tiistaina, tammikuuta 31, 2012

crazy

Imurin piilomainintaa.
Sukat
Lanka: Schoppel Wolle; Crazy Zauberball
75% villa / 25% nylon
100g=420m
Puikot: 3mm
Polvimittaiset sukat söivät himpun vajaa 100g,
mukavan riittoisaa lankaa.
Riittoisuuden lisäksi niin mun mieleen.
Pehmeää ja laadukkaan tuntuista.
Väri on just ja vieläpä sävysävyyn vasemman polveni kanssa.
Sukat tuntuvat jalassa sellaisilta ettei pois tahtoisi ottaakaan.
Kyllä joulumuori tiesi mistä pidän!
Kiitos.

 

maanantaina, tammikuuta 30, 2012

taikuutta

Taika voi raueta jos en mitään tänään kirjoita.
En minä niin ole suunnitellut,
saatikka päättänyt.
Yhtäkkiä vaan ajauduin.
Olisi kiva oppia taikomaan.
Kovasti on harjoiteltu.
Valtavan innoissaan tavaroita kadottanut,
seuraavana päivänä ne taas löytänyt.
Minulta on yksi muistikirja kateissa,
ei voi muistaa mihinkä muistiapunsa laittoi.
Pieni aavistus herännyt,
se vielä tarkastamatta.

Jos olisi se taikasauva
tai koko taikurinsetti.
Unelmat toteutuisivat,
se suurin.
Oppisi taikomaan.

Tämä ei ole minun unelmani,
lainasin sitä viisivuotiaalta.

sunnuntaina, tammikuuta 29, 2012

taidenäyttelyssä

Oletteko huomanneet,
luonto tarjoilee meille talvista taidettaan säästelemättä.
Mielenrauhaa,
käsittämätöntä kauneutta.

Sitä koitin tänään haalia,
paljon enemmän kuin nämä kuvat osaavat kertoa.


 

lauantaina, tammikuuta 28, 2012

koska luistellaan

ihan muuten vaan kun maassa on lunta ja pakkasta...
(se kiristyy kokoajan, nyt -13,6)
Iltaohjelmana lasten luistelutus.
Kodin nurkalla pikkujää,
luistinkoppi siis suht lämmin kotoeteinen.

"äiti, ihanaaaaa, luistella...."

perjantaina, tammikuuta 27, 2012

palanut popcorn

Tää päivä on ollut sellainen.
Monta palaa,
ei hyviä,
kasaantunut.
Joskus on suodattimet tukossa,
molempiin suuntiin.
MUTTA
Kakku oli hyvää.
Tahtoi itse leipoa itselleen,
ei joutunut.
Hän sai lahjaksi laukun lisäksi
herätyskellon, kirjepaperia, rahaa
ja 2vuotiaalta uniriepuun käärityn mollamaijan.
(saman mollamaijan isosisko antoi pienelle joululahjaksi, hmm...)

Päivän ompelukset.
Ne kaksi kesken jäänyttä pul-vaippaa.
Nyt on kolme uutta vaippaa,
kohta tarpeettomia toivottavasti. 





torstaina, tammikuuta 26, 2012

farkkujen puntit

Ei se kärpänen vielä lentänyt pois.
Tekee olon vain turhan tukalaksi.
Ympärillä pörräävät karanteenilaiset tahtovat kaikkea
ja äiti vain ommella.

Tässä farkkujen puntit,
sisäpuolella pätkä kuminauhaa ja pala tarranauhaa.
Pikkutaskua kännykälle ja sellaista.
Kukka on löytö hylättyjen tavaroiden kirpparilta.

Täytin kassin muutamilla aarteilla,
ajattelin antaa esikoiselle <3
Hän saa huomenna lainata HarryPotter dvd:n kirjastosta,
viimeksi kortti piippasi.
Oli alaikäinen.

keskiviikkona, tammikuuta 25, 2012

ompelukärpänen



Se oli yöllä käynyt puraisemassa.
Heti aamutuimaan piti raahata ompelimo keittiöön.
Kauaa ei tarvinnut yksin puuhastella,
toipuilevat tekstiilitaiteilijat pääsivät vauhtiin.

