahtuu.

Kylpyyn pääsi myös kolme tärkeää pehmolelua;

Tero, Apina ja Peppi.

Pidin seuraa kylpijälle silittämällä liinavaatteita.

Kylvyn jälkeen aloitin pyykkikoneen pyörittämisen.

Ihan perus.

Välillä enemmän ja välillä pidempää inspiraation odotusta.

Olen tyytyväinen päiväni saldoon.

Jos sellaista joku kysyisi.

 

 

se keskimmäinen

Meidän keskimmäinen lapsemme on tänään kolmetoistavuotias.

En tiedä miltä tuntuu olla se keskimmäinen.

Omistaa sisaruksista kaikki nimitykset.

Isosiskon, isoveljen.

Pikkuveljen ja pikkusiskon.

Pitää puolia.

Tehdä kompromisseja.

Nähdä isompien kasvun, kipuilut ja vastuun & vapauden lisääntymisen.

Päästä pieneksi takaisin nuorempien tukena.

Olla esimerkkinä, auttajana.

Idolina.

Olla ihan oma itsensä, etsiä oma paikkansa.

Ilman kyynärpäitä saada huomiota.

Itse tiedän ettei ole vaikeaa rakastaa ihan jokaista.

Vaikeaa on välillä varmistua siitä että tunne on saavuttanut kohteen.

Halit ja huomiot, kuuntelevat korvat ovat jakautuneet tasaisesti.

 

arki ja villatakki

Tänään alkoi arki.

Ensimmäinen koululainen meni kahdeksan nolla viisi,

seuraavat kolme yhdeksän kaksikymmentä

ja yksi onnekas sai nukkua, sillä koulu alkoi vasta kymmeneltä.

Me lähdimme työmaalle kolmikkoa kyyditen.

Meillä oli edessä viimeviikkoisen ale-myynnin purkaminen.

Purimme myös joulun pois.

Ahkeroimme uusia tuotteita esille huomista ajatellen.

Mukavampi aloittaa uusi kirppaviikko kun on vähän valmisteltu.

Työpäivä siitä tuli.

Kotona armotonta lämmittämistä.

Viikon ruokaostokset jääkaappiin lähikaupasta.

Ilta seitsemän jälkeen istahdin kutomaan

on yhtäkuin rentoutumaan, nollautumaan päivän hulinoista.

Villatakki valmistui.

Virallinen valvoja seisoi vieressä tarkkailemassa loppusilmukoiden valmistumista.

Yhdessä valittiin napit.

Nyt nukkuu parvisängyssään.

Villatakki ripustettu henkariin sängyn viereen.

"voin katsella sitä yöllä"

 Rakas kuopuksemme.

ei mitään sanottavaa

No nyt tajunnanvirtani hyytyy.

Olen päättänyt täyttää tämän joulukuun sanoilla,

ja ensimmäinen ilta kun en tiedä mistä kirjoittaa.

Kaikki on tänään ollut niin tavallista.

Hidasta, laiskaa ja vähän arkistakin.

En pidä vesisateenropinasta selkäni takana,

se hakkaa ikkunaan.

Tahdon lunta.

Nyt kun blogi on viettänyt hiljaiseloa,

en enää muista mistä neuleprojekteistakaan olen jo kertonut.

Minulla on menossa neule lapselle -teema.

Se alkoi yhdestä villapaidasta,

johonka sisarus kuittasi ettei hän ole saanut mitään pitkään aikaan.

Minäkin tahdon villapaidan

ja minäkin.

Esikoisesta aloitin.

Neule olikin sopiva keskimmäiselle tytölle.

Uusi yritys.

Ihan liian kittana, ihonmyötäinen.

Ei hyvä. Jollekin pienemmälle kylläkin.

Esikoinen siirtyi neulontajonon hännille,

jos se auttaisi.

Valmistui vanhemman pojan neule.

On puseroa pitänytkin ja vain vähän valittanut,

mukamas pistelee vaikka pehmeää alpakkaa.

