Näytetään tekstit, joissa on tunniste arkipuuhia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arkipuuhia. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, tammikuuta 05, 2019

vuosipalaveri

Tässä taas ollaan.
Olisi vuosipalaverin paikka.
Katsellaanko taaksepäin vaiko vain eteen?

Ilman mennyttä ei ole tulevaa,
voiko niin sanoa?

Ennen tätä hetkeä pohdin otanko vihon ja kynän,
vai nostanko seuralaiseni -läppärini syliini ja avaan blogin? 

Juuri nyt on olo jotta neljäpäivää piti tätä vuotta edetä
kunnes iski tämä inventaario-olo.

TAMMIKUU
Syntymäpäivänäni tungin pellavarivettä keittiön seinälautojen väleihin.
Tunsin itseni vanhaksi ja lihavaksi. 
Olin innostunut keittiörempasta.
Kaikki nämä tunteet seurasivat koko vuoden.

HELMIKUU
Haahuilin talvisessa metsässä yksinäni.
Istuin haikeana kummipojan vanhojentansseja seuraamassa.
Iloitsimme koko perheen voimin risteilyllä.

 MAALISKUU
En vilahda yhdessäkään arkistokuvassa.
Hän, Pontus, minunkin edestäni.
Viisas ja kovasti rakas meille kaikille.

HUHTIKUU
Menin metsään kerran jos toisenkin, en kirjoittanut mitään.
Noususuhdanteiseen käyrään ja juileihin sain ohjeen;
lisää liikuntaa, laihduta ja venyttele enemmän.

TOUKOKUU
Kuva-arkistossa on monta iloista kuvaa.
On kevätsiivottu leikkimökki, kuopuksen vappupallo.
Perhepotrettia äitienpäivältä.
Kevätjuhlaa, puuhun ripustettu riippukeinu.

Toukokuu oli lämmin, suorastaan kuuma.
Yhtenä yönä asuinalueeltamme poistui kaksi liian varhain,
kaksi ystävääni toisaalla jättivät hyvästit isälleen, kumpainenkin.
Varjoja toukokuussa.

Kuvassa esikoisemme solisluu.
Korjattiin helatorstaina vappuaattona koulussa sattunut vamma. 

KESÄKUU
Heitettiin heipat koululle, karattiin kesälaitumille.
Vietettiin juhannusta, kesäleiriä, parisuhderetkeä.
Juhlittiin kesän ensimmäinen rippilapsi.

HEINÄKUU
Oma poikanen sekä siskopoikanen kesän sankarit.
Säät suosivat.
Iloisia kohtaamisia, naurua, paljon kakkua.

ELOKUU
Ehdin kuvata heinäkuun alussa valmistuneen kapinallisen keittiön.
Tämäkin kuvakulma on jo kokenut muutoksia pöytien osalta,
niin ja verhotkin löytäneet ikkunaan.
Elokuu aloitti arkea, tosin pienen koko perheen yhteisen kesäretken kautta.
Tiivis viisipäiväinen juuri sopiva asuntoautossa matkaten,
tulee psyykkinen mahtuminen vastaan.

SYYSKUU
Erään viikon aloitin näissä maisemissa. Oli vapaapäivä ja kotihommia mielessä.
Lähdinkin kävelylle. Parasta lääkettä, voimaannuttava lähiluonto.

LOKAKUU
Lokakuussa oli paljon nähtävää ja koettavaa.
Kuvan maisema hetkestä jolloinka luonto tarjosi parastaan.
Usvaisella järvellä yöpyneet, muuttomatkaa suunnittelevat joutsenet heräsivät.
Seurasin satumaista hetkeä auringonnousuun.
Olin iätön.

MARRASKUU
Marraskuussa juhlitaan serkuksista nuorinta. Juhlitaan kuopustamme, iskää, kaikkia isiä.
Nuorinta ja vanhinta kummityttöäni. Näin muutaman mainitakseni.
Avasimme ovet joululle.

JOULUKUU
Loppukiri kiireelle, pimeydelle, väsymykselle.
Tilalle hitautta,yhdessäoloa, kellottomuutta.
Kynttilänvaloa.

