Näytetään tekstit, joissa on tunniste haaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haaste. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, lokakuuta 26, 2015

tunnustus; Liebster Award


 Nöyrä kiitos tunnustuksesta Satuaarre
Löysin sen blogistasi hetkenä, jolloinka piristysruiske oli paikallaan.
Tuntui kuin ystävä olisi ilmestynyt piristävälle yllätysvierailulle. 
Kiitos.

Säännöt:

1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.

2. Vastaa sinun nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.

3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award -tunnustuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.

4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille.
 
Saamani kysymykset:
1. Kuinka kauan olet pitänyt blogia
Ihan juuri eilen aloitin...todellisuudessa täältä selviää, jotta vuodesta 2008. 
Tässäkin asiassa vuodet ovat vain vierineet eteenpäin, salakavalasti.

2. Harrastuksesi
Kudon=neulon kokoajan, työnalla on useampi projekti.  Sitten voisin ehkä harrastukseksi mieltää valokuvaamisen, kamera kulkee lähes aina mukana.
3. Mikä saa sinut hymyilemään
Hyvä arki, lapset, musiikki (tosin se saa välillä myös itkemään)

4. Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä
Perhe, ystävät, luonto, kiireettömyys, käsityöt.
"rakastan syksyn pimeyttä, rakastan talvipakkasta, rakastan myrskyisiä öitä, rakastan lumisadetta..." -Ilkka Alanko Kullanhuuhtoja

5. Järvi vai meri?
Kuivan maan kasvattina jaksan ihmetellä miksi kaipaan niin kovasti suolaisia pisaroita.
Rakastan merta ja pelkään sitä, kunnioitan. Järvimaisema on lempeämpi, ehdoton kesäjuttu.
Se vastaus on siis; tarvitsen molempia. 

6. odotatko joulua?
Odotan jouluista tunnelmaa, kotoista puuhailua. Lasten riemua.
Ahdistun kaupallisesta jouluvyörystä ja siitä jotta se alkaa mielestäni liian aikaisin. 

7. Pidätkö kynttilöistä
Kyllä vain. Luovat tunnelmaa, rauhoittavat.

8. Lempivaatteesi?
Ensimmäiseksi tuli mieleen; lempivaatteeni eivät kestä päivänvaloa.
Venyvät ja paukkuvat.  

9. Oletko aamu- vai iltaihminen
Aamun haluaisin aloittaa ihan rauhassa, samoin kuin illan päättää.
Kovin pitkään en jaksa aamuisin nukkua, enkä iltaisin valvoa.  

10. Pidätkö villasukkia?
Villasukat jalassa 24/7
Paksuja, ohuita, villaa, bambua, lyhyttä vartta, pitkää vartta.

11. Oletko viritellyt jo jouluvaloja?
Suunnitellut olen asiaa. Niin ja yhdet sisustusvalot viritin, ehkä ne ajavat jouluvalojen asiaa jo ennakoivasti.

****

Haasteen laitan eteenpäin parille varsin erilaiselle blogille.
Olkaatte hyvät lankakauppalandella
kiitos inspiroivasta blogista.
Tässä kysymykset sinulle:
1.Väri joka inspiroi?
2. Kutkuttavin lankalaatu?
3. Millaiset puikot miellyttävät?
4. Ohjeesta vai omasta päästä?
5. Pientä vaiko suurta?
6. Itselle vaiko toiselle?
7. Paras säätila?
8. Jouluajatuksesi?
9. Haastavin neuletekniikka?
10. Päivän ilonaihe?
11. Rakkain neuleesi?


Toiset kysymykset voisin lähettää Katille
kiitos sinulle avoimesta ja ajatuksia herättävästä blogista.

Tässä kysymykset sinulle:


1. Mikä vuodenaika?

2. Paras paikka kotona?

3. Sykähdyttävin sävelmä?

4. Mistä saat voimaa?

5. Mitä haluaisit oppia?

6. Tärkein taitosi?

7. Maistuvin ruokalaji?

8. Tyyni vaiko myrsky?

9. Pelottaako koskaan?

10. Mikä tuo joulun?

11. Mottosi?

lauantaina, helmikuuta 09, 2013

syrän

Kiitos Satuaarre
 
Nyt pitäisi laittaa ihana tunnustus etiäpäin.
Viidelle alle 200 lukijaa omaavalle ihanalle blogille.

hmm.

Seuraan lukuisia blogeja enkä yleensä kiinnitä huomiota lukijamääriin.
Taidan tylsänä pitää koko syrämen itselläni ;-) 

perjantaina, tammikuuta 25, 2013

aivojumppaa

Kiitos haasteesta.

11 kysymystä joihin täytyy vastata.
Haaste 11 muulle blogille uusilla yhdellätoista kysymyksellä.

