lähilääke

Arjen ja kiireen katkaisua,

koko perheen voimin.

Pikalääke siihen löytyy niin läheltä.

Jokaiselle löytyi mieluisin puuha,

minulle sellainen oli metsään pakeneminen.

Sain seurakseni teinipojan.

Kullanarvoisia keskustelutuokioita.

24h

Vuorokausi poissa kotoa.

Kaksin.

Se riittää karkoittamaan mielestä arjen.

Sääherra muisti jotta on hääpäivämme.

Silloin kuuluu lämpöasteiden olla kohdillaan

ja auringonsäteiden terässään.

Päivään kuuluu meri.

Sen äärelle hakeuduimme.

Matkasimme tietenkin asuntoautolla,

leirintäalueella yövyimme häähumummekin.

Yksitoista vuotta.

Paljon työtä, tahtomista.

Ja Rakkautta.

ulkoaoppimaton

Tuntuu kuin kesä olisi jo jäänyt taakse.

Arki on voimakkaasti läsnä,

osa puista näkyy jo pudottavan lehtiään

-aikaisessa ovat.

Meidän pieni lähti kouluun.

Meidän isopoika lähti yläkouluun.

Ne lienee perheemme koulurintaman suurimmat muutokset.

Lukujärjestys ulkoaoppimaton,

se yhteinen mihinkä viiden lapsen aikataulut kirjattu.

Syksyn tuntua sukissakin.

Nämä valmistuivat pikkuhiljaa.

Mieliteko kirjoneuleeseen, Anelmaisten innoittamana.

Lankana ohukainen, uskollinen Step.

Ohjetta seuraten ja ohitse kulkien.

Jämälangoista.

puskaparkit

Kolilta alamäkeen.

Valamon luostari oli liikaa esikoiselle,

me muut kiertelimme ihmettelemässä ihan omaa maailmaansa.

Evästaukoa vietimme Koloveden kansallispuistossa; Kirkkorannassa.

Ukkonen jyristeli jossakin lähistöllä, 

kumisteli melkoisesti kalliomaisemissa.

Yöpaikaksi valikoitui Enonkoski.

Sieltä löytyi meidän ideologiaan sopiva paikka,

puskaparkki.

Paikka jossa maisemat kohdillaan, lupa yöpyä.

Ilman kuluja, omavaraisesti.

Aamulla suunnaksi Savonlinna.

Kiertelimme Olavinlinnassa.

Linnasta olisi saanut paremmin irti osallistumalla opastettuun kierrokseen,

emme osallistuneet.

Meillä rajoitteena parkkipaikka,

jossa  mittariaika juoksi kilpaa kanssamme.

Tämäkin retkipäivä soljui eteenpäin omalla painollaan.

Puumalassa ruokailimme hienommin,

ihan ravintolan antimia.

Yöksi ajelimme Puumalasta Anttolan suuntaan.

Pistohiekka.

Siellä edesmennyt camping-alue jaksoi ihmetyttää.

Meitä leiriytyjiä paikalla useampia.

Maisemat kauniit, miljöö siisti.

Huoltorakennus merkkinä menneistä ajoista,

tyhjänä ja lukittuna.

Uimista, kävelyä.

Iltapuuhia.

Ajatuksissa ripaus haikeutta,

seuraavana päivänä suuntanamme oli koti.

 

Kolille

Ruokolahdella aamu-uinti privaattirannalla.

Kulttuuria ja aamukahvi seuraavalla pysähdyksellä.

Parikkala; patsaspuisto.

Kartta käteen ja ajatus päiväuinnista,

se lisäisi takaosissa matkaavien viihtyvyyttä.

Kiteellä onnisti.

Suunnittelimme reittiä matkan edetessä.

Se pääkohde oli valittuna pitkäaikaisen haaveiluni tuloksena,

Koli.

Sielläkin on tullut joskus tallusteltua,

kauan sitten.

Koli oli tallella.

Ja löysimme myös rauhallisen leirintäalueen Pielisen rannalta.

Pitkä rantaviiva. Hiekkapohja. Matala ranta ja kirkas vesi.

Täydellistä.

Luonto tarjosi parastaan.

kesäseikkailua

Vihdoinkin koitti kesäretken hetki.

Esikoinen palasi partioleiriltä, 

nukkui yön kotona ja taas mentiin.

Palaverin paikka; matkan suunta.

Lähdetäänkö saaristoon missä sydän tiukasti kiinni

vai seikkaillaanko itäiseen Suomeen?

Meillä tapana pohjoiseen matkata länsirannikkoa myötäillen,

Suomineidon toinen puolisko jäänyt vieraammaksi.

Itselläni ja puolisollani lapsuuden kesäretkistä muistikuvia Saimaan maisemista.

Äänestys päättyi tällä kertaa näin.

Porvoo-Loviisa-Ruotsinpyhtää-Kotka-Hamina-Virolahti-Lappeenranta-Imatra-Ruokolahti

Kahden ensimmäisen päivän saldona. 

Matkasimme asuntoautolla puskaparkkeillen.

Paljon pysähdyksiä, maisemia ja nähtävyyksiä.
Ruokataukoja, jaloittelua, valokuvausta.

Pokemoneja.