Niin taputeltiin yksi vuosi pakettiin.
Ihan hyvä sellainen josko ei halua hehkuttaa eikä latistaa.
Kasvun vuosi.

tiistaina, syyskuuta 18, 2018

tuleeko joskus valmista?

Heti alkuun kiitos,
teille puumerkkejä jättäneille.
Yllätyin.

Tänään iski uskonpuute, taas.
Ehkä joku muukin tunnistaa harhaisen ajatuksen;
sitten kun on tämä ja tuo työ tehty, sitten on valmista.

Urakat joita itselleen rakentaa.
Ne saattavat olla terveitä tavoitteita
tai sitten vain silkkaa kiusantekoa,
ihan itselle.

On hassua tavoitella tyhjiä pyykkikoreja,
hymyillä onnellisesti kun kuukauden odottanut silitysvuori on selätetty.
(niin tapahtui tunti sitten silitettävien osalta)
Itseasiassa silitettävistä voisi jatkaa enemmänkin.
En siis treffaillut silitysrautaa vuosikausiin,
ainoastaan hamahelmien kera.
Sitten muistin mitenkä ihanilta tuntuvat sileät liinavaatteet ja yhdistin tavoitteeseen oman ajan sekä cd-levyjen inventoinnin.
Nyt siis silitän.
Ja pesen pyykkiä vapaapäivisin.
 Imuroin.
Täytän ja tyhjennän tiskikonetta.
Tykkään puuhastella, sellaista se pääosin on.
Ja tavoittelen samalla siisteyttä, joka saa oloni levolliseksi.

Tänään asetin työpäivääni muutaman tavoitteen.
Ensimmäinen hoitui ripeästi,
lopputulos miellytti.

Sitten päätin hoitaa kaikki kassalle kertyneet laatikot tyhjiksi
eli lajitella ja hinnoitella X-määrän tuotteita.
Homma eteni.

Epätoivo tuli kylään kutsumatta siinä vaiheessa kun laatikot lisääntyivät.
Tuli olo ettei millään enää jaksa sitä viimeistä lihalaatikkoa.
Mitäs siitä sitten?
Tyhjennän sen torstaina josko joku toinen sitä ei huomenna ahkeroi.

Taaskaan ei tullut valmista.

 

maanantaina, maaliskuuta 26, 2018

etsin





Aika on ollut alakuloinen.
Älä kysy syytä,
en osaa sanoa.

Liian pitkään.

Olen tuo mustavalkoinen piste jäälautalla.
 Mustavalkea, virtaavien vesien ääressä viihtyvä, tukevarakenteinen, lyhytpyrstöinen ja tukevajalkainen. 
(luontoportti.com)

Hän on koskikara,
minä vain muuten tukevajalkainen. 

Tänään otin kevättä vastaan.
Veranta kadotti osan talvipölyistään,
ikkunat kirkastuivat,
pelargoniat saivat uusia multia.

Iltalenkki vei minut joenvarteen.
Siinä on jotain mitä etsin.
Juttuja, asioita joista nautin.

Aamulla ompelin merkkejä;
live free
ride free
Sellaisen intohimon minäkin tahdon löytää.

 

sunnuntaina, maaliskuuta 11, 2018

pienet jutut




Vieläkö kirjoitan, kysyttiin.
No jaa -aina välillä. 
Miksi en kirjoittaisi voisin itseltäni kysyä.

Pienet jutut ovat tämän päivän sana.
Paljon kaunista luontoa, ystäviä, iloa, naurua, kohtaamisia, herkkuaamiaisia.

Tänään pörähti kevätkärpänen ompeluinspiraation muodossa.
Piti ommella pari pikkuverhoa jouluisten tilalle oviin,
tulikin ommeltua neljät verhot.
Nämä makuuhuoneen kevätverhot se suurin yllättäjä.
 Kaikki materiaalit ovat kierrätysjuttuja,
kirpalle ajautuneita -kangaskorissani marinoituneita.
Tuli olo jotta taas sai uutta vaikka mitään ei pysty hankkimaan.

maanantaina, helmikuuta 19, 2018

helmikuinen maanantai

Tänään olemme olleet vähän niinkuin lomalla,
mutta ei kuitenkaan.
Lapset kylläkin.