Itse vaatetin irmat,
vihdoinkin.
Ja vieläkin jäi kappale Kaivoa.

Leikkasin kestoja,
yhden ompelin valmiiksi.
Todetakseni unohtaneeni pidentää siipiä.
Ihan sopiva takaisku,
maltoin aloittaa ruuanlaiton.

Huomenna jatkuu...
Nuppineulamies odottaa äidin apua.
Ei voi hymyilemättä katsoa,
taiteellinen eskarilainen.

tiistaina, tammikuuta 24, 2012

täydennyskoulutuksessa

Koulutuksen aihe on vesirokko.
Se voi alkaa vatsakivuilla, kuumeella, pääsäryllä,
vetämättömyydellä.
Tai sitten se hiipii ihan salaa.

Se tarttuu herkästi,
itämisaika osui haarukkaan kaksiviikkoa.
Näppyjä tulee aluksi vähän,
sitten enemmän 
ja toisilla jatkaa kategoriaan sietämätön.
On punaisia pisteitä, 
on vesikelloja ja rupivaihetta tavoittelevia.
Näppyjä ilmestyy aluksi kehoo, 
rintakehä hyvä tanner.
Ne hyppivät kohti vatsaa,
selkää,
jalkoja,
käsiä,
kasvoja,
korvan sisäosia,
päänahkaa
ja vaippailijalle sinnekin, tietenkin.

Yhtään ei kutita, ei kuumetta.
Pihapuuhia ja harmitonta karanteenia.
Järjetön kutina, surullinen ulkonäkö.
Tietenkin hänellä joka ei kaipaisi kavereiden ihmettelyä.

Laatuaikaa keskellä viikkoa,
neljä kärpästä yhdellä iskulla, yksillä yö-ininöillä.
Työpaikkani etuja,
ei tarvitse murehtia poissaoloja. 
Olen läsnä entistä enemmän, 
täydennyskouluttaudun tulevaan.

maanantaina, tammikuuta 23, 2012

kun ei oo pakko

Koko päivän hiukset sekaisin.
Jalassa raidalliset pitkiskalsarit,
kotimekko ovikellonsoimis varana.
Villatakki ja Reiskat.
Minuakin kutittanut vaikka eilen saunoin.
Seura tekee kaltaisekseen.
Ihan terveellistä aika-ajoin,
minun ongelmani jotta tullut jo tavaksi.
Pitäisi varmaan aloittaa jokin piiri,
tulisi edes vähän pyörittyä kellon mukaan.
Olisi joskus vaatetettava ajatuksen kanssa,
kammattava peilin edessä.

sunnuntaina, tammikuuta 22, 2012

ripaus ylellisyyttä

Uutta ja vanhaa,
kirjoneuleeksi muuttaen.
Olen runsaasti lahjottu,
asuvat nahkasalkussa.
Sormia kihelmöi,
silmät lepää.
Suunpielet pyrkii ylöspäin.

lauantaina, tammikuuta 21, 2012

vanhat naiset hunningolla

Aikainen aamu.
Lisää lunta.
Treffit ja tienpäälle.
Lankakauppaan synttäriostoksille.
Ale-prosentti vuosien mukaan,
ei siis kannattanut olla kaksviis tällä kertaa.
Hengailua ja väriterapiaa.

Lasitehtailua.
Ruokailua liikennemyymäläketjussa.
Automarket huumaa,
kunnes kuuluttivat sulkevansa.

Hedelmäpussillinen tuliaisia,
salasuklaata.
Ja tietenkin sitä ihanaa lankaa jotta voi ylläpitää hyvää oloa.

Kiitos Sinulle,
se toinen vanha nainen tästä mukavasta päivästä.

 

perjantaina, tammikuuta 20, 2012

yllätetty ruokailija

Ennen unia kotipihalla.
Aurailua, pulkkailua, kuvailua.
Aita on hatutettu.
Kesäinen pajumaja nostanut harjaksensa pystyyn.

