Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvonta. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, helmikuuta 15, 2014

turkoosilla palkittu



Jämälanka-teemalla lähdettiin palkitsemaan arvonnan voittajaa.
Kesä mielessä.
Lyhytvartiset sukat todettu mukaviksi mm.croksien kanssa,
lenkkareissakin. Ei näytä niin kauhistuttavalta villasukat + sortsit yhdistelmä kun varsi ei yltä polveen saakka.

Vähän kangasta ja turkoosia herkkua.

On muuten vaikea väri.
Onko se sininen; vaaleansininen tai meneekö kohti petroolia.
Turkoosi on yksi lemppareistani, 
kuten ehkä muistattekin.

 

lauantaina, helmikuuta 01, 2014

Onneli ja Anneli se oli

 
 
 

Nyt on saatu lunta,
jihaa.
Olisin ollut pihalla ensimmäisten joukossa lunta aurailemassa
jos ei olisi lentsuisen väsy olo.
Lapset jaksoivat myllätä tuntitolkulla.

Arvonta on päättynyt.
Osallistujia oli seitsemän,
Katjuska myös huomioituna tuolta edellisestä postauksesta.

Mietin arvonnan aikana;
jakaako linkkiä.
Mutta päädyin lopputulokseen jotta tahdon osallistujien olevan blogia oikeasti seuraavia.
Kirjoittelen tätä kuitenkin päiväkirjakseni
ja te lukijat olette Arvokas lisä,
ette tavoite. 
 Oliko kummallisesti ilmaistu? 
Olen tosi iloinen jotta blogillani on keskustelevia lukijoita,
blogiystäviä.

Lasten ulkoillessa kirjailin osallistujien nimet lappusille.
Jätin kääröt pöydälleni lojumaan.
Ajattelin odottaa kuka tulee ensimmäisenä esittämään sen tutun kysymyksen
"mitä nää on?"

Elli kuppikakkunen oli uteliain.
"mitä nää on?"
Odota,
otan kameran yöpöydältäni.
Noniin, voit ottaa yhden käärön ja tule näyttämään sitä minulle.

Tytteli ja turkoosi.
Onneksi olkoon.

Nyt alkaa palkinnon kasaaminen,
siitä sitten lisää myöhemmin.
Kärsivällisyyttä.

Tässä samalla voisin esitellä ihanan postin joka saapui eilen.
Fb:n puolelta käsityöhaaste.
Kiitos Tiina!


sunnuntaina, tammikuuta 26, 2014

jäätä näkyvissä

Piipahdettiin tänään mökillä.
Ajatuksena juuri tämä eli lammikon auraaminen.
Privaatti luistelukenttä odottaisi luistelijoita.

Hieman oli huurustunut etuteltta sitten edellisen vierailun.
Sehän oli vuodenvaihde ja vesisade silloin. 

Oiva Kontio oli retkellä mukana,
lahja ystävältä eilisillä synttäreillä.
Vietimme vihdoinkin kauan kaivattuja kaverisynttäreitä.
Puhalsivat numeron kuusitoista,
puoliksi,
 eka- ja tokaluokkalainen.

ps. vielä ehtii mukaan maagiseen arvontaan

 
 

tiistaina, tammikuuta 21, 2014

arvaus ja ARVONTA

Nyt on niin paljon juhlapäiviä ympärillä,
jotta ajattelin järjestää Rva Vaaksanheimon ENSIMMÄISEN arvonnan.

Tervetuloa osallistumaan,
te hiljaisetkin,
 käykäähän laittamassa puumerkkiä kommentti-lokeroon.

Osallistumisaikaa voisi olla vaikkapa kuun loppuun (31.1.)
eli reilu viikko.

Ja mitäpä odotan teiltä;
voisitte arvata:

Kun Rva Vaaksanheimo lähti elokuviin kolmen tyttärensä kanssa,
mitä hän meni katsomaan? 

Arvauksen lisäksi toivoisin kommenttiin sinulle merkityksellisen VÄRIN,
jonka perusteella voin lähteä arvonnan mystistä palkintoa miettimään.

Salaperäisyyttä ilmassa.