Nyt iltapuhteina yhdistin villatakin alaosan hihoihin.

Etenin kaarroketta kohti kaula-aukkoa.

Kuopuksen villatakki.

Kaksi jonossa odottavaa kyselivät viimeksi eilen.

Joko joko joko.

Kuulostaa äidin korviin hyvinkin miellyttävältä.

Ja minähän kudon.

Rakkaudesta.

jouluaatto

Nyt oli pakko avata kone,

aattoiltana.

Tahdon joulukuun täyttyvän teksteillä.

Lapsista kolme kipitti jo yläkertaan,

rakentamaan uusilla legoillaan.

Kaksi vanhinta istuu seurassamme tv:n äärellä.

Harvinaista,

tämä tv:n katselu.

Tämä aatto on tehty kynttilöiden loisteesta, riisipuurosta, joululauluista.

Päiväsaunasta, kesän tuulahduksesta vihdan muodossa.

Iltapäiväkävelystä koko perheen voimin.

Hautausmaa ja kynttilät.

Aaton aurinko.

Ruuanlaitosta, hienoksi kattamisesta.

Ylensyömisestä.

Lahjojen avaamisesta.

Ilosta, riemusta, yllätyksellisyydestä.

Suklaasta, suklaasta ja suklaasta.

Olen kiitollinen.

Olen onnellinen.

 

siivousta ja shoppailua

Tänään oli yksi niistä kerroista vuodessa kun siivoan lastenhuoneen.

Ovat jo sen verran isoja jotta saavat itse huolehtia siisteydestä.

Apuna olen mielelläni, työnjohtajana ja tsempparina.

Tänään tartuin toimeen syyllisten ollessa koulussa.

Tai olihan se yksi heinän heittelijä, papanakone paikalla.

Pälyili hyllyn takaa ja imuria pakeni sängyn alle.

Kun on paljon leluja,

monta leikkiä.

Runsaasti askartelumateriaaleja ja sisko, joka toteuttaa Tubesta näkemänsä rakennelmat.

Avot.

Siistiä tuli.

Ja voi sitä onnellista joka koulusta tultuaan ilmoitti heti eteisessä.

"ketään kaveria ei tullut kun siivoan tänään sen huoneeni"

Ja ilme kun astui huoneeseensa.

Tonttu oli tehnyt taikojaan.

 

 Iltapäivällä tämä tonttu starttasi esikoisen kanssa ostoksille.

Meidän perinteinen joulureissu.

Sama kaupunki, samoja kauppoja. Aina eri ruokailupaikka.

Tällä kertaa olimme näppäriä ja ostoskori täyttyi nopsaan.

Ideoita irtosi ja sehän hymyilytti.

Nyt on edessä enää operaatio paperi ja teippi.

 

piparisunnuntai

Yö oli rikkonainen,

aamu tahmea.

Jälkikasvu on viihtynyt luolissaan lähes koko viikonlopun.

Itse kävin puoliskon kanssa kävelyllä joulumarkkinoilla.

Saaliina vihta ja reipasta mieltä.

Päiväruuan jälkeen neljä viidestä aktivoitui leipomaan pipareita.

Leipoivat ja koristelivat.

Minä paistoin sukkakutimeni kanssa vieressä istuen.

Upeita luomuksia ja jouluinen tuoksu.

Parissa käpälässä pienoinen sokerin polttama.

Kolmas adventti.

päivän joulupuuha

Meidän nuorempi poikanen on joulupoika.

Hänen piti syntyä jo hyvissä ajoin ennen aattoa,

mutta päättikin uiskennella pyhien ylitse yksiössään.

Kun synttärit ovat ensimmäisenä arkena pyhien jälkeen,

koulun loma-aikaan.

Haasteellista järjestää juhlia,

eteenkin niitä tärkeimpiä -kaverisynttäreitä.

Ennakoimme tällä kertaa,

juhlat olivat tänään.