Tää on kiwaaa,
täällä on kiwaaaa.
Äiti,
älä ota kuvaa -yllätetty kaksivuotias.

torstaina, tammikuuta 19, 2012

umpihangessa

Kävelylenkki umpihangessa,
rattaita työntäen.
Lunta pyrytti taivaan täydeltä ja kyytiläinen kertoi vähän vain maistavansa.
Kaikkialla valkoista,
ylämäessä vähän värikkäitä pilkkuja.
Varasin matkaan aikaa enemmän kuin tavallisesti,
perillä huomasin tehneeni ennätystä.
Taisin juosta.
Voittajafiiliksissä ripustin lumiukkokamppeita kuivumaan,
ihana talvi.

Hyvää yötä lonkka ja polvi
voisitte jo alkaa nukkumaan. 

keskiviikkona, tammikuuta 18, 2012

kaupanpäällinen

Mahtoikohan joku kuulla.
Älä mene nyt,
odota vähän.
Kohta pääset sisään.
Katso nyt tänne,
heiiiii... odota.
Mulla on uus toiminto kamerassa.
Se tunnistaa kissan,
kissa ei tainnut tunnistaa kameraa.
Tai en tiedä.
Melko mietteliäs katse.

Vanha herra alkukesästä 12v.
Meillä asustellut siitä saakka kun naapuri trimmerin isille myi.
Kissa tuli kaupanpäällisinä.

tiistaina, tammikuuta 17, 2012

valitsimme hymynaaman

Minä olin taas lääkärissä,
eri pari vain mukana.
Korvat,
ei siis mitään uutta,
hänelle kyllä.
Lähtiessä valitsimme sopivan naaman.
Vihreä hymyili eniten,
punainen ei jaksanut.
Jos asentaisi samanmoisen mittarin kotiin.
Keittiöön vaikka.
Saisi tulostettua kuun lopussa raportin,
mitenkä onnistunut tahi epäonnistunut.
Iltapalan kanssa onnistuin,
aamiaispatongit katosivat parempiin suihin.

maanantaina, tammikuuta 16, 2012

valokuvat

Rakastan valokuvia.
Niiden katselemista,
itse valokuvaamista.

Valokuvat lumoavat.
Saavat haikeaksi,
herättävät mietteitä.
Palauttavat mieleen unohdettuja juttuja.
Kammoksuttavat, melkein itkettävät.
Naurattavat kyyneleet silmiin.
Saavat ymmärtämään ajankulun nopeuden.

Tämä kuva Annukka-tätin kamerasta,
luulisin.
Minä ja se toinen T.

sunnuntaina, tammikuuta 15, 2012

tarpeeton uutistulva

Miksi ihmeessä tartun uutistulvaan?
Mitä se tarjoaa minulle?
TÄNÄÄN
kebab-skandaali ei tullut yllätyksenä,
turmalaivan hylystä on löydetty kaksi kuolonuhria,
hautalöytö on järjestyksessään 64:s,
koirista oli tullut runsaasti verta,
hirvikuolemat ovat yhä mysteeri,
intiimejä kuvia varastettiin,
tuhoutuneen Mars-luotaimen putoamispaikkaa arvuuteltiin,
paimen kuoli kamelin potkuihin ja puremiin,
kummallinen sairaus,
peppuviiltäjä saatiin kiinni...

Tärkein lienee; Suomesta löytynyt valekarjalanpiirakoita.
Auttaisiko lehden vaihto?
Tai se ettei lukisi mitään?
Ei avaisi radiota. Telkkaria en avaakaan.

lauantaina, tammikuuta 14, 2012

vapaapäivän aattona

Kynttilänvalossa keittiössä.
Kaksin.
Suolakeksejä,
juustoja.
Mehua.
Viiniä ehdotin, 
unohdin avainnipun joka saattaa yöllä herättää. 

