vuosipalaveri

Tässä taas ollaan.

Olisi vuosipalaverin paikka.

Katsellaanko taaksepäin vaiko vain eteen?

Ilman mennyttä ei ole tulevaa,

voiko niin sanoa?

Ennen tätä hetkeä pohdin otanko vihon ja kynän,

vai nostanko seuralaiseni -läppärini syliini ja avaan blogin? 

Juuri nyt on olo jotta neljäpäivää piti tätä vuotta edetä

kunnes iski tämä inventaario-olo.

TAMMIKUU

Syntymäpäivänäni tungin pellavarivettä keittiön seinälautojen väleihin.

Tunsin itseni vanhaksi ja lihavaksi. 

Olin innostunut keittiörempasta.

Kaikki nämä tunteet seurasivat koko vuoden.

HELMIKUU

Haahuilin talvisessa metsässä yksinäni.

Istuin haikeana kummipojan vanhojentansseja seuraamassa.

Iloitsimme koko perheen voimin risteilyllä.

 MAALISKUU

En vilahda yhdessäkään arkistokuvassa.

Hän, Pontus, minunkin edestäni.

Viisas ja kovasti rakas meille kaikille.

HUHTIKUU

Menin metsään kerran jos toisenkin, en kirjoittanut mitään.

Noususuhdanteiseen käyrään ja juileihin sain ohjeen;

lisää liikuntaa, laihduta ja venyttele enemmän.

TOUKOKUU

Kuva-arkistossa on monta iloista kuvaa.

On kevätsiivottu leikkimökki, kuopuksen vappupallo.

Perhepotrettia äitienpäivältä.

Kevätjuhlaa, puuhun ripustettu riippukeinu.

Toukokuu oli lämmin, suorastaan kuuma.

Yhtenä yönä asuinalueeltamme poistui kaksi liian varhain,

kaksi ystävääni toisaalla jättivät hyvästit isälleen, kumpainenkin.

Varjoja toukokuussa.

Kuvassa esikoisemme solisluu.

Korjattiin helatorstaina vappuaattona koulussa sattunut vamma. 

KESÄKUU

Heitettiin heipat koululle, karattiin kesälaitumille.

Vietettiin juhannusta, kesäleiriä, parisuhderetkeä.

Juhlittiin kesän ensimmäinen rippilapsi.

HEINÄKUU

Oma poikanen sekä siskopoikanen kesän sankarit.

Säät suosivat.

Iloisia kohtaamisia, naurua, paljon kakkua.

ELOKUU

Ehdin kuvata heinäkuun alussa valmistuneen kapinallisen keittiön.

Tämäkin kuvakulma on jo kokenut muutoksia pöytien osalta,

niin ja verhotkin löytäneet ikkunaan.

Elokuu aloitti arkea, tosin pienen koko perheen yhteisen kesäretken kautta.

Tiivis viisipäiväinen juuri sopiva asuntoautossa matkaten,

tulee psyykkinen mahtuminen vastaan.

SYYSKUU

Erään viikon aloitin näissä maisemissa. Oli vapaapäivä ja kotihommia mielessä.

Lähdinkin kävelylle. Parasta lääkettä, voimaannuttava lähiluonto.

LOKAKUU

Lokakuussa oli paljon nähtävää ja koettavaa.

Kuvan maisema hetkestä jolloinka luonto tarjosi parastaan.

Usvaisella järvellä yöpyneet, muuttomatkaa suunnittelevat joutsenet heräsivät.

Seurasin satumaista hetkeä auringonnousuun.

Olin iätön.

MARRASKUU

Marraskuussa juhlitaan serkuksista nuorinta. Juhlitaan kuopustamme, iskää, kaikkia isiä.

Nuorinta ja vanhinta kummityttöäni. Näin muutaman mainitakseni.

Avasimme ovet joululle.

JOULUKUU

Loppukiri kiireelle, pimeydelle, väsymykselle.

Tilalle hitautta,yhdessäoloa, kellottomuutta.

Kynttilänvaloa.

Niin taputeltiin yksi vuosi pakettiin.

Ihan hyvä sellainen josko ei halua hehkuttaa eikä latistaa.

Kasvun vuosi.

tärkeä

Olin vappuaattona juhlimassa ystävän synttäreitä.

Paikalla oli seitsemän naista,

toisillemme enemmän tai vähemmän tuttuja.

Yhdistävä tekijä Hän.

Aloitimme puoliltapäivin runsaan herkkupöydän ääreltä.

Paransimme maailmaa,

rupattelimme.

Ystävä oli valitettavasti flunssan kourissa,

hänen osallistumisensa oli vähäisempää kuin oli suunniteltu.

Meille oli langennut etukäteen tehtävä.

Laadimme kysymyksiä joihinka sankari vastaisi.

Kysymykset jäivät odottamaan parempaa päivää,

päivää jolloinka jaksaisi paremmin.

Ystävä,

jolleka osui lottovoitoksi als.

