Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaunuilu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaunuilu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, joulukuuta 31, 2017

yhdenlainen katsaus

Tammikuussa kuvasin punaiset varpaankynteni.
Jalkani lämmittelivät mustalla laavakivihiekalla,
Los Gigantesissa.

 Helmikuussa perheeni poseerasi Kasnäsin lumettomalla rantakalliolla.
Yön aikana satoi lunta.

 Maaliskuussa yläkerrasta löytyi jalaton, hännätön, korvaton koira.
Sieltä on löytynyt myös nenätön barbie.
Ja johdoton nettiboxi ja mykkä patteri.

Huhtikuussa nautimme metsäterapiasta.
Kovin keväiseltä jo näytti.

Toukokuussa käväisimme Kuopiossa.
Päälimmäisenä reissusta jäi mieleen rengasrikossa auttaneen ojentama kalakukko.

Kesäkuussa koitti vapaus koululaisille.
Aurinkokin juhlisti päivää.

Heinäkuussa seikkailimme monissa mutkissa.
Ei se pelkkää risukasaa ollut,
kuvat, kuten tämäkin sen todistaa.

Elokuussa mörköilin yksin mökillä.
Evästin luonnonantimilla leipäni päällystäen.


Syyskuussa esimakua rempasta. Laitoimme kellarimme etukatoksen kuntoon.

Lokakuussa retkeilimme asuntoautolla.
Lasten syysloma.

Marraskuussa ihailin auringonlaskua taivaalla.

Joulukuussa.
Tänään, olen ikuistanut itseni sädehtivänä peilin edessä.
Kaikki vuoden pahantuulisuudet ovat kasaantuneet,
reilu kaksi tuntia vielä niin toivottavasti helpottaa.

 

lauantaina, joulukuuta 16, 2017

tarkastuskäynti

Kävin tänään mökillä,
asuntovaunullamme kurkistamassa.
Viimeksi sienireissulla piipahdin,
jäänyt kiireen jalkoihin.

Hyvänolon paikka.

Siirsin syksyisiä varusteita laatikkoon jemmaan
ja ripustin talvisia tilalle.
Toive ja haave ja tavoite olisi joululomalla ehtiä ajan kanssa metsäilemään.

Metsässä oli lunta enemmän kuin meillä kaupungissa.
Olihan se märkää tietenkin,
mutta kengät upottavaa syvyydeltään.

Parvi punatulkkuja istui koivun latvassa
ja minun kamerani tietenkin kotona.

Mökkitie tarjosi pientä jännitystä reissuun.
Onkin hyvä välillä kerrata talvisissa olosuhteissa ajamista.
Mitenkä sitä kaasua painaa, kuinka rattia kääntää kun suunta on jonkin muun hallinnassa kuin itsellä.
Pulssi kohosi kyllä.
Ja sydän oli pakahtua kaikesta muusta.


 
 

sunnuntaina, helmikuuta 12, 2017

se etukatos







Olin metsässä yön yli,
yksin.
Oli tilaa ajatuksille ja valokuvaamiselle.

Illalla ystävä kävi kahvilla, rupateltiin yön pimeydessä,
lämpimässä etukatoksessa.
Tykkään niin kovasti lisäneliöistämme,
joita eräät vuodet suunniteltiin.

Yön nukuin huonosti, liikaa outoja ääniä.
Ja  mielikuvitusta.

Aamulla taas valtasi suuri ilo ja riemu.
Kasa lukemattomia lehtiä, kudin, kirjoitusvihko.
Kamera ja kahvia.

maanantaina, joulukuuta 26, 2016

onnea on


Onnea on lapset jotka ymmärtävät sammalmättään ihanuuden.
Heittäytyvät lepäämään.
Illan pimeydessä kaksikko makasi jäisellä nurmikolla,
tähtiä katselemassa.

Onnea on lapset jotka näkevät hakkuuaukeassa mahdollisuuden.
Majoja.
Kivenlohkareista tuli eläimiä.
Taiteilijatytär auttaa luomaan.
 


Onnea on muuttumaton järvimaisema.
Aina erinäköinen ja samaanaikaan tuttu ja turvallinen.
Tänä jouluna hempeässä jääpeitteessä.
Sateen jälkeen vettä vielä jään alapuolelle enemmän kuin päällä.

Jaksaa tuijottaa.
Ja kuunnella.
 


 Onnellisia ovat lapset,
joille lahjoja jakaa näköjään päätön äiti-tonttu.
Nyt kukaan ei tunnista minkänäköinen tyyppi pukeutuu villahousuihin jouluaattona.
Viettää joulua asuntovaunussa.
Ja sen uudessa etukatoksessa.
 

 Onnea on välillä vähän irvistelevät teinit.
Se riemu minkä aiheuttaa pikkuveljen joululahja isoveljelle.
Hyvin pyyhkii ensi vuonnakin.


Onnea on kuopus, joka vielä uskoo joulupukkiin.
Tietää ettei kaikki pukit ole oikeita.
Se oikea vieraili viimejouluna,
tänä vuonna tonttu toimitti lahjasäkit.

Tunnen itseni onnelliseksi.

tiistaina, lokakuuta 25, 2016

metsäytymistä














Viime viikko oli syyslomaa lapsilla.
Latautumista metsässä ja sopivasti töitä.
Mökilläkin hääräsi työporukka, puoliso ja isäni.
Asuntovaunumme etuteltta vaihtuu kiinteään terassiin.

maanantaina, elokuuta 29, 2016

lähilääke







Arjen ja kiireen katkaisua,
koko perheen voimin.
Pikalääke siihen löytyy niin läheltä.

Jokaiselle löytyi mieluisin puuha,
minulle sellainen oli metsään pakeneminen.
Sain seurakseni teinipojan.
Kullanarvoisia keskustelutuokioita.

maanantaina, kesäkuuta 13, 2016

pienestä suurta

















Kolme yötä mökillä.
Tavoitteena laiskottelu,
toive että saisi kiinni siitä kaikkein tärkeimmästä. 

Taidettiin onnistua.

Ei tarvitse mennä kauas,
ei tarvitse viipyä pitkään.
Ei vaadita suuria budjetteja,
suuria seikkailuja on tarjolla ilmaiseksi.

Pieni vihreä, Liisaksi nimetty, saattaa huomenna olla jotain suurta.