Näytetään tekstit, joissa on tunniste Espanja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Espanja. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, joulukuuta 31, 2017

yhdenlainen katsaus

Tammikuussa kuvasin punaiset varpaankynteni.
Jalkani lämmittelivät mustalla laavakivihiekalla,
Los Gigantesissa.

 Helmikuussa perheeni poseerasi Kasnäsin lumettomalla rantakalliolla.
Yön aikana satoi lunta.

 Maaliskuussa yläkerrasta löytyi jalaton, hännätön, korvaton koira.
Sieltä on löytynyt myös nenätön barbie.
Ja johdoton nettiboxi ja mykkä patteri.

Huhtikuussa nautimme metsäterapiasta.
Kovin keväiseltä jo näytti.

Toukokuussa käväisimme Kuopiossa.
Päälimmäisenä reissusta jäi mieleen rengasrikossa auttaneen ojentama kalakukko.

Kesäkuussa koitti vapaus koululaisille.
Aurinkokin juhlisti päivää.

Heinäkuussa seikkailimme monissa mutkissa.
Ei se pelkkää risukasaa ollut,
kuvat, kuten tämäkin sen todistaa.

Elokuussa mörköilin yksin mökillä.
Evästin luonnonantimilla leipäni päällystäen.


Syyskuussa esimakua rempasta. Laitoimme kellarimme etukatoksen kuntoon.

Lokakuussa retkeilimme asuntoautolla.
Lasten syysloma.

Marraskuussa ihailin auringonlaskua taivaalla.

Joulukuussa.
Tänään, olen ikuistanut itseni sädehtivänä peilin edessä.
Kaikki vuoden pahantuulisuudet ovat kasaantuneet,
reilu kaksi tuntia vielä niin toivottavasti helpottaa.

 

maanantaina, joulukuuta 11, 2017

varpaisiin vaiko katse eteenpäin

Sillä on väliä.
Tuijottaako alas ja varpaisiinsa,
vaiko haikaillen nokka kohti aurinkoa.

Kun on lähtenyt lomalle, miksi etsiä epäkohtia?
Miksi kaivata kaikkea kotoista, sitä tuttua ja turvallista.

Itse pyrin avaamaan silmäni ja korvani erityisen suuriksi kun  matkaa teen.
Ahmin kaikkea erilaista.

Tälläkin kertaa ihailin iloisuutta, spontaaniutta.
Eloisuutta ja äänekkyyttä.

Huomasin mitenkä leikkipuistot olivat täynnä väkeä vielä illan hämäryydessä.
Vanhemmat lapsineen.
Kun kävelykadulle järjestettiin markkinateltat,
niin jatkoksi täytettiin lapsille pomppulinna.
Meillä Suomessa pomppulinnan olisi todennäköisesti korvannut olutteltta?

Kun istuimme ravintolassa illalla syömässä,
alkoi kadulta kuulumaan rumpujen pärinää.
Joukko jonkinmoista soittokuntaa ilahdutti ihmisiä ja keräsi jonon jatkoksi runsaasti ulkopuolisia rytmittäjiä.
Ravintolan tarjoilijat innostuivat jammailemaan, taputtamaan.
Sellaista ihailen. 

Kaupan kassalla ei ole kiire.
Kassaneiti pysähtyi välillä juomaan vesipullostaan.
Kun olimme maksaneet alkoi hän pakkaamaan ostoksiamme.
Se seuraava asiakas sai odottaa.
Mihinkä meillä kiire valmiissa maailmassa.

Hotellimme oli valtavan siisti.
Huoneet oli remontoitu raikkaiksi.
Henkilökunta oli ystävällistä.
 Kun katsoi parvekkeelta suoraan alas,
näkyi monttu johonka remonttimiehet viskoivat roskaa työnalla olevasta hotellin osasta.
Heillä oli roskalavat, mutta kaikki ei osunut ihan kohdilleen.
Kieltämättä kävi mielessä työasiat,
olisi ainakin se runkopatjasänky pitänyt  purkaa asianmukaisesti.
Mutta.

Kuka käskee tuijottamaan suoraan alas?
Kun katsoi eteenpäin,
näki meren ja tyrskyt.
Näki aamulenkkeilijät, kalastajat, surffailijat.

 

perjantaina, joulukuuta 08, 2017

harrastukset

Meilläkin harrastetaan.
Ei paljoa mutta vähän kuitenkin.
Jokaisella jotain.
Löytyy partiota, ratsastusta, tanssia, jalkapalloa ja sählyä.

Kerran viikossa tai paljon harvemmin, huvittamisen mukaan, 
jos eräältä kysytään.

Harrastuksiin sitoudutaan, mutta ei naama irvessä suoriteta.

Me aikuiset emme kuulu harrastuspiireihin.
Tai tietenkin jos epäviralliset ammattikalastajat, mopojengit tahi neulootikot lasketaan.
En ole koskaan ollut ryhmäliikkuja, kuorolaulaja tahi taidepiiriläinen.
Olen liian lihava, hidas, musiikkikorvaton, taidesilmätön.
Selityksen makua.
En vaan koe intohimoa tällaisia kohtaan,
vielä.

