Näytetään tekstit, joissa on tunniste muistoja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muistoja. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, marraskuuta 04, 2018

tältä erää heippa Platanias


Kaikki alkoi elokuussa 2005.
Silloin saavuimme näihin maisemiin ensimmäistä kertaa.
Allaolevan kuvan hotelliin.
Kreeta taisi valikoitua ajankohdan valikoimatarjonnasta sattumanvaraisesti.
Sopivan lyhyen lentomatkan päässä.

Silloin matka oli nimeltään häämatka.
Mukana matkasi hassulta kuulostavasti anopit,
joidenka mukanaolon selittänee kolme alle kouluikäistä lasta.
4v, 2v ja 7kk

Se oli rakkautta ensikäynnistä alkaen.
 
 









sunnuntaina, lokakuuta 28, 2018

herkuttelua Plataniaksessa

Aika kuluu.
En mä kohta enää muista mitä kaikkea matkaan sisältyi,
siihen mistä viimeksi aloin kertomaan.
Onneksi on kuva-apuja.

Söimme hyvin.
Herkuttelimme.
Joo, ihan niinkuin kotonakin mutta paljon erilaisesti kuitenkin.


Aamupalat nautimme omalla parvekkeella.
Kerran jouduimme siirtymään sisätiloihin liian kovan kuumuuden vuoksi.
Leipärasva suli rasiaan ja me tuoleihin.
Yhtenä aamupäivänä sadepisarat huiskivat kriittiseen aikaan.


Maisemaravintola hotellimme lähellä.
Minun annokseni tuo sininen uunivuoka,
yksi matkan maittavimmista illallisista.
Almiras Restaurant.


Taisi olla matkamme kuumin päivä.
Kävelimme pitkät pätkät ja tämä viilentävä herkkuhetki sai aivotkin jälleen toimimaan.
Frappe -jääkahvi, yksi tällä matkalla fanitettu tuote.
 
 
Sininenhetki auringonlaskun aikaan.
Artemis- ravintola aivan rannan tuntumassa.
Jälkeen auringonlaskun pelkkää pimeää merta,
mutta tunnelmaa senkin edestä.


 Käynnit ruokakaupassa etelänmailla ovat aina kokemus.
Valtavasti valikoimaa jokaiseen makuun.
Lihatiski toimii joka kerta.
 
 
Carpe Diem niminen ravintola rannassa.
Oltiin vietetty tovi rannalla makoillen ja uiden.
Pientä purtavaa mikä osoittautuu aina kokopäivän vatsan täyttäväksi.
Ei syöty enää illalla. 
 
 
Illallinen korkealla, maisemia ihaillen.
Vigli Restaurant.
Kuvan annos oli meille kolmelle yhteinen,
jäi vielä sille neljännellekin.
 
 
Talon tarjoama jälkiruoka.
Lomamme viimeisenä iltana.
Ruokailtiin korkeammalla kuin koskaan.
Amarantos.
 
Ravintola oli tavattoman hiljainen.
Hyvä meidän kannaltamme.
Saimme kunnian rupatella paikan omistajan kanssa.
Hän kertoi ensimmäisen kautensa vasta olevan loppusuoralla,
tuore yrittäjä siis tämän ravintolan parissa ainakin.
Puolisoni haastatteli ja minä pojan kanssa kuuntelin uteliaana.
Kreetalaisen englanninkieltä on yleensäottaen helppo ymmärtää.
 
Tänne pitää palata,
viinipiikki on auki.
 
 
Päivällä ennen kotiinlähtöä söimme hotellin allasbaarin yhteydessä.
Mythos Platanias.
Juhlistimme puolison syntymäpäivää arkisesti, mutta toisaalta kaukana siitä.
 
***
ikävä matkaa

perjantaina, tammikuuta 12, 2018

cee kasetti


Kaksi laatikollista aarteita kellarissa.
Kaivoin tänään toisen laatikoista esille, etsin yhtä tiettyä.
Kasetti, jolleka on radioMafiasta nauhotettu jääkiekon -95 huumaa.
Kyllä,
luit oikein.

Biisejä ja haastattelunpätkiä.
Tämä on aivan erityinen kasetti sillä muut sisältävät vain musiikkia.
Tai pätkän puhetta jos äänitys epäonnistui. 

Maailma muuttuu.
Tässä kohtaa on oloni melko fossiilinen.

Muutoksista huolimatta on suhteeni musiikkiin ennallaan.
En fanita mutta kokoajan kulutan.
C-kasetteja en enää haali, en äänitä.
Cd-levyjä kerään fiilisten mukaan, käytetyttyinä. 
Lp-levyt kahdesta kategoriasta; lapset ja joulu. 

Tube ja vähän Spotify. Radio aina auki.
Musiikki rauhoittaa, villiinnyttää.
Saa muistamaan.

Taidan jatkaa pyykkituvassa kasettiurakkaani myös tämän työanalla olevan lätkäkasetin jälkeen.
Huikeeta fiilistelyä.

 

perjantaina, joulukuuta 15, 2017

päivän joulupuuha

Meidän nuorempi poikanen on joulupoika.
Hänen piti syntyä jo hyvissä ajoin ennen aattoa,
mutta päättikin uiskennella pyhien ylitse yksiössään.

Kun synttärit ovat ensimmäisenä arkena pyhien jälkeen,
koulun loma-aikaan.
Haasteellista järjestää juhlia,
eteenkin niitä tärkeimpiä -kaverisynttäreitä.

Ennakoimme tällä kertaa,
juhlat olivat tänään.
Ainoastaan yksi kutsutuista ei ehtinyt paikalle eli paljon paremmin kuin kekkerit jouluhulinoiden varjossa.

Yksitoista vuotta sitten isot sisarukset eivät olleet lainkaan huolissaan.
Minua hirvitti mahdollinen sairaalajoulu.
Lapset lohduttivat, 
"ei haittaa jos olet sairaalassa -kyllä pukki varmaan lahjat tuo" -kiva. 

Näin synttäreiden etkoilla nousi nämäkin mietteet mieleeni.
On muuten hurjaa jotta kohta kymmenen vuoden takaiset muisteloni löytyvät myös täältä blogista -silloin tuoreina kirjailtuina.
Kohta on blogin kymppivuosi starttaamassa.
Wow vai säälittävää?

 

tiistaina, joulukuuta 12, 2017

joululaulut

Olen kuunnellut ahkerasti joululauluja.
Näin arkena illan koittaessa pääasiassa koneen äärellä,
luurit päässä -netistä.

Musiikki on sellainen johonka liittyy paljon muistikuvia.
Asiat joita ei muista edes muistavansa,
palaavatkin mieleen kuvina.

Minulle kävi tänään niin.

Jouluaamu aikainen.
Pimeää ja paljon pakkasta.
Joulukirkkoon äidin ja äidinäidin kanssa kävellen.
Matka on lyhyt.
Pakkanen narskuu kenkien alla, nenänpäätä pistelee.
Kädessä uudet nahkarukkaset.

Muu perhe jää vielä nukkumaan,
tilanne on erityinen.

Kirkossa viereemme istuu kovaa ja korkealta laulava,
vähän sellainen pelottavanakin kylällä tunnettu.
Tarjoaa minulle sisu-pastilleja.

En muista tartuinko tarjoukseen,
se tässä sivuseikka.

Se jouluinen tunne.
Niin vahva että tuntuu vieläkin.

 Kuvassa muistoni äidinäiti oman äitinsä sylissä.