Ainoastaan yksi kutsutuista ei ehtinyt paikalle eli paljon paremmin kuin kekkerit jouluhulinoiden varjossa.

Yksitoista vuotta sitten isot sisarukset eivät olleet lainkaan huolissaan.

Minua hirvitti mahdollinen sairaalajoulu.

Lapset lohduttivat, 

"ei haittaa jos olet sairaalassa -kyllä pukki varmaan lahjat tuo" -kiva. 

Näin synttäreiden etkoilla nousi nämäkin mietteet mieleeni.

On muuten hurjaa jotta kohta kymmenen vuoden takaiset muisteloni löytyvät myös täältä blogista -silloin tuoreina kirjailtuina.

Kohta on blogin kymppivuosi starttaamassa.

Wow vai säälittävää?

 

pieniä jalkoja

Tänään esikoisen kanssa mietittiin lasten pikkuserkkujen määrää.

Tänä vuonna heitä on syntynyt neljä lisää.

On tasapaino säilynyt hyvin,

kaksi tyttöä ja kaksi poikaa.

Tänään syntynyt poika voisi saada ikäkriisini aktivoitumaan.

Hän on kummipoikani poika.

Ihana joululahja, joka täydensi tuoreen avioparin onnen

ja teki tädistäni mummin. 

Olen osa ehkä  poikkeuksellisen lapsellista sukua.

Suunnaton rikkaus.

Suomi 100

Tänään se huipentui.

Minusta tuntuu jotta juuri tämä päivä se,

joka itselleni kolahti.

Tarkoitan kun koko vuoden siivitetty samalla teemalla paikassa jos toisessa.

Suomi sata, sitä ja tätä ja tota.

Juhlapäivä alkoi kirkosta.

Perheemme kolme partiolaista olivat mukana laskemassa seppeleitä sankarihaudoille.

Koskettava, kunnioitettava hetki.

Teinipojankin saimme mukaan kirkkoon,

hän sai ensimmäisen merkinnän rippikoulukorttiinsa.

Kohti ensikesän juhlia.

Muuten päivämme on sisältänyt kotoilua.

Isäntä laittoi ruuan pidemmän kaavan kautta,

kattoi pöydän kauniiksi.

Rakastan.

Kynttilöiden valoa,

linnanjuhlia, glögiä ja vähän suklaata.

Huomenna jatkamme tätä viikkoa,

palaamme vielä arkipäiviin.

Tietää taas ajatustasolla sekaannuksia,

mikä päivä nyt olikaan.

 

 

 

 

joulukuun toka

Tänään nousin ylös puoli kymmeneltä.

Avasin kalenteriluukut. Minua on onnistanut, kalentereita kaksin kappalein.

Toisen ostin perheemme partiotytöiltä ja toisen sain yllätyslahjaksi esikoiselta.

Tästä se joulun odotus vain kiihtyy.

Nautin aamiaista vapaapäivän tahtiin.

Katselin telkkaria yhdellä silmällä. Se todella harvinaista, sillä tv:n katselu ei ole minun juttuni mihinkään aikaan vuorokaudesta.

Nyt ehkä altistun asialle enemmän kun keittiössä on telkkari.

Ja se keittiö on tällä hetkellä kellarissa, remppaevakossa.

Aamulla luin lehden ja melkein toisenkin,

join ison mukillisen teetä.

Kynttilänvalossa.

Kaksituntia kului aikaa.

Hahaa.

Melkein syyllisenä ryhdistäydyin ja lähdin lähikaupassa kipittämään.

Koululaisille kyniä, pyyhekumeja, lyijyä ja sen sellaista.

Pääsivät eilen kuittailemaan ettei välineet enää ole syksyllä ostetussa kunnossa.

Kauppareissun jälkeen istahdin hetkeksi kutomaan.

Jouluisia juttuja riittää,

keksin niitä kokoajan lisää.

