pari retkeä

Kun ollaan reissussa, pitääkö vielä reissata?

Matkamme ajatus oli tankata valoa, lämpöä, yhdessäoloa.

Nauttia herkuista, kiireettömyydestä.

Kerätä voimia, rentoutua.

Ahmia paikallisuutta. 

Paikallisuutta lähdimme ahmimaan parina päivänä omaa lomakyläämme pidemmälle.

Bussimatkailimme Haniaan.

Meri oli tällä kertaa todella tyyni ja rauhallinen.

Edes aallomurtaja ei saanut tyrskyjä osakseen.

Satamassa kävellessämme kävi klassiset.

Ihmisiä tiiraili veteen, piti itsekin mennä katsomaan.

No kaloja näkyi.

Ja sitten jotain isoa ja ihmeellistä.

Merikilpikonna.

Vaikutuin.

Kapeat kujat, satama-alueen kauneus.

Tällä kertaa ihmismassa oli valtava verraten edellisiin käynteihimme.

Aavistus ahdistusta.

Ja selkeää helpotusta paluubussiin istahtaessamme.

Toisen retken teimme vuokra-autolla.

Suunta Paleohoraan ja sieltä Elafonissin rannalle.

Vuoristossa autoilu on aina yhtä jännittävää.

Enhän minä autoilusta tietenkään voi puhua kun vain kartanlukijana olen toiminut.

Tehtäviini on kuulunut komennukset; hiljennä, älä katso sivulle, apua, iik.

Kallistukset sisäsivulle jyrkänteiden kohdalla jotta paino pysyisi turvallisempana.

Liiankin pelottavaa.

 

Ja silti lähdemme moisille seikkailuille kerta toisensa jälkeen uudelleen.

kirjoittaako vaiko eikö kirjoita

Olisiko lähestyvän syksyn merkki?

Kun pitää pysähtyä pohtimaan.

Pohtia vaikka sitä kirjoittaako vaiko eikö kirjoita?

Jostain olisi kiva saada kiinni.

Jostain uudesta, innostavasta.

En sitten tiedä täyttääkö kriteerit jos palaa tähän vanhaan?

Melko uudelta tämä tuntuu kyllä näin pitkän tauon jälkeen. 

Muistin salasanan, wau.

Nyt olisi huippua, jos joku löytäisi perille ja antaisi lisäkoordinaatteja tulevasta.

Jään odottelemaan.

päivän joulupuuha

Meidän nuorempi poikanen on joulupoika.

Hänen piti syntyä jo hyvissä ajoin ennen aattoa,

mutta päättikin uiskennella pyhien ylitse yksiössään.

Kun synttärit ovat ensimmäisenä arkena pyhien jälkeen,

koulun loma-aikaan.

Haasteellista järjestää juhlia,

eteenkin niitä tärkeimpiä -kaverisynttäreitä.

Ennakoimme tällä kertaa,

juhlat olivat tänään.

Ainoastaan yksi kutsutuista ei ehtinyt paikalle eli paljon paremmin kuin kekkerit jouluhulinoiden varjossa.

Yksitoista vuotta sitten isot sisarukset eivät olleet lainkaan huolissaan.

Minua hirvitti mahdollinen sairaalajoulu.

Lapset lohduttivat, 

"ei haittaa jos olet sairaalassa -kyllä pukki varmaan lahjat tuo" -kiva. 

Näin synttäreiden etkoilla nousi nämäkin mietteet mieleeni.

On muuten hurjaa jotta kohta kymmenen vuoden takaiset muisteloni löytyvät myös täältä blogista -silloin tuoreina kirjailtuina.

Kohta on blogin kymppivuosi starttaamassa.

Wow vai säälittävää?

 

harrastukset

Meilläkin harrastetaan.

Ei paljoa mutta vähän kuitenkin.

Jokaisella jotain.

Löytyy partiota, ratsastusta, tanssia, jalkapalloa ja sählyä.

Kerran viikossa tai paljon harvemmin, huvittamisen mukaan, 

jos eräältä kysytään.

Harrastuksiin sitoudutaan, mutta ei naama irvessä suoriteta.

Me aikuiset emme kuulu harrastuspiireihin.

Tai tietenkin jos epäviralliset ammattikalastajat, mopojengit tahi neulootikot lasketaan.

En ole koskaan ollut ryhmäliikkuja, kuorolaulaja tahi taidepiiriläinen.

Olen liian lihava, hidas, musiikkikorvaton, taidesilmätön.

Selityksen makua.

En vaan koe intohimoa tällaisia kohtaan,

vielä.

Etelän reissulla hymyilimme tiistaipäivän harrastajille.

Paikalliset lapset eivät kipittäneet salibändin pariin,

he laskeutuivat surffilautoineen mereen.

Pieniltä näyttivät, alle kymmenvuotiailta.

Siellä taitavasti sublautaillen lähtivät etenemään kohti syvempiä vesiä.

Vähän meitä hirvitti,

ehkä kuitenkin saarella asuessaan taito on hyppysissä jo verenperintönä.

 

elämää kesäloman jälkeen

Sen kesäloman jälkeen alkoi arki.

Rutiinit ja jonkinmoinen kiire.

Blogihiljaisuus palasi.

En ole "ehtinyt" kirjoittaa.

Ei ole viitsinyt tai huvittanut. Ei riviäkään tänne tahi muuallekaan.

Kuviakin on onnettoman vähän kamerassa,

kännykässä enemmän.

Jos nyt jotain sentään elosta elokuussa

ja vaikka huomenna syyskuusta.

 

 Elokuun alussa hoidin metsäikävääni yksinäisellä mökkiyöllä.

Sitten alkoikin koulut.

Kakkosluokkalainen.

Vitosluokkalainen.

Kutosluokkalainen.

Kasiluokkalainen.

Lukiolainen.

Parin viikon kouluahkeroinnin jälkeen pääsimme pienelle lomalle.

Viikonloppu Kustavissa.

Vanhempani, sisarukseni perheineen.

Juhlittiin kuvassa onkivaa mammaa.

Venetsialaiset tahi muinaistulet osuivat samaan viikonloppuun,

vähän niissäkin tunnelmissa fiilisteltiin.

Taputeltiin kesää pakettiin.

Hailuoto

Pohjoisen lisäksi meillä oli täsmätoive.

Hailuoto.

Ollaan saarella käyty kerran aiemmin, kaksitoista vuotta sitten.

Silloinkin aurinko paistoi ja nautimme rantapäivistä.

Se on se meri.

Alati kiehtova.

Rannalta on hyvä katsoa,

en minä vesille halaja.

kaksi yötä

Kaksi hidasta päivää,

kaksi yötä. 

Tuntuu vähintään viikolta,

hyvässä mielessä.

Lapset kesäleirillä, meidän telttaleiri saaristossa.

Saaristolautalla Korppoosta Kökarin saarelle.

Se tekee kaksi ja puolituntia,

kolmekymmentäeuroa ja kuusikymmentäsenttiä.

Henkilöautolla, lipun etukäteen maksaen.

Yöpyminen sillä hyväksihavaitulla,

saaren ainoalla leirintäalueella.

Kaksi yötä, kolmekymmentäneljä euroa.

Tutut, turvalliset  maisemat.

Saapuessamme tuuliset ja syksyisen tuntuiset.

Ensimmäinen aamu toi kesän ja keltaisen kissan.

Ja ilta paljasti punaiset posket & rusketusraidat.

Sitä ei enempää tarvitse.

Se tärkein oli pysähtyminen.

Yhdessä.