Ylimääräiset tunnit yöuniin,
tavallista hitaampi kahvi.

Kirpakka pakkanen ja auringonpaiste.
Lähdimme toteuttamaan eilistä suunnitelmaa.
Kävelylenkki, joka huipentui tahmeaan herkkupullaan.
Viimeisen kohteen voimalla saimme nuoremman poikasenkin mukaan.

Poikanen ollut seuranamme lauantaista lähtien ainokaisena.
Loppu nelikko vietti loman aloittajaisia mamman ja pappan luona.
Tänään illalla kotiutui kaksi plus serkkupoikanen,
isot tytöt vielä jatkavat toisaalla. 

Huomenna on edessä työpäivä.
Juuri nyt tuntuu ajatus siitä yhtä tahmealta kuin pulla. 
Sellainen ajatus oli päivälläkin kun tappelin irtoilevan imurinletkun kanssa.
Olisin kiroillut jos kiroilisin.
Sormimerkit kävi mielessä myös puukoriin tarttuessani,
se painoi liikaa ja kylvi puunroskaa lattialle.
Selvisin ärinöistä.

Onneksi lapset saavat lomailla, ovat arkihitauden ansainneet. 
Toivottavasti mekin saamme jonkin lomapäivän varastetuksi,
lisää aamuaurinkoisia kävelylenkkejä.


 

maanantaina, helmikuuta 12, 2018

talvirakkaus


On niin siistiä kun on lunta ja pakkasta.
Tuo valoisuuttakin lisää pidentyvien päivien tueksi.

Koululaiset ovat päässeet luistelemaan, hiihtämään, pulkkamäkeen.
Minä olen saanut vähän leikkiä lumitöiden tekijää.

Minulla on jotenkin ajatus jotta Suomen luonto tarvitsee lumen ja pakkasen.
Se on yksi puhtauden salaisuuksista.
Talvea tarvitaan erottamaan syksyä ja kevättä.
Useana vuonna on tuntunut pelkältä pitkittyneeltä syksyltä vielä helmikuussa.

Tiedän että se kevät sieltä saapuu ihan kohta kohinalla ja tohinalla.
Armottomana, kuten itse sen koen.
Ei anna mahdollisuutta siirtää tekemisiä eteenpäin.
On taas tartuttava luuttuun ja ikkunanpesulastaan.
Tomutettava ja kevennettävä.
Älä pidä kiirettä pakkasukko.

torstaina, helmikuuta 01, 2018

kiire ja kireys

Asun sellaisen ihmisen kanssa joka ottaa kaiken negatiivisen itselleen.
Vain hänen hartiansa ovat taakkoja varten,
vain hänen hermojaan koetellaan.
Yhteiset päänvaivat ovat hänen ratkaistaviaan.

Ihan rakkaudella tämän kerron.

Kerron jotta murheiden omiminen rasittaa.
Se saa tuntemaan vähäpätöiseksi ja riittämättömäksi.
Sellaiseksi ettei luoteta.

Ei minun pitänyt tästä kirjoittaa,
nyt vain eksyin raiteelta tätä viikkoa kuormittaneeseen aiheeseen.

Minun piti kertoa mitenkä ärsyynnyn kiireestä.
Sellaisesta kiireestä mikä on ihan turhaa.
Tekemällä tehtyä.
 
 Kiire juosta oravanpyörässä eteenpäin.
Joulusta juhannukseen ja taas kohti joulua.

Tänään kauppaan astellessani minua vastaan tuli ihmisiä,
jotka kantoivat kainalossaan multasäkkejä.
Oikeesti, joko pitää istuttaa?

Siellähän ne olivat esillä,
vihannesten ja kukkien siemenet.
Olen taas myöhässä.

Kassalta olivat kadonneet konvehtirasiat,
tilalle oli tullut pääsiäismunat ja rairuohot.
Olo oli kyllä harhainen,
olenko nukkunut parin kuukauden ylitse?
Kuvittelin kääntäneeni tänään kalenterin helmikuuhun.

Mielestäni nyt olisi paikallaan sellainen välitila.
Ei enää tonttuja, ei vielä tipuja.
Saisi vähän vielä piileskellä kynttilänvalossa,
eikä tarvitsisi vielä kasvattaa yhtikäs mitään.

