Näytetään tekstit, joissa on tunniste pehmolelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pehmolelu. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, maaliskuuta 11, 2017

mikä lie


Ohjeessa lukee neulottu Nalle.
Kauneimmat käsityöt 7/2016, ohjenro:24
Lankana Austermann Step 
Syönyt vanua, ehti lojua korissa inspiraatiota ja korvia odottamassa.
Silmät Fuerteventurasta.
Kaulahuivi ala kaksi vanhinta tytärtä.
Mikähän olio hän on?
Vähän lammasmaista, apinaa, nallea.
Nimetönkin vielä.
 

TeeTee Pallas -lankana.
Koko noin.41
Toiveena väriä ja paljon.
Taisin onnistua.
Odottavat vielä(kin) toimitusta.
 

Katia Darling.
Rohkeutta-sukat ystävälle.
Toivottavasti toimivat.
 

Kiireellisin tilaustyö pitkään aikaan.
Neiti 7vee
Koooska, kooooska teet mulle uudet villasukat?
Ja voinen paljastaa ettei tässä taloudessa villasukkia ole ihan vähän,
liian vähän kuitenkin aina.
Rakkaudella kudotut,
nämäkin.
 

Miks mun itsekäs työ on näin synkän näköinen?
Mä jotenkin ajattelin syksyä ja talvea kun tähän valmistauduin.
Nyt on kevät kiikarissa ja neule vihdoinkin puikoilla.
Josko viileään juhannusyöhön vaikka.
 

Totaalijämää.
Isännälle.
Huomasi omistavansa nyt mukavasti villasukkia,
niitä ohuesta langasta kudottuja jotka syrjäyttäneet tennissukat yms.
Eikä yhtään paksuja villasukkia.
Tai ne yhdet on jotka jätti asuntovaunulle.

tiistaina, marraskuuta 20, 2012

puput

 Pienimies sai pupun.
Lankana Katian Merino Baby (100% merinovilla)

Heppatyttö toivoi pitkiä villasukkia.
Eilen sai jalkaansa,
pois ei ole ottanut.

Niistä tuli ihanan pitkät,
 partiokaverilla on vieläkin pidemmät.

Lanka on mielestäni "ihanan kamalaa".
Vaikeaa kuvattavaa.
Värikästä se ainakin on ja mahdottoman lämmintä.
 
Löysin langan.
Kaksi kerää romulaatikosta kirpputorilta.
Merkiltään on Rosi ja sisältö 100% villa.

Kerä per varsi ja jalkaterät jämäJannea.

keskiviikkona, elokuuta 01, 2012

kissamainen olo

Kesäretkellä Ahvenanmaalla se alkoi,
ensimmäinen kissa lähti mukaamme.

Se oli ihan pehmokissa,
jonka viereinen telttakunta unohti leirintäalueelle.
Näin kun Markukseksi kutsuttu poikanen tuli autosta ulos,
kissa kainalossaan.

Pehmokissa nökötti huoltorakennuksen nurkalla toista päivää,
naapureiden jo jatkettua matkaansa.

Kävi sitä niin sääli,
sadettakin lupasivat.

Kisu istuu automme takapenkillä edelleen.
Olisi hienoa jos omistajan joskus tavoittaisi.

Ne elävämmän oloiset kissat tulivat kuvioihin heti retken jälkeen.
Kirpputorimme pihapiirissä pyörinyt koditon kissa oli kiikuttanut pentueen kivijalan alle. 

Loukkuun livahtivat,
ruuan perässä.

Yksi pentu,
äiti,
seuraava pentu.

Parin päivän päästä kolmas,
seuraavana neljäs.

Uudet kodit löytyivät onneksemme nopeasti.
Tänään lähitalon asukkaat tavoittivat vielä viidennen vipeltäjän.

Huomenna tavataan.
Tänne luvattiin ottaa,
kotia odottamaan.

Meille nyt riittää oma kissaherramme,
vaikka säälistä olisin emon pentueineen majoittanut.
Tietenkin.

Mietin vaan.
Pehmokissako tämän kaiken sai aikaan?
Kissakesän.

sunnuntaina, marraskuuta 13, 2011

pupu ja hiiri

 Tässä pupu ja hiiri.
Äiti ylpeänä esittelee.
Pupu koulupoikasen käsialaa ja hiirulainen koulutyttösen kutomaa.
Äidin käsityöt etenevät hitaasti mutta varmasti.
Vai pitäisikö sanoa nopeasti, paljon ja pientä. 
Novitan harmaata Nallea.
Gjestalin oranssia Maijaa.
Gjestalin punaista Baby-lankaa. 
Löytöjä lankakorista.
Ihan vähän vaan.
Kotimatkalla.
Pyhäpäivänä liikkeeseen livahtaen.
Kiitos Rakas sisko jotta toteutit unelmasi.

maanantaina, huhtikuuta 04, 2011

kohtaamisia

Virkattu myssy.
Novita kevät 2011
Lanka Batika (Schoeller Stahl) 
100% polyacryl
Lankaa kului just melkein 50g eli kerällinen. 
Mahdottoman koukuttava käsityö,
lisää hattuja luvassa.