Etelän reissulla hymyilimme tiistaipäivän harrastajille.
Paikalliset lapset eivät kipittäneet salibändin pariin,
he laskeutuivat surffilautoineen mereen.
Pieniltä näyttivät, alle kymmenvuotiailta.
Siellä taitavasti sublautaillen lähtivät etenemään kohti syvempiä vesiä.
Vähän meitä hirvitti,
ehkä kuitenkin saarella asuessaan taito on hyppysissä jo verenperintönä.

 

sunnuntaina, joulukuuta 03, 2017

ensimmäinen adventti

Sunnuntai.
Ja sulanut lumiukko,
vesisade vei kaiken lumen.

Rakastan näitä hitaita aamuja,
voisivat tulla tavaksi.
Olen niistä nyt saanut nauttia melko usein,
lomalla päivittäin.

Etelässä meille muodostui aamurutiini,
aamukävely aamun ensisäteissä, meren ensikuohuja kuunnellessa.
Haimme kaupasta tuoretta leipää ja palasimme hotellille aamiaista laittamaan.
Parina aamuna istahdimme rantakahvilaan. 
Ilmassa oli kiitollisuutta.

Tänään etsin joululevyt esille.
Asettelin adventtikynttilät.
Ruuaksi söimme tänään yleisön pyynnöstä pitsaa.
Seitsemän kokkia loihti itselleen sen parhaan pitsan.
Kyllä maistui ja nyt janottaa.

Sadesään innoittamana keittiöremppa eteni.
Minäkin jouduin vai pitäisikö sanoa pääsin vihdoinkin mukaan puurtamaan.
Ensimmäinen työtehtäväni tuntuu varmasti hartioissa huomenna,
lasikuitutapeetin irrotus mattopuukolla.
Nyt jäi yöksi ajatustyötä,
kuinka saamme yhden seinällisen kodinkoneet soviteltua.
Uskon jotta se ahaa-elämys vielä saapuu.
Toivottavasti.


 

perjantaina, joulukuuta 01, 2017

joulukuun eka

Nyt iski blogi-ikävä.
Se voi johtua monesta syystä.

Blogi oli iso henkireikäni kotiäitivuosina.
Aikaa tuskin oli silloin yhtään sen enempää, mutta kuitenkin erilaista sellaista.

Ikävä vilahti jo pariviikkoa sitten. Tein googlehaun ja se tarjosi vastaukseksi linkkiä ihan omalle sivulleni. Niinpä niin.

Tänään on joulukuun ensimmäinen päivä,
silloin aina kirjoitin innolla tänne.
Tänään on myös maisema luminen, jouluinen, haikea, lapsellinen.
Näistä tunnelmista olen usein kirjaillut. 
Ehkä liiaksikin itseäni toistellut.

Viikko sitten olimme etelän auringon alla, kaksin.
Kun palasimme kotiin, tyhjensin matkalaukun ja hain kellarista joulun.
Viritin kyntteliköt, järjestelin tonttusia.
Tuntui juuri niin oikealta.

Vihkooni olen listannut jouluisia salaisuuksia. 
Listattavaa on paljon ja kuitenkin juuri sellaista omalla painollaan lipuvaa.
En halua tästäkään joulusta suorittamista,
tahdon laskeutua joulurauhaan pikkuhiljaa. 

Juuri nyt katselen kynttilöiden loistetta,
kuuntelen joululauluja koneelta.
Tartun jouluiseen kutimeen ja mietin yön hämäryyden tonttupuuhia.
Suunnitelmia on tontuilla ja sanojakin varmasti paljon,  ei silti joulukirjeitä.
Tänä vuonna on paketoituja pikkuyllätyksiä,
vähän sellaista mitä eivät enää osanneet odottaa.
Nämä meidän isoiksi kasvaneet pikkutontut. 

Haikeus ja ilo.

 

perjantaina, helmikuuta 10, 2017

sesonkituotteita






Ihmeellisen ihana punainen lankakerä.
Kerä suorastaan kukoisti pienetessään.
Haudutteli varastossani pari vuotta.
Syksyllä aloitin säärystimet,
matkalla ajattelinkin vaihtaa sukiksi.
Kudin oli mukana Kreetalla,
taas unohtui.

Nyt otin lentoneuleeksi
ja se toinen lento teki hyvää.
Sain innostuksen palaamaan.

Varren voi jättää nilkkaan rullalle
tai kiskoa suoraksi polveen saakka.
 






Matkalaukkuun pakkasin lapaslankoja,
jämiä.
Lapaset valmistuvat nopeasti ja ovat tähän aikaan vuodesta suorastaan hittituote.
Nämä ovat matkalla eteenpäin, kiitokseksi.
 

Netin innoittamana lähdin kokeilemaan intialaista peukaloa lapasiin.
Hyvin nuo istuvat käteen.
Kuvasta vain onnistuin saamaan näin onnettoman huonolaatuisen.
Lankana näissä, kuten lapasissakin pääosin teetee Pallas.
 

Tässä pakolliset, itsekkäät matkamuistot.
Halpakaupasta akryyliä.
Espanjalaista kuitenkin ja värit miellyttävät silmää.

sunnuntaina, helmikuuta 05, 2017