hyvästi anemia

En ole koskaan tykännyt asuntoautomme verhoista,

niistä ei minkäänvärisistä.

Tänään iski inspiraatio, 

sellainen jotta hyvin haudutetut suunnitelmat toteutuivat.

Purin vanhoista verhoista nipsunauhat,

silppusin kirppalöytöni sopivan kokoisiksi.

Ompelin vanhasta uutta.

Ompeluhetki sujui kerrankin ongelmitta,

tyytyväisenä siis lopputuloksen äärellä.
Kaivo ja Mustasukkainen.

Autokuvat tosin voisivat olla edustavampia,

nappasin ne ennen isin suorittamaa siivousta.

Koppiautomme toimi yön ylitse markkinakauppiaiden tukikohtana.

Siitä on moneksi.

tuunaten tunnelmaa

Tässä loppukesästä kirpalla

kävin lävitse sekametelilaatikoita.

Löysin myttyräisen Kaivo-verhon,

otin sen talteen tyynymielessä.

Lisää laatikoita ja lisää verhoja.

Tänä aamuna palasivat mieleeni,

jouluverhoina.

Leikaten ja ommellen hatarat kohdat & pahimmat tahrat pois.

Kelpaa keittiön totutella tulevaan värimaailmaansa

ja ottaa joulua vastaan.

karamelli

 Vapaalla aina välähtelee.

Niitä ideoita.

Tyttönen alkoi telttaretkellä höpöttämään jotta tahtoisi kerrossängyn.

Siitä se lähti.

Kirpalla oli juuri yksi vähän elämää nähnyt sänky,

korjaamista vaativa.

Värin valitsi; karamelli -nimeltään.

Sängyn päälle piti virittää ötökkäverho

ja tietysti pinkki unisieppari.

Nyt on vaaleanpunaiset unet tytöillä.

Ja grillikatoksessa prinsessatuoli.

kaksin

Maanantaina jäivät lapset leirille,

saimme taas mahdollisuuden katsella eloa tästä perspektiivistä.

Kaksin.

Paljon on tehty töitä kirpalla.

Siivousurakka asuntovaunulla.

Uudet verhot ompelin pilkkomalla vastaantulleen Tampellan kankaan.

Verhot olivat paikoittain haalistuneet,

pilkottuina ei niinkään erotu.
Kuvioistakaan en niin piitannut,
käytin kaikki valmiiksi ommellut kujat hyväkseni.
Eihän se niin  haittaa vaikka toiset hymyt ovatkin ylösalaisin...

Parasta on ollut keskeytymättömyys.

Kukaan ei ole ollut vaatimassa. 

Olemme evästäneet omien mieltymysten mukaan,

pääosin ihan hassusti,

tietenkin.

Huomenna haemme lapset kotiin.

Uudet retket odottavat vielä ennen arjen alkamista.

sadetta saa

 

 

Eilen paistoi niin jotta naapurin neiti käytti aurinkolaseja kyläillessään.

Ehkä huomenna muistaa ne unohtaneensa.

Eilen puolisoni sai katosmaalauksen valmiiksi,

palahuopakin olisi kellarissa odottamassa.

Kalusteet olisi tarkoitus öljytä,

kynttilälyhdytkin ovat hyvin huuhtoutuneet ennen paluuta. 

Illan tullen veranta muuttui makuukammariksi,

pientä kesäseikkailua sekin.

Parvekkeen igluu eivät ole vielä kömpineet unille,

se on kutistunut tai telttailijat kasvaneet.

Siellä nukkui joskus kaksikin tenavaa yhtäaikaa. 

Parvekkeella odottelee ihana ilta-aurinko pöytämme,

tuolit vielä hakusessa.

Pöytä oli ruma ja hylätty,

nyt punainen ja pidetty.

rahi

 

 

Ei siitä tullutkaan tyynynpäällinen,

siitä tulikin rahin uudistaja.

Olen joskus esitellytkin rahia,

jota poikanen paikkasi.