Kiirehän tässä tulee.
Ja siitä seuraa kireys.
Mikään ei johda yhtikäs mihinkään.


 

maanantaina, tammikuuta 15, 2018

ylimääräinen päivä

Saimme ylimääräisen päivän
tai melkein kaksi.
Hassu tunne.

Meidän oli tarkoitus risteillä tänään.
Eilen lähteä ja huomenna palata.
Kalenteri on täytetty sen mukaan.

Pikkuneiti pöpöytyi lauantaina.
Nyt jo parantunut, mutta vielä epäselvää pöpön laatu.
Kaatuuko lisää väkeä.

Olemme ylimääräisiä päiviä sijoittaneet keittiöremontin edistämiseen.
Ja tänään ahkeroin kellarissakin.

Aamulla järjestin pikkuneidille kellariin kylpylän.
Sauna lämpimäksi, vaahtokylpy vauvan paljuun johonka vähän vielä mahtuu.
Kylpyyn pääsi myös kolme tärkeää pehmolelua;
Tero, Apina ja Peppi.

Pidin seuraa kylpijälle silittämällä liinavaatteita.
Kylvyn jälkeen aloitin pyykkikoneen pyörittämisen.
Ihan perus.
Välillä enemmän ja välillä pidempää inspiraation odotusta.

Olen tyytyväinen päiväni saldoon.
Jos sellaista joku kysyisi.

 

 

tiistaina, tammikuuta 09, 2018

yhdestoista

Sydänteemalla jatketaan tänäänkin.
Kävin verenluovutuksessa.
Viimeksi en saanut luovuttaa liian alhaisen hb arvon vuoksi,
edellisen kerran taisin unohtaa
ja sitä ennen olinkin estynyt terveydellisestä syystä. 

Tämä on asia jota suunnittelin vuosia.
Opiskeluaikana jänistin,
kuvittelin pyörtyväni tai jotain muuta.

Sitten olikin estävänä tekijänä vuorotellen;
raskaana - imettää.

Kerran uskaltauduin paikanpäälle, Ailan kaverina.
Ja jäin koukkuun hyvänolon tunteeseen.

Hyväolo tule ajatuksesta saada olla avuksi.
Pieni teko ja suuri apu.

Itsekkäältä puolelta katsottuna ajattelen uudistuvani.
Vereni vaihtuu luonnollisella tavalla.

Tänään oli yhdestoista kertani.
Hymyilin voittajana kun vihdoinkin taas pumppasin sideharsorullaa kädessäni.
Kiitoskahvikin maistui niin hyvältä
ja runsaasti vuorattu voileipä.

En pyörtynyt tai saanut muitakaan oireita jos hymyä ei lasketa sellaiseksi.


maanantaina, tammikuuta 08, 2018

arki ja villatakki

Tänään alkoi arki.
Ensimmäinen koululainen meni kahdeksan nolla viisi,
seuraavat kolme yhdeksän kaksikymmentä
ja yksi onnekas sai nukkua, sillä koulu alkoi vasta kymmeneltä.

Me lähdimme työmaalle kolmikkoa kyyditen.
Meillä oli edessä viimeviikkoisen ale-myynnin purkaminen.
Purimme myös joulun pois.
Ahkeroimme uusia tuotteita esille huomista ajatellen.
Mukavampi aloittaa uusi kirppaviikko kun on vähän valmisteltu.

Työpäivä siitä tuli.

Kotona armotonta lämmittämistä.
Viikon ruokaostokset jääkaappiin lähikaupasta.

Ilta seitsemän jälkeen istahdin kutomaan
on yhtäkuin rentoutumaan, nollautumaan päivän hulinoista.

Villatakki valmistui.
Virallinen valvoja seisoi vieressä tarkkailemassa loppusilmukoiden valmistumista.
Yhdessä valittiin napit.

Nyt nukkuu parvisängyssään.
Villatakki ripustettu henkariin sängyn viereen.
"voin katsella sitä yöllä"
 Rakas kuopuksemme.


perjantaina, joulukuuta 29, 2017

en yhtään prinsessa

Esine,
joka notkunut yläkerran vessan hyllyllä vuosia,
osui tänään silmiini.
Soittorasiani.