Huivi
Moda 3-4 / 2011
Lankana Rheuma Thermal Wolle (100% villa)
Tykkäsin kutoa,
ohje haasteellinen ajoittain kun pitsineuleita ei ole tullut kudottua.
Eikä siitä sellainen tullut kuin paperissa luki,
sinnepäin.
Luulisin jotta parhaimmillaan ilman höyryttämistä.

Kolme kirpputoria lauantaina,
laiha saalis.
Nämä 2,50€
Ovat olleet käytössä ahkeraan pari päivää,
itse kerran sovitin.

Käsityöhaaste FB:n puolella.
Saanen ylpeänä esitellä uusia ihanuuksiani.
Kiitos serkut <3
Ja tässä uusin perheenjäsenemme.
Saapui iltasella isin mukana.
Ihan taikaa mielestäni.
Löytää ventovieraan, 
poisnukkuneen ihmisen kodin kätköistä oman rakkaan apinansa isoveli vai onkohan tuo iskä?
Jälleennäkemisen riemua!
Aarre.

maanantaina, maaliskuuta 07, 2011

piiperrystä

Ensimmäinen sana,
mikä tuli mieleeni kuvaillakseni viimeaikaisia töitäni.
Piiperryksiä.


Palatossujen kasaan kursimisia.
Hiihtopipo isille;
Regia 4-fädig crazy color


Ystävän esikoiselle junasukat.


Ja kuopukselle kauan kaivattu pupu.
Pupun sisarusparvi näyttää melko hoikalaiselta,
eikä kylpypäiväkään olisi pahitteeksi.

perjantaina, helmikuuta 25, 2011

pakkasen vankina

Menossa hiihtoloma.
Sukset on juu,
mutta ei käytössä ollut laisinkaan.

Sisäilyä, pönttöuunien lämmittämistä.
Aamulaiskottelua.


Tänään lenkki sivistyksen parissa.
Joululahjaksi saadut kirjakaupan lahjakortit poltettiin.
Tyttärelle Tiina-klassikkoa ja muotisuunnittelua.
Äitille ihana virkkuukirja;
200 virkattua ruutua (Jan Eaton)


En mä nyt mikään virkkaaja ole,
tahtoisin olla enemmänkin.
Kirja on kyllä niin herkullinen, jotta koukutan itseni ainakin kokeilemaan.

Kudinrintamalla vaihteeksi kaaoksen tynkää.
Aloittaa sitä, tätä ja tota.
Jatkaa tuolta, täältä ja vähän tästä.


Valmistunut paukkupakkasille pikahuivi.
Koululaispoikanen kietoi kaulaansa harmaan alpakan.


Alfasta muotoutui pari pipoa,
kerän jämistä kämmekäs pari.
Putki jäi päälle ja kämmekkäät paketoitiin tyttären kaverisynttäreillekin.
Ja yksi pari postitettiin mammalle.


Viikonloppuna lasketaan mäkeä.
Sankarille viemisiksi pupu.
Vielä tehtävä kaulahuivi ja ehkä hymyä korjailtava.


Oranssia tossua kudoin keskiviikkona,
valkoisen villasukan torstaina.
Tänään varmaan virkkaan,
mutta ensiksi käyn nukkumassa.
Hyvää Yötä.










torstaina, heinäkuuta 15, 2010

maanantaina, toukokuuta 24, 2010

Tupsu

DSCN4254 DSCN4255
Esikoisen parhaalle Ystävälle,
ihanaa synttäriä!

maanantaina, toukokuuta 17, 2010

torstaina, helmikuuta 11, 2010

testityttö



Novita ohje.
Jämälankajemma.
Nalle-vahvuutta.
Aloittamista ja purkamista,
too big head.



Nyt valmis.
Viis vee valitsi silmät.
Ja ihanan pehmeät PUNAISET hiukset,
Novita pehmovauva.

"äiti, mä haluan kanssa...."
"äiti, kudo mulle ekaksi..."
Möllykkätehdas?
Heti kun seuraava inspis iskee.

keskiviikkona, kesäkuuta 17, 2009

päivän pupu


Pupunen pötkötellyt leppoisasti,
vuoden ja varmaan vähän päällekin.
Korin pohjalla kassissa, keran muiden viimeistelyä vailla olevien luomusten.

Tänään lähti rästikasa hitaasti pienenemään.
Aluksi nappi neulepaitaan,
sitten puuttuva mekon olkapäänappi.

Vastaan tuli tyyny joka suolsi vanua sisuksistaan.
Aika ruma sellainen ja saumat jo kertaaleen korjaus-ommeltu.
Siitä se sitten lähti.

Apulainen innostui.
Luvan kanssa sai kiskoa vanua tyynyn sisuksista,
tunkea sitä pikkusormin pupun täytteeksi.

Pullea pupu saatiin aikaiseksi,
nappisilmää ja vähän punaista nenää.
Iltapuhteina vielä tupsuhäntä.

Pupu tahtoi heti ulos keinumaan,
siellä päästiin ottamaan sitten poseerauskuvaakin.

Toisetkin puput innostuivat,
yksi löytyi hyllyltä, kaksi vintin puolelta majailemasta.
Josko vaikka huomenna saisimme koko pesueen potrettiin.

Nyt on unilla pikkupupunen
ja pikkupupusen pikkuinen omistaja.