Pelistä on pois kädet, lähes kokonaan jalat.

Hengittämiseen tarvitsee aika-ajoin apua, puhetta vielä pystyy tuottamaan.

Huumori on tallella.

Elämänilo, positiivisuus.

Mitä muuta voisi?

Katkeroitua ja kaunautua.

 Se ei ole hänen juttunsa. 

Ollaan niin isojen asioiden äärellä,

sellaisten mille kukaan ei mahda mitään.

Ei edes kaikkitietävä lääketiede.

Ne kysymykset.

Niiden vastaukset on tarkoitettu aikaan jolloinka raja on tullut vastaan.

merkitty

Minä uskoin mitä sanoivat.

Tarvitsin aktivointia,

aloin käyttäytyä toistuvasti moitittavasti.

Mennyt syksy sisälsi onnellisuutta.

Se sisälsi myös syvälle sukeltamista.

Näin juuri lööpin, jossa työttömyyttä kuvattiin kakkosluokan kansalaisuuteen.

Tiedän.

He tietävät,

paremmin kuin sinä itse.

Vapautin itseni,

henkisesti.

Valitsin lainsuojattomuuden.

Kirjoitin vastalauseen kerran.

Kirjoitin toistamiseen. 

Tänään avasin kirjeen.

Oikaisu.

Tunne: sain palata.

kesäkuiselta kotimatkalta

Kotimatka oli iloa ja kauneutta.

Katkeruutta ja kaunaa.

Syy miksi mietin sanaa; loppu.

Myötä- ja vastamäkeä.

Toivoisin ymmärtäväni enemmän.

En takertuisi vastakudottuun seittiin,

ei jäisi aaltojen armoille.

Osaisin pyöriä tuulimyllyn lailla,

osaisin katsoa omaa kuvaani kalliolle rauhoittuneesta merivedestä.

Ehkä vielä joskus opin ja ymmärrän.

Tänään tiedän Rakastavani.

hetki kerrallansa

Tänään saatoimme isomummon haudanlepoon.

Aamu oli kaunis,

lämmin ja aurinkoinen.

Linnut visersivät.

Lapsille hautajaiset olivat ensimmäiset.

Etukäteen kerroimme niiden kulusta. Minun tärkein ohjeeni taisi olla,

on lupa itkeä -ei yhtään noloa.

Suru saa tuntua. 

Hymyilykään ei ole kiellettyä.

Niin tehtiin.

Itkettiin monta nenäliinaa,

hymyiltiin kauniille muistoille.

Muistot säilyvät.

jäähyväiset

Hänen vuoronsa tuli.

Perjantaina.

Sisarusparvensa viimeinen, ystäväpiirinsä viimeisiä.

Hän oli kaksikuukautta vanhempi kuin Suomi.

Lastemme isomummo,

mieheni mummo,

anoppini äiti.

Ainoa isovanhempi jonka olen aikuisiässä saanut pitää lähelläni.

Hän oli hauras, väsynyt.

Virkeä samaan aikaan.

Hän istuu sänkynsä reunalla.

Kauniina hymyilee.

Halaus ja iloinen heilutus.

Todellisuus muuttui yhdessä hetkessä Rakkaiksi muistoiksi.

Niistä muistoista pidämme kiinni.

Niillä muistoilla lievitämme ikävää,

täytämme tyhjyyden tunnetta.

"Aurinko nousee,
On kastetta maassa.
Aika on herätä,
Nousta ja lähteä,
Kohdata ystävä kallehin.

Niin kaunis on maa,
Niin korkea taivas.
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
Ja varjoisat veet,
Niin varjoisat veet.

Päivä on kirkas,
Vain metsässä tuulee.
Aika on leikin
Ja naurun ja riemun.
Mukana ystävä kallehin.

Aurinko laskee,
Jo pitenee varjot.
Aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin."

sumua

Vimmattoman lauantain jatkoksi saatiin sumppuinen sunnuntai.

Kipuilut veivät siipan sairaalaan saakka.

Tänään jaksoi jo hymyillä.

Ihmekös sellaisten lääketiputusten jälkeen.

Toivottavasti palaa pian viereeni nukkumaan.

Ja kaveriksi kakaroita kaitsemaan.

Rakas.

jääpallot

Eilen pomppi jääpalloja.

Yöpakkasetkin ovat saapuneet.

Hytisee tottumattomuutta.

Heti kun aurinko panttaa läsnäoloaan,

käperrytään.

Valmistaudutaan selviytymään.

Syksy antaa luvan olla.

Vähän alavireinen,

melankolinen.

Antaa luvan sulkea verhot aikaisin.

Laskea tehokkuutta.

Surullisuus tuli tänäänkin.

Luin jäähyväisistä.

Toinen ehti miettiä kaiken valmiiksi,

toinen ei laisinkaan.

En tiedä kumpi on parempi.

ensiapu

Syksy tuoksuu.

Näkyy.