Lapsuuden synttärilahja. Hartaasti toivoin ja sain lahjaksi kaksikin soittorasiaa.
Muistan kun kävimme paikallisessa lelukaupassa toisen vaihtamassa,
varmaankin johonkin rekka-autoon -en muista.

No toin tänään soittorasian alakertaan,
koesoitin ja katselin kirppatädin silmin.
made in Japan

En se minä kyllä siinä tanssahtele tyllihameessa.
En ole tanssahdellut koskaan,
enkä ole omistanut prinsessa hörhelöitäkään.
Ei minulla ole ollut edes pitkiä hiuksia joita kiharrella kauniiksi.

Poikatyttö taidan olla.

Tätä miettiessäni ajauduin kampauspöytäni tarinaan.
Tykkään kalusteesta valtavasti,
se on kaunis.
Joskus kampaan hiuksiani peilin edessä.
Peili on sellainen epätarkaksi elänyt. 
 En ole koskaan istahtanut peilin äärelle kuvaani katsomaan.

Olen huono peilien kanssa.
Saatan pestä hampaat,
föönata hiukseni
ja jo kotoa lähtiessä ajatella; en katsonut yhtään peiliin.
Sillä silmällä.

Tästäkin voisi tehdä vaikka uudenvuoden lupauksen.
Voisin katsoa peiliin useammin.
Laittaa vaikka ripsiväriä joskus.
Niin ja ostaa huulipunan sen eltaantuneen tilalle.
Huih.



 

tiistaina, joulukuuta 26, 2017

langanohjain

Vuosi lähestyy taas loppuaan.
Uusi kolkuttelee oven takana.

On aika hävittää huonot jutut,
niputtaa hyvät jutut.
Pudottaa ja päästää jatkoon.

Tehdä uusia lupauksia ja miettiä mitenkä niiden vanhojen kävi.

Olenko hyvä vain jos muutun?
Entä jos olisikin ihan hyvä näin?
Vai onko se sitten riman alitusta,
en tiedä.

Nukuin viimeyön huonosti.
Podin joulunohitusmasennusta.
Pelkäsin etten saa enää joulusta kiinni näin tapaninpäivänä.

Yöllä joku peruutti autonkin meidän keittiörempan keskelle,
talon kulmasta sisään tuosta vaan.
Pelkäsin koko talon romahtavan ja mietin mitenkä nyt lämpö pidetään sisällä. 

Sekavat unet selätettyäni joulu oli vielä täällä.
Fiilistä hieman koiteltiin kun vierailin nettipankin puolella laskuja maksellen.
Mitään ei ole,
mitään ei puutu.
Riitti ja riittää.

Oma langanohjaimeni.
Samaan suuntaan kulkijani.



 

perjantaina, joulukuuta 22, 2017

tapaamisia

Kiire.
Mukavuudenhalu.
Väsymys.

Jää monen ystävyyssuhteen hoito retuperälle.
Saataa kyllä viestit kulkea sosiaalisessa mediassa tahi 
kuulumiset pikaviestein puhelimitse.
Ei vaan ehditä kohtaamaan kasvotusten.

Joulu voisi olla jokapäivä.
Jos se saa näin aktivoitumaan tällä saralla. 

Olen tällä viikolla halannut tärkeää ihmistä.
Hän hymyilee ja on aina tuhmuudet mielessään.
Omat kädet eivät enää toimi.
Ei toimi jalat, ei käänny pää, happeakin tarvitsee.
Sanat vaativat tulkkausta.
Hymy ja silmäkulman pilke toimivat.

Joskus ihailin ja kadehdin hänen rohkeuttaan, reippauttaan ja 
taitoa heittäytyä täysillä.
Samoja piirteitä ihailen edelleenkin.
Ne eivät ole kadonneet vaikka kroppa ympäriltä hiipuu pois.

Tämän tapaamisen lisäksi olen syönyt berliininmunkin 
tärkeimmän serkkuni kanssa.
 Meillä oli seuranamme esikoisemme, kummityttöni sekä 
serkkuni nuorempi tytär.

