Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätys. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, tammikuuta 05, 2019

vuosipalaveri

Tässä taas ollaan.
Olisi vuosipalaverin paikka.
Katsellaanko taaksepäin vaiko vain eteen?

Ilman mennyttä ei ole tulevaa,
voiko niin sanoa?

Ennen tätä hetkeä pohdin otanko vihon ja kynän,
vai nostanko seuralaiseni -läppärini syliini ja avaan blogin? 

Juuri nyt on olo jotta neljäpäivää piti tätä vuotta edetä
kunnes iski tämä inventaario-olo.

TAMMIKUU
Syntymäpäivänäni tungin pellavarivettä keittiön seinälautojen väleihin.
Tunsin itseni vanhaksi ja lihavaksi. 
Olin innostunut keittiörempasta.
Kaikki nämä tunteet seurasivat koko vuoden.

HELMIKUU
Haahuilin talvisessa metsässä yksinäni.
Istuin haikeana kummipojan vanhojentansseja seuraamassa.
Iloitsimme koko perheen voimin risteilyllä.

 MAALISKUU
En vilahda yhdessäkään arkistokuvassa.
Hän, Pontus, minunkin edestäni.
Viisas ja kovasti rakas meille kaikille.

HUHTIKUU
Menin metsään kerran jos toisenkin, en kirjoittanut mitään.
Noususuhdanteiseen käyrään ja juileihin sain ohjeen;
lisää liikuntaa, laihduta ja venyttele enemmän.

TOUKOKUU
Kuva-arkistossa on monta iloista kuvaa.
On kevätsiivottu leikkimökki, kuopuksen vappupallo.
Perhepotrettia äitienpäivältä.
Kevätjuhlaa, puuhun ripustettu riippukeinu.

Toukokuu oli lämmin, suorastaan kuuma.
Yhtenä yönä asuinalueeltamme poistui kaksi liian varhain,
kaksi ystävääni toisaalla jättivät hyvästit isälleen, kumpainenkin.
Varjoja toukokuussa.

Kuvassa esikoisemme solisluu.
Korjattiin helatorstaina vappuaattona koulussa sattunut vamma. 

KESÄKUU
Heitettiin heipat koululle, karattiin kesälaitumille.
Vietettiin juhannusta, kesäleiriä, parisuhderetkeä.
Juhlittiin kesän ensimmäinen rippilapsi.

HEINÄKUU
Oma poikanen sekä siskopoikanen kesän sankarit.
Säät suosivat.
Iloisia kohtaamisia, naurua, paljon kakkua.

ELOKUU
Ehdin kuvata heinäkuun alussa valmistuneen kapinallisen keittiön.
Tämäkin kuvakulma on jo kokenut muutoksia pöytien osalta,
niin ja verhotkin löytäneet ikkunaan.
Elokuu aloitti arkea, tosin pienen koko perheen yhteisen kesäretken kautta.
Tiivis viisipäiväinen juuri sopiva asuntoautossa matkaten,
tulee psyykkinen mahtuminen vastaan.

SYYSKUU
Erään viikon aloitin näissä maisemissa. Oli vapaapäivä ja kotihommia mielessä.
Lähdinkin kävelylle. Parasta lääkettä, voimaannuttava lähiluonto.

LOKAKUU
Lokakuussa oli paljon nähtävää ja koettavaa.
Kuvan maisema hetkestä jolloinka luonto tarjosi parastaan.
Usvaisella järvellä yöpyneet, muuttomatkaa suunnittelevat joutsenet heräsivät.
Seurasin satumaista hetkeä auringonnousuun.
Olin iätön.

MARRASKUU
Marraskuussa juhlitaan serkuksista nuorinta. Juhlitaan kuopustamme, iskää, kaikkia isiä.
Nuorinta ja vanhinta kummityttöäni. Näin muutaman mainitakseni.
Avasimme ovet joululle.

JOULUKUU
Loppukiri kiireelle, pimeydelle, väsymykselle.
Tilalle hitautta,yhdessäoloa, kellottomuutta.
Kynttilänvaloa.

Niin taputeltiin yksi vuosi pakettiin.
Ihan hyvä sellainen josko ei halua hehkuttaa eikä latistaa.
Kasvun vuosi.

sunnuntaina, maaliskuuta 11, 2018

pienet jutut




Vieläkö kirjoitan, kysyttiin.
No jaa -aina välillä. 
Miksi en kirjoittaisi voisin itseltäni kysyä.

Pienet jutut ovat tämän päivän sana.
Paljon kaunista luontoa, ystäviä, iloa, naurua, kohtaamisia, herkkuaamiaisia.