Ajattelin vastailla kysymyksiin. Ja jos joku innostuu, laitan kysymyksiä tulemaan. En siis lähde haastetta suoraan jatkamaan.

1. Neulotko?
* Kyllä. Neulominen tuottaa minulle suurta mielihyvää. On kuin pidemmällekin pakenisi kotiarkea kun tarttuu kutimiin omiin ajatuksin.

2. Mikä oli haaveammattisi pienenä?
* Haaveammatit ovat olleet linjalla lastenhoitaja, lastensairaanhoitaja, äiti!
Haave toteutunut siis hyvinkin pitkälle.

3. Lempi vaateliikkeesi?
* Ei sellaista voi kirjoittaa. Jos kirjoitan vaikka kiertäen jotta mies löytää parhaiten istuvimmat vaatteensa Tarjoustalosta :-D

4. Rakkain kirppislöytösi?
* Elän keskellä kirpputorielämää. Löytöjä tulee tehtyä paljon ja usein. Kyllähän se hymy nousee korviin kun bongaa vaikkapa vanhoja käsityölehtiä.

5. Onko sinulla/teillä kesämökkiä?
* Kaksipyöräinen sellainen löytyy. Se tosin "hautautunut" lainamökin pihamaalle.

6. Lempiblogisi?
* Tykkään blogeista jotka kertovat tavallisesta arjesta, käsillä tekemisestä. 

7. Paras lukemasi kirja?
* Äkkiä en keksi yhtään ylitse muiden teosta. Tykkään useastakin kotimaisesta teoksesta. 

8. Lempi vuodenaikasi?
* Ehdottomasti kaikki neljä! On ihanaa kun vuodenajat vaihtelevat. Ehkä kevät on listan hännillä. Se jotenkin ahdistaa kun pitää herätä talviunilta ja kaikki rästihommat vyöryvät päälle (esim.ikkunoiden pesu) 

9. Mihin haluaisit matkustaa?
* Matkustaminen on aina mukavaa. Monta mukavaa kohdetta löytyy ihan oman maan sisäpuolelta. Minulla ei ole mitään erityisiä kaukomatkahaaveita, kaikki käy.

10. Lempi jäätelösi?
* hmm. on ollut kausia jolloinka irtotötterö oli aina minttua, joskus se oli aina lakua, päärynää. Juuri nyt ottaisin jonkin ylitsepursuavan toffeen.

11. Aamu vai ilta? 
* Illalla on minun oma aikani, ehkä valitsen sen.



keskiviikkona, marraskuuta 14, 2012

sain kukkalähetyksen

 

LEMPINUMERO
Ei minulla ole lempinumeroa,
en lottoa. Kasi voisi kuvata elämääni,
piiri pieni pyörii.
 
 ALKOHOLITON SUOSIKKIJUOMA
Vesi
 
LEMPIELÄIN
Villi ja vapaa karvapallero, kissa.
 
 FACEBOOK VAI TWITTER
Jälkimmäisen kanssa en ole tehnyt laisinkaan tuttavuutta.
 
INTOHIMO
Langat ja lasitölkit.
  
 SUOSIKKIVIIKONPÄIVÄ  
Lauantai, karkkipäivä.
 
 SUOSIKKIKUKKA 
Tulppaani on piristävä joulukukkien jatke.
Lupaus keväästä.
 
LEMPIVÄRI 
Olen lähes kaikkiruokainen värien suhteen.
Värit menee kausittain, fiilisten mukaan.
Punainen näin joulun lähestyessä.

Tämän ihanan oranssin kukan saa oikein mielellään napata täältä mukaansa.

keskiviikkona, toukokuuta 23, 2012

ykstoista kysymystä

Anulta 
tipahti aivojumppa-haaste. Kiva mutta varsin kinkkinen.
Ideana olisi kehitellä 11 kysymystä ja haastaa seuraavat 11 blogia edelleen.
Jos mä vaan vastailen vai onkohan se haasteen väärinkäyttöä?!


1) Parasta kesässä?
Valo, lämpö, aikatauluttomuus.
Kesäyöt, tuoksut, äänet.
2) Omistatko lemmikkejä jos kyllä niin mitä ja jos et niin minkä haluaisit omistaa?
Kissa.
Misu muutti naapurista kun naapurit muuttivat.
Mies osti trimmerin, sai kissan kaupanpäälle. 
Melko kallis.

3) Paras kesälomamuistosi?
Niitä on paljon.
Ensimmäisenä tuli mieleen 3vkoa tien päällä.
Kaksi caravan-vaunukuntaa.
Meidän perhe, kaksi anoppia ja isäni.