Arvaa mitä ajattelen.
Arvasin.
Tätä tapahtuu usein.

perjantaina, tammikuuta 13, 2012

sauna

Lämmitin iltapuhteina saunan.
Iski saunahimo.
Menin sinne viimeisenä,
ihan yksin.
Istuin mietteissäni, viskoin löytyä.
Hörpin greippistä juomaani.
Meillä on vaaleansininen sauna.
Se on ikävöinyt perusteellista kuuraajaa jo kauan.
Vieläkin joutuu odottamaan.
 Ei tullut pestyä jouluksi,
saunoimme savusaunassa.

Meillä saunotaan jouluna, saunotaan juhannuksena.
Saunotaan viikolla.
Useammin talvella kuin kesällä.

Kun ollaan mökillä,
saunominen on ohitsepääsemätön rutiini.
Talvella mökkisaunassa kuivatetaan pihavaatteita,
siellä lämmitetään tiskivettä.
Päivän päätteeksi sitten saunotaan.

Saunassa maailmaa on parannettu.
Se parani tänäänkin,
täälläkin.
Lämpö oli liikaa kiukulle.

torstaina, tammikuuta 12, 2012

pipo ja lapaset

 Oranssia ja vihreää Jannea
(85%villa - 15%polyamidi)
pystyraidat Novitan Marjaretkeä
Miellyttää tai ällöttää,
minusta jännät
Ipanakokoa

Pipo
malli: Moda  5/2010, korvalappämyssy
lanka: Sirdar; Indie (51% villa - 49% akryyli)
puikot: 10
kulutus: 50g+
"tee sillä toisella värillä loppuun, en jaksa odottaa..."
Reunan virkkasin toisin kuin ohjeessa ja niskaan tein lisäpituuttaa virkkaamalla.
Tuli oikein sopiva ja käyttäjänsä näköinen.

keskiviikkona, tammikuuta 11, 2012

lumi

Tänään saatiin lisää lunta.
Punaisia poskia ja monta märkää haalaria,
hanskoista puhumattakaan.
Täpläkin ulkoilutti paria sataa näppyläänsä.
Ei niitä laskettu ole,
paljon on.

tiistaina, tammikuuta 10, 2012

vetämätön päivä

Päivä ollut hyvä,
mutta vetämätön.
Ketään en voi syyttää, 
rokkonenkin on rauhallinen.
Ulkona postikorttimaisema.
Hentoisia lumihiutaleita leijaillut,
pieni pakkanen.

Seitsemän vuotta sitten tarvitsi sateenvarjoa.
Kaikki tapahtui nopeasti.
Olisin voinut iltalypsylle lähteä.
Kävin suihkussa ja lähdin tutkimaan mystistä takahuonetta.
Pieni tyttö oli ensikertaa kylvyssä,
häntä mittailtiin ja kapaloitiin sitten tiukaksi toukkakoteloksi.

Sama perhonen liihotteli unipuvussa kysymään,
 milloinka saan sen puhelimen.

maanantaina, tammikuuta 09, 2012

rokkoryökäle

Rokkoryökäle tuli kylään.
On sitä odotettukin.
Ihan salaa pääsi kuitenkin livahtamaan.
Mahtaako ihan pian lähteäkään,
jos ymmärtää kaikki rokottomat kiertää.

Pitäisi nukkua varmaan varastoon.
Tai ainakin olla harrastamatta pahinta mahdollista matematiikkaa vierastamme koskien. 

sunnuntaina, tammikuuta 08, 2012

oi kuusipuu

Totuttelua pimeyteen,
pakkasin kyntteliköt kellariin.
Kuusikin riisuttiin.
Lämmitti mieltä kauneudellaan pari viikkoa.
Lämpöä tuo vieläkin,
juuri suljin pellit.

lauantaina, tammikuuta 07, 2012

luminen lauantai

Heräämistä havaittavissa.
Nousin tosi aikaisin.
Työpäivä.
Myin silmälasit kaihileikkausta odottavalle,
toinen tahtoi trikookudetta.
Luistimia ja suksia olisi, monoja oli vailla.
Pakkasin tonttuja laatikkoon.
Etsin kermanekkaa, joka näyttää hyvältä vanhan miehen tiskaamisen jälkeenkin.
Ei miestä tiskata, mies kertoi tiskaavansa.
Mustan valitsi.