Tänään pörähti kevätkärpänen ompeluinspiraation muodossa.
Piti ommella pari pikkuverhoa jouluisten tilalle oviin,
tulikin ommeltua neljät verhot.
Nämä makuuhuoneen kevätverhot se suurin yllättäjä.
 Kaikki materiaalit ovat kierrätysjuttuja,
kirpalle ajautuneita -kangaskorissani marinoituneita.
Tuli olo jotta taas sai uutta vaikka mitään ei pysty hankkimaan.

perjantaina, tammikuuta 12, 2018

cee kasetti


Kaksi laatikollista aarteita kellarissa.
Kaivoin tänään toisen laatikoista esille, etsin yhtä tiettyä.
Kasetti, jolleka on radioMafiasta nauhotettu jääkiekon -95 huumaa.
Kyllä,
luit oikein.

Biisejä ja haastattelunpätkiä.
Tämä on aivan erityinen kasetti sillä muut sisältävät vain musiikkia.
Tai pätkän puhetta jos äänitys epäonnistui. 

Maailma muuttuu.
Tässä kohtaa on oloni melko fossiilinen.

Muutoksista huolimatta on suhteeni musiikkiin ennallaan.
En fanita mutta kokoajan kulutan.
C-kasetteja en enää haali, en äänitä.
Cd-levyjä kerään fiilisten mukaan, käytetyttyinä. 
Lp-levyt kahdesta kategoriasta; lapset ja joulu. 

Tube ja vähän Spotify. Radio aina auki.
Musiikki rauhoittaa, villiinnyttää.
Saa muistamaan.

Taidan jatkaa pyykkituvassa kasettiurakkaani myös tämän työanalla olevan lätkäkasetin jälkeen.
Huikeeta fiilistelyä.

 

sunnuntaina, joulukuuta 10, 2017

ilmeen muutos

Isompi, avarampi, raikkaampi, tunnelmallisempi, valoisampi.
Jouluisempi.

Vaihdoin makuuhuoneeseen tänään verhot.
Ja jotta verhot näyttäisivät mukavammilta, piti pestä ikkunat.
Vesi oli mustaa.

Torstaina meillä oli työtehtävänä tyhjentää eräs kiinteistö,
vintti ja kellaritilat sekä pari liiketilaa.
Roskalavallinen ja vähän päälle.
Paljon hikeä, vähän ärräpäitä, kolme kipeytynyttä kroppaa.
Metallia ja muutama helmi.

Siellä vintillä oli pahvilaatikko,
jonka sisällä oli kankaita ja meidän uudet verhot.
Pesin ja silitin.
Olen onnellinen löydöstäni.

sunnuntaina, kesäkuuta 19, 2016

hyvästi anemia





En ole koskaan tykännyt asuntoautomme verhoista,
niistä ei minkäänvärisistä.

Tänään iski inspiraatio, 
sellainen jotta hyvin haudutetut suunnitelmat toteutuivat.

Purin vanhoista verhoista nipsunauhat,
silppusin kirppalöytöni sopivan kokoisiksi.
Ompelin vanhasta uutta.

Ompeluhetki sujui kerrankin ongelmitta,
tyytyväisenä siis lopputuloksen äärellä.
Kaivo ja Mustasukkainen.

Autokuvat tosin voisivat olla edustavampia,
nappasin ne ennen isin suorittamaa siivousta.
Koppiautomme toimi yön ylitse markkinakauppiaiden tukikohtana.
Siitä on moneksi.

sunnuntaina, toukokuuta 29, 2016

muuttoja





Tänään muutti ensimmäiset asukkaat uuteen lasimajaan.
Lasimaja sai katon ja väliaikaiset päätykolmiot.
Maalia vielä tahtoisi.

Lasimaja on sellainen minun kokoiseni kasvihuone.
Luulisi ettei alkaisi ahdistamaan,
tuottaisi iloa läpi vuoden.
Ehkä satoakin näin kesällä.

Pihapuuhissa meni iso siivu päivästä,
tuntui mukavalta.

Illalla pikkkuneiti bongasi parvekkeella valokuvatessaan linnunmunan.
Talomme päätyihin ovat saapuneet kesäasukkaat,
tervapääskyt.
Nyt on vain muna tainnut pudota pesästä.

maanantaina, maaliskuuta 14, 2016

imurointipäivä

Maanantaisin imuroidaan.
Maanantaisin olen aina kotona,
kolme tuntia ihan yksin.
Se on sellainen viikon ruokaostokset,
pyykkikoneen täyttöä ja tyhjennystä.
Niin ja imurointia.

Jos ei ole vieraita tulossa, miksi siivota viikonlopuksi?
Viikonloppuna mussutetaan herkkuja,
rapistellaan ja ropistellaan sipsejä.
Suuhun ja lattioille.

Tänään rullasin matot.
Veimme kuopuksen eskariin,
haimme muutaman huonekalun kirppakyytiin.
Kävimme aamukahvilla huoltsikalla,
jonka jälkeen jaksoi suorittaa ne ruokaostokset.

