helmikuinen maanantai

Tänään olemme olleet vähän niinkuin lomalla,

mutta ei kuitenkaan.

Lapset kylläkin.

Ylimääräiset tunnit yöuniin,

tavallista hitaampi kahvi.

Kirpakka pakkanen ja auringonpaiste.

Lähdimme toteuttamaan eilistä suunnitelmaa.

Kävelylenkki, joka huipentui tahmeaan herkkupullaan.

Viimeisen kohteen voimalla saimme nuoremman poikasenkin mukaan.

Poikanen ollut seuranamme lauantaista lähtien ainokaisena.

Loppu nelikko vietti loman aloittajaisia mamman ja pappan luona.

Tänään illalla kotiutui kaksi plus serkkupoikanen,

isot tytöt vielä jatkavat toisaalla. 

Huomenna on edessä työpäivä.

Juuri nyt tuntuu ajatus siitä yhtä tahmealta kuin pulla. 

Sellainen ajatus oli päivälläkin kun tappelin irtoilevan imurinletkun kanssa.

Olisin kiroillut jos kiroilisin.

Sormimerkit kävi mielessä myös puukoriin tarttuessani,

se painoi liikaa ja kylvi puunroskaa lattialle.

Selvisin ärinöistä.

Onneksi lapset saavat lomailla, ovat arkihitauden ansainneet. 

Toivottavasti mekin saamme jonkin lomapäivän varastetuksi,

lisää aamuaurinkoisia kävelylenkkejä.

 

talvirakkaus

On niin siistiä kun on lunta ja pakkasta.

Tuo valoisuuttakin lisää pidentyvien päivien tueksi.

Koululaiset ovat päässeet luistelemaan, hiihtämään, pulkkamäkeen.

Minä olen saanut vähän leikkiä lumitöiden tekijää.

Minulla on jotenkin ajatus jotta Suomen luonto tarvitsee lumen ja pakkasen.

Se on yksi puhtauden salaisuuksista.

Talvea tarvitaan erottamaan syksyä ja kevättä.

Useana vuonna on tuntunut pelkältä pitkittyneeltä syksyltä vielä helmikuussa.

Tiedän että se kevät sieltä saapuu ihan kohta kohinalla ja tohinalla.

Armottomana, kuten itse sen koen.

Ei anna mahdollisuutta siirtää tekemisiä eteenpäin.

On taas tartuttava luuttuun ja ikkunanpesulastaan.

Tomutettava ja kevennettävä.

Älä pidä kiirettä pakkasukko.

hetki

Blogiaiheet vilahtavat arjen keskellä.

Ne ovat sellaisia välähdyksiä joista pitäisi sillä hetkellä saada kiinni.

Hetki menee ohitse.

En enää muista inspiroivia visioita.

Tämä aurinko-otos on ohikiitävästä hetkestä.

Liikkuvasta autosta.

Hennon jään peittämä meri ja säteet.

Olimme matkalla risteilylle koko perheen voimin.

Valloitimme vähäeleisesti Tukholman.

Nautimme siitä että saimme pitkään suunnitellun retken vihdoinkin toteutettua.

 

kiire ja kireys

Asun sellaisen ihmisen kanssa joka ottaa kaiken negatiivisen itselleen.

Vain hänen hartiansa ovat taakkoja varten,

vain hänen hermojaan koetellaan.

Yhteiset päänvaivat ovat hänen ratkaistaviaan.

Ihan rakkaudella tämän kerron.

Kerron jotta murheiden omiminen rasittaa.

Se saa tuntemaan vähäpätöiseksi ja riittämättömäksi.

Sellaiseksi ettei luoteta.

Ei minun pitänyt tästä kirjoittaa,

nyt vain eksyin raiteelta tätä viikkoa kuormittaneeseen aiheeseen.

Minun piti kertoa mitenkä ärsyynnyn kiireestä.

Sellaisesta kiireestä mikä on ihan turhaa.

Tekemällä tehtyä.

 

 Kiire juosta oravanpyörässä eteenpäin.

Joulusta juhannukseen ja taas kohti joulua.

Tänään kauppaan astellessani minua vastaan tuli ihmisiä,

jotka kantoivat kainalossaan multasäkkejä.

Oikeesti, joko pitää istuttaa?

Siellähän ne olivat esillä,

vihannesten ja kukkien siemenet.

Olen taas myöhässä.

Kassalta olivat kadonneet konvehtirasiat,

tilalle oli tullut pääsiäismunat ja rairuohot.

Olo oli kyllä harhainen,

olenko nukkunut parin kuukauden ylitse?

Kuvittelin kääntäneeni tänään kalenterin helmikuuhun.

Mielestäni nyt olisi paikallaan sellainen välitila.

Ei enää tonttuja, ei vielä tipuja.

Saisi vähän vielä piileskellä kynttilänvalossa,

eikä tarvitsisi vielä kasvattaa yhtikäs mitään.

Kiirehän tässä tulee.

Ja siitä seuraa kireys.

Mikään ei johda yhtikäs mihinkään.