Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyväolo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyväolo. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, lokakuuta 12, 2018

sää jännitys

Viikko sitten palasimme perinnematkalta.
Sellaiselta jonka esikoinen aloitti täytettyään viisitoista.
Perheemme viisitoistavuotias pääsee etelän lämpöön laatuaikailemaan vanhempien kera.

Meillä ei kylvetä rahassa, jotenka ihan itsestäänselvyys tämäkään matka ei ollut.
Saatiin kuitenkin säästetyksi tarvittava summa ja onnistuimme löytämään edullisen vaihtoehdon.
Teimme ensimmäistä kertaa matkaa Apollomatkojen kautta,
lensimme AirBalticilla.
Valitsimme edullisimman hotellin.

Suositus matkanjärjeställe,
iso peukku lentoyhtiölle.
Kone siisti, suhteellisen uusi. Kaikki toimi.

Ja se edullisin hotelli.
Ehkä viihtyisin koskaan? 
Ainakin ystävällisin jo pienen huoneistomääränsä vuoksi.
Perheyritys.
Edullisin hotelli tarjosi tilavan huoneiston isolla parvekkeella.
Oli ilmainen netti, tallelokero, ilmastointi.
Kaikki mistä aina erikseen laskutetaan. 
Jäi olo jotta tahtoisi vielä erikseen heitä muistaa näin kotoakäsin.
Vaikka lumipallolla.
Rouva kertoi pitävänsä lumesta ja hiihtämisestä.

Ainiin.
Pitäähän tähän matkakertomuksen aloitukseen kertoa säätiedot.
Painajainen alkoi keskiviikkona ennen lauantaista lähtöä.
Lööpit kertoivat hirmumyrskystä joka lähestyi Kreetan saarta.
Kuvat vääntyneistä sateenvarjoista, rankkasateessa seisovista matkustajista laukkuineen. 
Varoitukset tulvista ja kovista tuulista.
Kehoitus pysyä sisätiloissa.

Latisti odotusta. 
Sääherralle niin huono reklamoidakaan.
Matkalla kentälle tuli tekstiviesti jossa kehoitettiin noudattamaan mahdollisia ohjeita hätätilan sattuessa.
Lentokapteeni kuitenkin kertoi sään olevan kohteessa tavanomainen,
ei myrskyisä.
Koneessa odotin hirmuisia ilmakuoppia. Pelkäsin näkeväni salamointia.
Näin vain aurinkoa ja pilvimöykkyjä.
Laskeutuminen sujui tasaisesti,
koneesta ulos tullessamme oli lämmin. Ei satanut, ei myrskynnyt.
Loma alkoi.






 

sunnuntaina, elokuuta 12, 2018

kirjoittaako vaiko eikö kirjoita

Olisiko lähestyvän syksyn merkki?
Kun pitää pysähtyä pohtimaan.
Pohtia vaikka sitä kirjoittaako vaiko eikö kirjoita?

Jostain olisi kiva saada kiinni.
Jostain uudesta, innostavasta.
En sitten tiedä täyttääkö kriteerit jos palaa tähän vanhaan?
Melko uudelta tämä tuntuu kyllä näin pitkän tauon jälkeen. 
Muistin salasanan, wau.

Nyt olisi huippua, jos joku löytäisi perille ja antaisi lisäkoordinaatteja tulevasta.
Jään odottelemaan.

tiistaina, tammikuuta 09, 2018

yhdestoista

Sydänteemalla jatketaan tänäänkin.
Kävin verenluovutuksessa.
Viimeksi en saanut luovuttaa liian alhaisen hb arvon vuoksi,
edellisen kerran taisin unohtaa
ja sitä ennen olinkin estynyt terveydellisestä syystä. 

Tämä on asia jota suunnittelin vuosia.
Opiskeluaikana jänistin,
kuvittelin pyörtyväni tai jotain muuta.

Sitten olikin estävänä tekijänä vuorotellen;
raskaana - imettää.

Kerran uskaltauduin paikanpäälle, Ailan kaverina.
Ja jäin koukkuun hyvänolon tunteeseen.

Hyväolo tule ajatuksesta saada olla avuksi.
Pieni teko ja suuri apu.

Itsekkäältä puolelta katsottuna ajattelen uudistuvani.
Vereni vaihtuu luonnollisella tavalla.

Tänään oli yhdestoista kertani.
Hymyilin voittajana kun vihdoinkin taas pumppasin sideharsorullaa kädessäni.
Kiitoskahvikin maistui niin hyvältä
ja runsaasti vuorattu voileipä.

En pyörtynyt tai saanut muitakaan oireita jos hymyä ei lasketa sellaiseksi.