Nyt oli "vähän" paikan vierestäkin päässyt ratkeamaan. 

Tänään innostuin ompelemaan ja joskus ne visiot hiipivät salaa.

Ihan muuta tein kunnes muistui mieleen virkkaamani tyynynpäällinen.

Kerran aloitin tyyny-projektia,

se alkoi kiukuttelemaan,

lopetin.

Marinoitui.

Ihan hyvä siitä tuli,

rahista meinaan.

Isäntä auttoi kankaan kiristämisessä,

naulattiin pohjaan kiinni.

Näyttää kivalta olkkarissa.

kerro kerro kuvastin

Se oli vanha taulun kehys.

Vähän kulmasta kärsinyt,

pronssin värinen.

Lipaston yläpuolella oli selvä peilin paikka.

 Mustaa spray-maalia ja peili kiinni kehykseen.

Isäntä toteutti tuunauksen,

hän kun hallitsee paremmin tuon kellariosaston. 

Toisen turhake,

toisen aarre.

Kynttiläsysteemikin on sellainen.

Pitihän se kotiin tuoda ja asettaa juuri tuohon uuden peilin edustalle.

Syksyn tuntua kun tahtoo kotia kohentaa

ja nauttia kynttilänvalosta.

odottelijat

Trikookudepalloja odottelee,

inspiraatiota.

Langat puikkoja.

Pari valmista työtä odotellut päiväkirjausta.

Veskin matto.

Luonnossa paljon järkevämmän näköinen.

Toimii.

Ja isännän rikkinäisen autonpenkin tuunasin jo joskus keväällä.

Trikookuteesta on moneksi;

virkaten ja kutoen.

iha itte

 

Ei se puuska usein tule.

Sitten kun se tulee,

mikään ei pidättele.

 

Pihalla pino kuormalavoja.

Saha, nauloja, vasara.

Kuormalavan laitakin.

 

Kyllähän se vähän nitkuttaa jos nitkuttaa haluaa.

Ihan ilman vatupasseja ja mittanauhoja.

 

Ajatus pöytätasosta johonka kesäkeittiön antimet laskea.

Samalla tuli pientä näkösuojaa tiellepäin.

Siihen voisi solmia langat,

kasvattaa seinäntakaa jotain köynnöstävää.

 

Ehkä koukkua,

ehkä hyllyä.

Pitää silmäillä ja jatkaa ideointia.

 

Talkoojuoma nautittu ja hymyilty tyytyväisenä.

Ihan itte. 



päivän projekti

Tämä projekti on odottanut vuoroaan lankakorissa jo tovin.

Kuopus kasvaa.

Ja housunpuntit lyhenee.

Kun housut kudoin,

oli ajatus jo silloin: puntteja on helppo pidentää.

Yläosa kun on reilumpi,

vaipankin aikanaan piilottanut.

Samaa lankaa ei enää ollut,

mutta langan sävykaveria kylläkin.

Vähän tuo asiakas koitti höpöttää,

rumasta väristä.

Unohtanut jo itse langan valinneensa.

Mutta.

Viisi senttiä lisää pituutta,

eiköhän tämä talvi selvitä.

Piti tulla jatkamaan.

Eihän mun kokopäivä sentään näissä punteissa mennyt.

Ehdittiin aurata pihaa,

etsittiin auto viikon lumien alta.

Ruokailtiin eilisiä jämiä eli makaronilaatikkoa ja kaalilaatikkoa.

Voitte arvuutella kumpaa söi lapset.

Potkukelkkailtiin kerhoreissut.

Hieman käppyräselkäisyyttä havaittavissa,

mutta alamäissä kun suoristaa itsensä ja nauttii vauhdin hurmasta,

kyllä se siitä.

Käytiin eskarilaisen kanssa synttäriostoksilla,

kaverille lahjaa.

Samainen eskaripoikanen kertoili päivän aikana minulle useamman tarinan.

Niiden sisältö oli sellaista ettei illalla kertoja enää uskaltanutkaan mennä yksin yläkertaan.