Iltapäivällä lähdimme juhlimaan mummoa,

kokkasi perheellemme herkkuja synttärinsä kunniaksi.

Kiitos.

Vieläkin tuntuu että on syönyt.

Iltapuhteina skarppasimme poikien huoneet.

Isompi hoitaa homman itsenäisesti,

pienempi tarvii tsemppausta.

Nyt on imuroitu, järjestelty ja tuuletettu.

Taas kelpaa heidän pesäkoloilla luolissaan. 

Näyttää ikkunoille viritetyt kynttelikötkin paljon tunnelmallisemmilta.

joulukuun eka

Nyt iski blogi-ikävä.

Se voi johtua monesta syystä.

Blogi oli iso henkireikäni kotiäitivuosina.

Aikaa tuskin oli silloin yhtään sen enempää, mutta kuitenkin erilaista sellaista.

Ikävä vilahti jo pariviikkoa sitten. Tein googlehaun ja se tarjosi vastaukseksi linkkiä ihan omalle sivulleni. Niinpä niin.

Tänään on joulukuun ensimmäinen päivä,

silloin aina kirjoitin innolla tänne.

Tänään on myös maisema luminen, jouluinen, haikea, lapsellinen.

Näistä tunnelmista olen usein kirjaillut. 

Ehkä liiaksikin itseäni toistellut.

Viikko sitten olimme etelän auringon alla, kaksin.

Kun palasimme kotiin, tyhjensin matkalaukun ja hain kellarista joulun.

Viritin kyntteliköt, järjestelin tonttusia.

Tuntui juuri niin oikealta.

Vihkooni olen listannut jouluisia salaisuuksia. 

Listattavaa on paljon ja kuitenkin juuri sellaista omalla painollaan lipuvaa.

En halua tästäkään joulusta suorittamista,

tahdon laskeutua joulurauhaan pikkuhiljaa. 

Juuri nyt katselen kynttilöiden loistetta,

kuuntelen joululauluja koneelta.

Tartun jouluiseen kutimeen ja mietin yön hämäryyden tonttupuuhia.

Suunnitelmia on tontuilla ja sanojakin varmasti paljon,  ei silti joulukirjeitä.

Tänä vuonna on paketoituja pikkuyllätyksiä,

vähän sellaista mitä eivät enää osanneet odottaa.

Nämä meidän isoiksi kasvaneet pikkutontut. 

Haikeus ja ilo.

 

elämää kesäloman jälkeen

Sen kesäloman jälkeen alkoi arki.

Rutiinit ja jonkinmoinen kiire.

Blogihiljaisuus palasi.

En ole "ehtinyt" kirjoittaa.

Ei ole viitsinyt tai huvittanut. Ei riviäkään tänne tahi muuallekaan.

Kuviakin on onnettoman vähän kamerassa,

kännykässä enemmän.

Jos nyt jotain sentään elosta elokuussa

ja vaikka huomenna syyskuusta.

 

 Elokuun alussa hoidin metsäikävääni yksinäisellä mökkiyöllä.

Sitten alkoikin koulut.

Kakkosluokkalainen.

Vitosluokkalainen.

Kutosluokkalainen.

Kasiluokkalainen.

Lukiolainen.

Parin viikon kouluahkeroinnin jälkeen pääsimme pienelle lomalle.

Viikonloppu Kustavissa.

Vanhempani, sisarukseni perheineen.

Juhlittiin kuvassa onkivaa mammaa.

Venetsialaiset tahi muinaistulet osuivat samaan viikonloppuun,

vähän niissäkin tunnelmissa fiilisteltiin.

Taputeltiin kesää pakettiin.

Hailuoto

Pohjoisen lisäksi meillä oli täsmätoive.

Hailuoto.

Ollaan saarella käyty kerran aiemmin, kaksitoista vuotta sitten.

Silloinkin aurinko paistoi ja nautimme rantapäivistä.

Se on se meri.

Alati kiehtova.

Rannalta on hyvä katsoa,

en minä vesille halaja.