Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, syyskuuta 25, 2018

tulee..

...valmista.
Ja hän oli sen lihalaatikon tyhjentänyt,
kiitos Rakas.

Paikka jossa ei tarvitse olla tehokas on metsä.
Syksyllä metsä on parhaimmillaan.

Metsässäkin on riskinsä.
Voi iskeä marja- tahi sienivimma.
Olen melko immuuni.
Onhan siinä toki runsaasti löytämisen tuottamaa mielihyvää kun oranssin kanttarellin bongaa.
Tai onnistuu tallustelemaan keskelle suppilovahverokylää.

Viikonloppuna metsäilin vain vähän ja lyhyesti.
Poikkeuksellisesti sain sinne seuraakin.

Kuvasimme pienemmän poikasen uutta villapaitaa,
sitä vastavalmistunutta.
Neuleet eli kutimeni tavallisesti valmistuvat.
Toimivat näin erittäin terapeuttisesti.
Saa purkittaa jäljelle jääneet lankapallerot,
laittaa puikot omalle paikalleen.
Ihailla ja ihmetellä,
huokailla hetkellistä tyhjiötä uutta visioo odotellessa. 







 

keskiviikkona, syyskuuta 27, 2017

kiltti syyskuu












Ihana syksy.
Tähän aikaan vuodesta olemme usein olleet matkoilla.
Ulkomailla.
Viimepäivinä olen saanut kuvamuistutuksia matkoista fb-maailmassa.
Aina huokaa ripauksen haikeana.

Toisaalta.
Syyskuu on ollut niin kiltti ja kaunis.
En ole kaivannut muualle kuin lähemmäksi luontoa,
metsään.

Syksyisin metsä on minulle rakkaampi kuin muulloin.
Silloin se tuntuu turvallisemmalta.

Metsässä on ihana liikkua. Katsella, kuunnella, haistella.
Eksyillä hallitusti.
 

tiistaina, marraskuuta 29, 2016

siskon kaa










Siskoni lupasi minulle synttärilahjaksi mökkireissun.
Vielä ehdittiin ennen seuraavaa synttäriä.
Suunnitelmista toteutukseen on aina pitkä matka.

Ihana Kustavi.
Yksi uusimmista ihastuspaikoistani.
Ne ovat sellaisia paikkoja joihinka olen alkanut ikävöimään.
Paikkoja yhdistää luonto, maisemat, tunnelmat.
Hyväolo.
Voimaantuminen. (hieno sana)

Saimme lumisateen.
Valkoiset maisemat ja pakkasyön.

Kiitos siskoni mun.
Olet tärkeä.

maanantaina, marraskuuta 21, 2016

marraskuisia mietteitä

Taas on marraskuu,
taas on pimeää.
Aina sataa vettä, myrskyää.

Juuri keräsin joulukoristeet pois,
taas laitoin kyntteliköt ikkunoille.

Vasta eilenhän kuopus täytti kuusi,
nyt on jo seitsemän vuotta ja neljä päivää.

Viikot menevät nopeammin kuin ennen.
Vuodenajat vaihtuvat tiuhaan.
Nyt ryvetään pimeyden syövereissä,
kohta huokaillaan kevätauringon armottomuudessa.

Minulla olo jotta tekemistä enemmän kuin aikaa,
normijuttu.

Kun järjestelee yläkertaa,
alakerta alkaa näyttämään siivottomalta.
Ja toisinpäin.

Jos tartun kutimiin,
kirja jää lukematta.
Valitsen molemmat, toinen ennen toista.

Otan oman aikani univelan kustannuksella,
kummallista
-vuosi toisensa jälkeen.
Missä oppiminen?

Minulla on  polte kirjoittaa,
en saa mitään paperille.

Piti aloittaa neule itselleni,
kerät katselleet korissa iskemättöminä jo kuukauden.
Ohjekin olisi valmiina.

Oli minulla sukka illassa projekti,
sen suoritin hymyillen.

Lista tekemisistä kasvaa.
Ja välillä lyheneekin.
Teen sitä itselleni ajatuksissa.

Olen onnekas jotta saan kasata päiväni mieleni mukaan,
ainakin melkein.
Melkein tarkoittaa sitä että valtani vaikuttaa on melko suuri.

Nyt kirjoitan tätä koska tuntuu siltä.
Tuntuu hassulta kirjoittaa,
en tiedä kelle.
Itseni vuoksi kuitenkin.

Lisäisin kuviakin.
Miksi olen kuvannut niin vähän?
Kuvaan nopeasti puhelimella,
kuin kamera olisi muuttunut painavaksi.

Kuvat olkoon tällä kertaa täynnä keskeneräisyyttä
ja mahdollisuuksia.
Ja yksi muistutuksena siitä mitenkä nopeasti lapset kasvavat lelulaatikkoiän toiselle puolelle.

 


tiistaina, lokakuuta 25, 2016

metsäytymistä














Viime viikko oli syyslomaa lapsilla.
Latautumista metsässä ja sopivasti töitä.
Mökilläkin hääräsi työporukka, puoliso ja isäni.
Asuntovaunumme etuteltta vaihtuu kiinteään terassiin.

sunnuntaina, lokakuuta 23, 2016

lankakorista työstettyä




Neuletakki kuopukselle.
Lankoina teetee Alpakka sekä kirjoneuleessa lisänä teetee Helmi.
Ohje: kotiliesi Käsityö 7/2015, ohjenro:42, koko 6v
Puikot: pyöröt & sukkapuikot 3,5mm
Napit puisia maalattuja, matkatuliaisia Fuerteventurasta kohta parin vuoden takaa.

Neuletta oli ilo tehdä.
Valmiinakin miellyttää sekä tekijän että tilaajan silmää.