Ehkä ne muumiot palasivat mieleen.

Meidän isot tytöt olivat pari tuntia "töissä"

ja illalla heppatunteilemassa.

Heppajuttu on mummon heiniä,

minä saan nuhan pelkästä varusteiden järjestämisestä.

Koululaispoikasella oli harkkailta=äiti ajaa autolla ilta.

Keskiviikoissa ei kuulemma ole muuta kivaa kuin AkuAnkka ja jalkapallo.

Iltapuhteina paistoin puuhellassa kananpaloja

ja keitin kattilallisen vispipuuroa.

Niitä ei nautittu samalla kattauksella.

Lämmitin kaksi pönttöuunia ja saunan.

Nyt koitan hetken vielä valvoa.

Ehkä kudon tai sitten luen.

Kolme keskeneräistä kirjaa ja yksi odottaa aloitusta.

Minulla ei ole ollut tapana kerätä kirjoja kuten kutimia,

puolitiehen useampaa samaan aikaan.

rahi

Oranssi rahini,

joka hyvin monessa kuvassa vilahtaa,

sai ruhjeen.

Sen aiheutti ikä ja ahkera käyttö.

Olen sitä kuukauden päivät katsellut.

Kieltänyt kirurgeja kaikkia vanuja tyhjentämästä.

Olen suunnitellut parantavia hoitokeinoja.

Eilen poistuin kotoa.

Puhelin soi.

"äiti, mitä lankaa mä voin käyttää?"

Hymyilin.

Annoin ohjeet.

Kotiin palattuani jännitti aika tavalla.

Voi sydämellisyys.

Rahi oli rakkaudella kokoon kursittu.

Hymyni oli korvissa,

suolaiset nesteet silmäkulmissa.

Ruhjekuva on otettu taudin alkuvaiheessa,

eilen oli menossa jo kunnon palkeenkieli.  

Taas äidin kelpaa.

Kiitos isompi poikanen <3

 

risuvimma

Tuulisena päivänä pihaa kiertäessä.
Keräsin risuja kompostin päälle.
Palasin takaisin ja raahasin risut sisään.
Minä joka en koskaan askartele.
Laitoin ruokaa ja vääntelin risukasaa keittiön pöydällä.

Siitä tuli tekijänsä näköinen.
Joku harakanpesä laitettu oveen roikkumaan.

Mut hei,
se oli kivaa!

sahailua

Pistos.

Kellarista työkaluja,

puukatoksesta puita.

Se jemmattu muovi.

Varjostava vaahtera pois.

Kukaan ei arvostellut,

olin ihan sahan vietävissä.

Naulasin ja naputin,

pöristin porakonetta.

Inspiroin.

Emme nyt puhu esteettisestä kauneudesta.

Puhumme puhtaasta luovuuden puuskasta,

voi että kun olen tyytyväinen.

Nuo vihreät pilkut eivät ole rikkaruohoja,

ne ovat hartaudella kasvatettuja kesäkurpitsan taimia. 

Lämmin tuli ja itikan purema otsaan.

Illalla kirkkoilua ja mansikkakakkua.

Kerholaisten kesäloma alkoi.

Toisella jatkuu syksyllä,

toinen hyppää askeleen taas eteenpäin,

eskariin.

"laita sitten juhlavaatteet nätisti kun vaihdat unipuvun"

 

salaiseen päivään

Paripäivää sitten alkoi tapahtumaan.
Lapset pihalla,
naputusta.
Supinoita ohimennen,
pssst...salaisuuksia.

Talon takan piilotettuna,
"äiti, saadaanko me maalata vesiväreillä?"
Eilen ilmestyivät askartelupöydälle,
sitä maalauspuuhaa.

Nyt tarkasti peiteltyinä,
huomenna paljastuvat tarkoin varjellut salaisuudet.

Äitillä tunne jotta ollaan oikealla tiellä.
Tämä kaikki tapahtunut täysin kolmen touhukkaan lapsen keskinäisenä työskentelynä.