4) Paras lomakohteesi ja miksi?
Lähellä ja kaukana, monia.
Paras on siellä missä kaikilla hyvä olla.
Noh, pitäähän mökkimiljöön lisäksi mainita Åland ja eteenkin Vårdön kunta.
Siellä on pala sydäntä.

5) Nautitko työstäsi?
Kyllä mä taidan nauttia.
Minulla on loistavat alaiset ja miellyttävä esimies.
Kotiäiti. 

6) Lempiruokasi?
Kanamaiseen taidan päätyä.
Syön hyvin, en pidä ruuanlaitosta.

7) Paras näkemäsi elokuva ja miksi?
Blääh,
oon tosi huono katsomaan leffoja.
Jotain kertoo ammatistani varmaan kun tulee mieleen Heinähattu ja Vilttitossu.
Se on hyvä elokuva. Koskettava ja hauska.

8) Mitä kirjaa luet juuri nyt?
Kirja jossa kirjanmerkki välissä on armottoman pölyttynyt.
Se on yläkerran hyllyn päällä ja olisi aloitettava alusta.
En muista siitä enää mitään.
Pieni lankakauppa.

9) Oletko onnellinen?
Olen.
Ohikiitävästi eksyksissä.

10) Mitä toivoisit jos saisit 3 toivomusta?
Terveyttä, Rakkautta, Rikkautta; ensisijaisesti henkistä.
Toivoisin etteivät katoaisi. 

11) Mitä harrastat? 
Kudon.
Leikin puutarhuria.
Tykkään kirjoittaa, kameroida.
Mitään oikeaa en harrasta.
Sellaista mihinkä pitäisi lähteä kelloa katsomalla  :-)

Sovitaanko.
Voin tilauksesta laittaa kysymyksiä tulemaan.
Tilaukset kommenttilooraan, kiitos.



sunnuntaina, lokakuuta 09, 2011

sanaleikkiä

Rakastan sanaleikkejä,
jäin niihin kiinni lukiossa.
Hassu huomio,
jotain suurta, sieltä instituutiosta.

Pelottava opettaja.
Näin etukäteen kerrottiin.
Pilke silmäkulmassa,
huumorilla ja suurella ammattitaidolla.
Senkin huomaan vasta vuosien päästä.

Hän hymyilee tuolla jossain,
ylhäällä.
Pyytää toistamaan vokaalit katkeamattomana venytyksenä....

Kiitos kiinnityksestä sanaleikkiin,
ihailemalleni sanataiturille 

Meri pelottaa ja saa minut kaipaamaan. Se saa minut haaveilemaan.
Lämmin meri jossain kaukana, turkoosina ja kutsuvana. 
Tai syksyiset tyrskyt lähellä. Lohduton pimeys, pohjattomuus. Surumielisyys ja samaan aikaan suuri voimallisuus.
Meri on ollut läsnä yhdessä elämäni suurimmassa tapahtumassa tai useammassakin jos puhutaan Meristä.


Huomenna aion kävellä kampaajalle. Kymmenes kymmenettä kello kymmenen. Toivottavasti en unohda.
Aion piristää päätäni ulkoisesti. Väriä ja saksimista.
Jotain helppoa ja piristävää nopeisiin aamuihin. 
Ei punaista tällä kertaa.

Unet seuraavat minua syklein.
Olen pienellä aikaa itkenyt vierasta naista, joka lainasi saappaitanikin. Oli muuttanut meille, uudeksi naiseksi. 
Paremmaksi.
Vastapainoksi kohtasin aika komean otuksen itsekin, muutama yö myöhemmin.
Unessa tein valinnan ja löysin silmät avattuani saman otuksen vierestäni.
Tulkitsin uneni halipulaksi,
se korjattu.


Olenkohan ennen puhunut miehistä otuksina?
Olkoot sellaisia tällä kertaa.

En luopuisi..
Olen luopumista usein miettinyt. Mikä olisi se tavara, tekeminen minkä jättäminen tuntuisi kovimmalta.
Se yksinkertaisempi elämä,
keskellä ei mitään. 
Pärjäisin ilman tavaravuoria, mutta tästä sylissäni lämmittävästä kojeesta en enää luopuisi.
Olen toki joutunut luopumaan jo useammastakin, onneksi uusia löytyy.
En enää osaisi luopua netin pohjattomasta maailmasta.
Pidän kädessäni naruvyyhtiä,
sieltä vedän luokseni aina haluamani. Kaukaiset läheiset ovat yhtäkkiä ihan lähellä, kiitos ihmeellisen nettimaailman.

Silmät nauroivat. Ne vangitsivat ensikatseellaan. 
Se oli marraskuu, kohta seitsemäntoista vuotta sitten. Niitä silmiä ja upottavia hymykuoppia en unohda koskaan.
Olen ne monistanut viisinkertaisiksi.