Hän lähti päivän puuhiin,
minä jäin inspiroitumaan.

Lähdin kaapista etsimään keittiöön verhoja.
Löysin ne.
Löysin myös toiset verhot, joita en edes muistanut omistavani.
Olen tuonut ne kirpalta,
pessyt ja silittänyt.
Unohtanut.

Niin paljon mukavampaa imuroida,
kun voi samalla uudistaa kodin ilmettä.






 

sunnuntaina, helmikuuta 28, 2016

kellari lauantai

Olemme sellaisia rutiinien iltailijoita.
Lapset kipittävät yläkertaan
ja yksi kellariin.

Minä istun keinutuoliin.
Läppäri ja kutimet.
Puolisko hautautuu petiin luurit korvillaan,
läppäritarjotin edessään.
Hän katselee elokuvia ja tv-sarjoja.
Eväitä on tietenkin.

Eilen rikoimme rutiinia.
Hän ehdotti ettemme saunoisi kaavan mukaan,
tulisimme välillä vilvoittelemaan kellarin oleskelutilaan.
Siellä olikin niin viihtyisää,
jotta jäimme kellariin iltaa viettämään.

Kuuntelimme musiikkia youtubesta kappaleita etsien.
Poppareita ja namia, saunasiideri.
Pian ilmestyivät lapsetkin mukaan soffailemaan.
Aluksi tietenkin tulivat katsomaan;
miksi te täällä istutte?

Olipa mukavaa vaihtelua,
kotiseikkailua.
Puoliltaöin maltoimme kömpiä nukkumaan,
kuopuskin sinnitteli valveilla.

Meidän kellarin oleskelutilamme on sisustettu puoliskon keräilyintohimojen mukaan.
Sieltä löytyy telkkaria, stereot ja pelikonetta.
Niin ja pöytätilaa jossa suorittaa korjaushommia.




 

tiistaina, tammikuuta 26, 2016

varsikasvu




Tänään oli kirppapäivä.
Palkkana mm.punainen kattila ihanuus,
joka kävi kylpemässä ja nyt kuivattelee tiskikaapissa.

Punaiselle teemalla jatkoin kotona.
Piti keksiä jotain kevyttä ja herkullista iltaisiin mielitekoihin.
Mansikkarahka.
Rahkaa+kermaa+mansikoita pakastimesta,
ei sokeria.
Maistui juuri niin hyvälle kuin toivoin.

Ja se kukkanen.
Kerroin ennen joulua hänestä,
ei minulle tarkoitetusta.
Nyt tuntuu omalta enemmän.

Ensimmäiset kukat kukkivat ja kuihtuivat pois,
nyt odotan seuraavaa aukeavaksi.
Kunhan ensiksi saisi tuon varsikasvunsa hoidettua.
73cm nyt. 

maanantaina, toukokuuta 25, 2015

kenkäkorista kukkakoriksi





Tänään tuli kesä verannalle.
Sieltä lähti mm.turhankin rapeaksi käynyt pärekori,
kenkäkorina palvellut.
Katselin hylättyä ja siitä se lähti.

Orvokeita ja muutama pelargonia oli haettava.

Pelargonioille ajatellut parvekelaatikot näyttivät homepilkkuisilta,
entiset valkoiset.
Hetken ihmettelin ja kiersin pihalla lenkkiä.
Löytyihän sieltä vanerin pätkä, valmiiksi kapea.
Puolittamalla juuri sopivasti.
Kukat ruukkuihin ja lauta telineeseen.
Näyttää vähän erilaiselta. 

Kukkaterapiaa näin maanantaina.
Höystettynä ulkona kuivatetuilla pyykeillä.
Raikkaalla verannalla.

keskiviikkona, huhtikuuta 22, 2015

hassu vastustamaton




Taas tavara joka puhutteli.
Huusi heti,
tahdon mukaasi. Vai olikohan se toisinpäin?

Koetäytin sen aamulla,
ei hullumpi sisältö.
 

maanantaina, joulukuuta 22, 2014

valoa


Kyllä hän sen tiesi,
puolisoni.
Lamppu on meidän.
Vähän liimaamista ja maalaamista jalustaan.
Lasikuvut kylvyn kautta paikoilleen.
 


Tämä olohuoneen kattovalaisin löytyi hylättynä.
Erään talon vintiltä,
vähän vioittuneena.
Se ei vielä tiennyt jotta sen kaveri oli meillä jo odottamassa. 


Olisiko tämä se perinnekuva?
Perheemme piparkakkutalo joka kilpailee ihan omassa sarjassaan,
joka vuosi.
Hökötys,
ihan rakkaudella.
 


Annetaan sen joulun tulla.
Sydämiin.