Olen palvellut asiakkaita kirpputorilla siskoni kanssa.
Kudoimme kokopäivän ja maailma samalla parantui.

Tänään keitin kahvit vanhemmilleni.
Kiitos tontuille, oli mukava kun ajelitte käymään. 

Illalla lämmitimme glögiä esikoisen kummisedälle.
Lapset ahkeroivat syömällä suklaata.

Tänään tein myös joulusiivouksen lähes vahingossa.
Se oli sellainen kun pyyhki pölyt työpöydältä ja kirjahyllyn reunalta.
Kaatoi lasikulhoon tuoksutuikkuja.
Huomenna imuroin,
vaikka näytti ja tuoksui jo aivan valmiilta jouluntuloon.


 

 

torstaina, joulukuuta 21, 2017

pallot hallussa

"on taas aika joulupallojen..."

Kaikki kiltit opet saavat joulupallot
tai jos vähän tuhmaksi käy,
voi saada pallon vuodesta toiseen.
Ihan mitenkä vaan. 

Perinteitä on vaalittava.
Mielikuvituksen jumi.
Nopeus.
Helppous.
Edullisuus.
Pallojen kauneus.
Eihän koristeita voi koskaan olla liikaa.
Handmade with Love.


Kaikki pallot ovat hallussa.
Vaatinut määrätietoisen päivän päänsärystä huolimatta.
Nyt ei muuten särje,
vasen ranne tuntuu kyllä omituiselta.

Valtaosa joulumuistamisista on kääritty.
Ja niistä neulottavista enää yksi tärkeä jäljellä.
Ehkä tonttuilemme jouluyönä kuopuksen ystävän oven kahvalle.

keskiviikkona, joulukuuta 20, 2017

kaksin aina kaunihimpi

Joulukuusi.
Kaikki alkoi äänestyksestä,
tarvitaanko meille joulukuusta?
Onko sille edes mitään paikkaa?

Hävisin, mutta voitin kuitenkin.
Minun jouluni ei tule ilman kuusipuuta.
Tarvitsen lattialle ropisevia neulasia.
Ja vielä enemmän tuoreen kuusen tuoksua,
kynttilöiden loistetta,
kimaltavia joulupalloja.

Keksin kuuselle sijoituspaikaksi kaikista otollisimman.
Kun istun iltaisin keinutuolissa näen kuusen suoraan edessäni.

Siinä ne nyt seisovat.
Näyttävät juuri niin jouluisilta kuin toivoinkin.

Taisin saada tupla- vai puhutaanko jo triplavoitosta,
sillä kuusia on kaksi.
Pieniä ja pippurisia,
tuuheita.
Niiden mukana saimme sisätiloihin kirkkaanvihreän hämähäkin.
Minun oli tarkoitus pelastaa hämähäkkikammoinen perheeni vihreältä oliolta,
mutta se katosi kesken operaation.
Jännä yö edessä.

 

tiistaina, joulukuuta 19, 2017

pieni paniikki

Mitään en myönnä.
En stressaa siivouksia, en leipomuksia, ruokia.
Koristeluita, hankintoja.

Tänään kuitenkin tarkastin useammassakin yhteydessä,
hämmentyneenä.
"onko huomenna jo 20.päivä?"

Viikko on täytetty arjella.
Lapsilla koulua vielä perjantaina tovi.
Torstaina voi jo laulaa klassikkoa kolmesta yöstä.

Sellainen muista-muistaa-muistuttaa lista kasvaa päässä.
Niitä kortteja lähellä asuville,
ne kaikki lahjat paketoimatta tai 
reilun kahdenkymmenen kerroksen päässä valmiista.

Vihossa lista lahjojen saajista,
lasten joulukalenterista.
Muistutus opettajien muistamisesta.
Aah, rakastan listoja.
Sellaisia jotka soljuvat eteenpäin tajunnanvirtana tukisanoin.
Ei mitään ehdotonta,
eikä missään nimessä kellonaikoja.

Paitsi huomenna kahden jälkeen vierailu
ja perjantaina treffit neljän aikaan.
Niin ja torstaina työpäivä viiteen.