Ja vähän jo tuntuu.

Ehkä enemmän sitten kun kaipaa sormikkaita käteensä.

Lapset eivät muista vielä takkiakaan.

Minut syksy ja surumielisyys saa kaipaamaan.

Juuri tänään tahtoisin olla tuntureilla.

En ole siellä koskaan syksyisin ollutkaan. 

Ensiapuna ajelin mökille.

Jäädähän sinne olisi tehnyt mieli.

Palasin kotiin.

Ajattelin sytyttää kynttilöitä,

kutoa

ja lukea kirjaa.

koko kirjo

Lämminhenkinen viikonloppu kohta takanapäin.

Yhdessäoloa.

Surumielisyys saapui iltapäivällä.

Minut hän sai nauramaan,

sai pyyhkimään liikutuksen kyyneleitä.

Sitten en enää tavannutkaan.

Kaunis muisto.   

Väärä järjestys.

Niinkuin lähes satavuotias totesi kohtaamastaan surusta.

Suru ei ole minun.

Suru vaan on niin suuri, jotta se vyöryy ohitse lähipiirinkin.  

Voimia.

kirjahimo

Sateinen perjantai.

Hidas herääminen.

Päätin jotta tänään imuroidaan.

En komentanut vaan visioin kivasta lopputuloksesta.

Kiva kun homma toimi.

Minä ahkeroin alakerran

ja viisikko yläkerran.

Nyt nautiskellaan.

Ja odotetaan aurinkopäiviä,

niitä ei sitten tuhlata sisätiloissa siivoamalla.

Eilen oli kirpputoritätinä.

Jokapäivä lähtee kassillinen kotoa

ja palatessa sama kassi, eri sisältö.

Vaatetta, lukemista, aarteita.

 

Näitä kiviolentoja en voinut vastustaa.

 

Misun haudalle haimme kissapatsasta.

Ei löytynyt ekasta paikasta.

Seuraavasti löytyi vähän jo hämähäkinseittisenä.

Vanhan tavaran kaupasta,

löytöpisteestä,

 jossa hämäryydessä köllötteli antiikkihuonekalujen keskellä. 

Tämän kuvan napannut naapuri.

Se katse jota hain tänäkin aamuna keittiönikkunan takaa.

Tuijotus ja maukaisu.

 

 

 Yöpöytäni.

Satuaarteen innoittamana esittelyssä :-) 

Olen koukussa lukemiseen,

edelleen.

Otan kiinni kaikki vuodet joina en osannut lukemiselle aikaa löytää.

Luen Leena Lehtolaista järjestyksessä.

Pääosin löytyy omasta kaapista,

puuttuvat olen löytänyt kirjastosta.

Nyt menossa Ennen lähtöä -dekkari.

 

Vastapainoksi romantiikkaa ja höpsötystä.

Kuten eilen kirjastoon palauttamani;

Mustikkasoppa; Katariina Romppainen.

 

Kirjastosta lainasin Enni Mustosen; Paimentyttö.

On avaus uudelle sarjalla.

Sain juuri luettua edellisen sarjan Pohjatuulen tarinoita, viimeisen osan.

Pitävät otteessa ja koskettavat.

 

Kesäistä lukemista on myös Nora Robertsin teokset.

Niitäkin ahmin aikoinaan järjestyksessä,

nyt olen kymmeniä kirjoja jäljessä.

 

Jos jotain erityisen koskettavaa, nautittavaa, hymyilyttävää, itkettävää kirjaa pitäisi suositella.

Eve Hietamies; Yösyöttö ja sen jatko-osa Tarhapäivä.

 

Hups,

tuleekohan tästä nyt kirjablogi kun jäänyt valmiit neuleet esittelemättä.

Ehkä seuraavalla kerralla.

poissa

Voi saa olla rauhassa lautasella.

Yläkertaan ei livistetä karkuun.

Sohvan kulma ei rispaannu.

Kukaan ei.

 Tuijota ikkunan takana,

istu hiekkalaatikon reunalla odottamassa.

Odottamassa jotta ovi aukeaisi.

Kulje pihalla vastaan,

kiehnaa koululaisten jaloissa.

Makaa keskellä kasvimaata,

pälyile marjapuskaiden varjossa.

Tarkkaile lintuja,

hätistele oravia.

Hiippaile naapuruston nurkissa.  

Kuuntele, vastaile.

Kehrää.

"äiti, mä tahdon uuden sellaisen kissan jonka kanssa voi jutella"

Sellainen hän oli.

Kissa, jonka kanssa pystyi juttelemaan.

Ikävä yllätti.

Eihän kissan vuoksi tarvitse valtamerta vuodattaa.

Niin voi kuitenkin tapahtua.

Kuvassa vanha herra huhtikuussa,

PikkuKakkosta katsomassa.

Kesäkuussa hän syntyi ja kolmetoista vuotta myöhemmin poistui autuaammille hiirimaille.

Meillä on ikävä.