Pimeydessä kävelimme läpi kaupungin.
Kuka tahtoo juoksumatolle näyteikkunalle?
Ehkä se näyttää hyvältä suuressa kaupungissa,
täällä naurattaa.

perjantaina, tammikuuta 06, 2012

tirkistelyä

Olen tirkistellyt verhonraosta monta päivää.
Sulkenut rullaverhoja kun sade masentanut.
Havainnut illalla jotta kaupunki löysäilee,
katuvalot palavat.

Kuulostellut puhureita ja miettinyt mikä lentää.
Olen nostanut roskapusseja oven ulkopuolelle,
lähettänyt postinhakijoita.
Olo ollut lentsuinen,
siinä tekosyy.

Tänään pakastaa,
mittari kertoo sen.
Vieraat kertoivat jotta on luntakin,
enemmän kuin toisaalla.
Illalla iski ikävä hiihtämään,
luulen jotta paranen.

torstaina, tammikuuta 05, 2012

leipää ja lankaa

 Ollaan leivottu pari päivää.
Uunista tullut ulos leipiä, piparkakkuja, kakkupohjia.
Pikkupizzoja, muffineita.
Kaikkea ei itse syödä,
onneksi.
 Ei siitä tullutkaan pipo.

Purkuapulaiseni toinen huomenna kakutettavista.
Kasassa koko käsi!
Lenkkialpakka.
Vailla päätä ja häntää.
Eilen aloitettiin,
tuossa se vielä.
Odottaa innokasta keritsijää.

Easy & Smart
EesTaas koukutut lapaset
Tunisialainen kaksipäinen koukku ja rajattomasti uuden oppimisen riemua.

keskiviikkona, tammikuuta 04, 2012

mitään en kerää

" äiti, mihinkä sä tarvit noin paljon kahvikuppeja?"

tiistaina, tammikuuta 03, 2012

kevyttä sisustuspohdintaa

Tytöt sen eilen aloittivat.
Esittelivät pohjapiirustuksen tulevasta huoneestaan.
Mittanauhaakin tarvitsivat lainaan, 
ei siis mikään huolimaton pohdinta.

Pakon sanelemaa,
puolikuntoisena suoritettua imurointia.
Entäs jos tuon siirtäisi tuonne,
tuon tuonne.
Tuosta luopuisi ja jotain löytyisi tilalle.

Joulukuusi on vielä nurkassa,
viikonloppuun ajattelin.
Sitten voisi aloittaa.

maanantaina, tammikuuta 02, 2012

tarvitsen ja en

Jos aina vuoden vaihtuessa saisi käyttöönsä tyhjät tilat.
Alkaisi täyttämään pikkuhiljaa,
vain sellaisella mitä oikeasti tarvitsee.
Nämä alivuokralaiset joita olen ympärilleen haalinut,
ahdistavat tänään.
Tarvitsenko kaikki liput ja laput laatikkoni pohjalle.
En tosiaankaan.
Ottaisi tavaran kerrallaan käteen ja kuuntelisi.
Jos hiljaista,
pois.

sunnuntaina, tammikuuta 01, 2012

vuoden viimeiset

Sukat omaan jalkaan.
Noro made in Japan
70% villa
30% nylon
Pökät kaksivuotiaalle.
Suuntaa antavia silmukkamääriä tiirasin 6/2011 Modasta.
Beige Janne-lankaa (85% villa - 15% polyamidi)
Värikäslanka Knitcol Trends; adriafil (100% merinovilla)
Lankaa kului vajaa 150g, vajaa Janne ja kaksi kerää ihanuutta.
Knitcolin lanka sävynsä kanssa kolahti kovaa.
Herkullinen kerrassaan!
Tässä pari mystistä aattoillan juttua,
ikkunan takaa.