Tässä kotoinen työlaatikkoni,
meinaa jo kansi jäädä raolleen.

 

maanantaina, joulukuuta 18, 2017

siivousta ja shoppailua

Tänään oli yksi niistä kerroista vuodessa kun siivoan lastenhuoneen.
Ovat jo sen verran isoja jotta saavat itse huolehtia siisteydestä.
Apuna olen mielelläni, työnjohtajana ja tsempparina.

Tänään tartuin toimeen syyllisten ollessa koulussa.
Tai olihan se yksi heinän heittelijä, papanakone paikalla.
Pälyili hyllyn takaa ja imuria pakeni sängyn alle.

Kun on paljon leluja,
monta leikkiä.
Runsaasti askartelumateriaaleja ja sisko, joka toteuttaa Tubesta näkemänsä rakennelmat.
Avot.

Siistiä tuli.
Ja voi sitä onnellista joka koulusta tultuaan ilmoitti heti eteisessä.
"ketään kaveria ei tullut kun siivoan tänään sen huoneeni"
Ja ilme kun astui huoneeseensa.
Tonttu oli tehnyt taikojaan.

 
 Iltapäivällä tämä tonttu starttasi esikoisen kanssa ostoksille.
Meidän perinteinen joulureissu.
Sama kaupunki, samoja kauppoja. Aina eri ruokailupaikka.
Tällä kertaa olimme näppäriä ja ostoskori täyttyi nopsaan.
Ideoita irtosi ja sehän hymyilytti.

Nyt on edessä enää operaatio paperi ja teippi.
 

perjantaina, joulukuuta 08, 2017

harrastukset

Meilläkin harrastetaan.
Ei paljoa mutta vähän kuitenkin.
Jokaisella jotain.
Löytyy partiota, ratsastusta, tanssia, jalkapalloa ja sählyä.

Kerran viikossa tai paljon harvemmin, huvittamisen mukaan, 
jos eräältä kysytään.

Harrastuksiin sitoudutaan, mutta ei naama irvessä suoriteta.

Me aikuiset emme kuulu harrastuspiireihin.
Tai tietenkin jos epäviralliset ammattikalastajat, mopojengit tahi neulootikot lasketaan.
En ole koskaan ollut ryhmäliikkuja, kuorolaulaja tahi taidepiiriläinen.
Olen liian lihava, hidas, musiikkikorvaton, taidesilmätön.
Selityksen makua.
En vaan koe intohimoa tällaisia kohtaan,
vielä.

Etelän reissulla hymyilimme tiistaipäivän harrastajille.
Paikalliset lapset eivät kipittäneet salibändin pariin,
he laskeutuivat surffilautoineen mereen.
Pieniltä näyttivät, alle kymmenvuotiailta.
Siellä taitavasti sublautaillen lähtivät etenemään kohti syvempiä vesiä.
Vähän meitä hirvitti,
ehkä kuitenkin saarella asuessaan taito on hyppysissä jo verenperintönä.

 

tiistaina, joulukuuta 05, 2017

aatto

Tänään on itsenäisyyspäivän aatto.
Olen valmistautunut varsinaista päivää ajatellen silittämällä kolme partiohuivia.
Ja ostinhan minä sellaisen sinivalkoisen pöytäkynttilänkin.

Koitin tänään ostaa myös jotain muutakin,
mutta pankkikorttini hylkäsi aikeeni.
Menin pankkiin selvittämään asiaa ja minulle selvisi ettei kortti ole ollut toimintakuntoinen lähemmäksi kuukauteen.
Hahaaa -oikeesti.
En ole asiaa huomannut, toisinsanoen olen jättänyt maksupuolen puoliskolle tahi turvautunut käteiseen.
Taas toimii, oli vain lukittunut.
Olisi se hirveää jos tilillä olisi kauhiasti rahaa, enkä olisi sitä päässyt tuhlaamaan.
Onneksi siellä ei ole.
Vai onko se onneksi.

Se ainakin on onnea että saimme tässä iltasella hentoista lumisadetta.
Sellainen millin kerros on paljon parempi kuin ei mitään.
Sää jopa inspiroi minua lähtemään iltalenkille.
Jaksoi paremmin syödä riisipuuroa.