tiistaina, kesäkuuta 27, 2017

alati kudottua

...tai neulottua. Ihan sen  mukaan mitä termillä ymmärtää,
minä olen aina kutonut puikoilla. Ja työ on nimeltään kutimet.
Alueellisia, murrejuttuja, olen ymmärtänyt.

Ja pikkuisen olen virkannutkin.
Ylittänyt itseni ja saanut isännän tyynyn näyttämään idoliltaan,
ainakin kun kauempaa katselee.
teetee Pallas.



Perheemme motoristille valmistui toukokuussa kauluri.
Taitaisi olla sesonkituote tälläkin hetkellä josko sateelta (tai pyörän ongelmilta) pääsisi ajelulle.
Schachenmayr Merino Extrafine 120.


Toukokuussa valmistuivat pienemmälle poikaselle läppäsormikkaat.
Lanka olikin ihan juhlavuoden oloista vaikkei sitä vyötteessä mainostettu.
Regia.
 

Esikoisen kummisedälle ajosukat.
Pitkällä varrella ideana etteivät ajobuutsit hankaa.
Jalat pysyvät lämpiminä eivätkä hikoa. Tai jos sukat hikistyvät,
kuivuvat ja tuulettuvat.
Regia.
 

Anopille kesäisempää, lyhytvartista sukkaa.
Oli edelliset kuluttanut puhki tai jotain sellaista.
Step.
 

Muutama vuosi sitten aloitettua? Kokeilua domino-tekniikalla.
Siitä tulikin jämälankakassi.
Vielä en tiedä kenen.
 

Junasukkia jämälangoista (en nyt muista olenko tämän jo julkaissut)
Näiden innoituksena silkka tekemisen riemu ja langanloppujen tuhoaminen.
Ovathan ne söpöjä,
astetta villimmille vauvoille.
Katia merino baby.
 

Läppäsormikkaat keskimmäisille tytöille,
omat kumpaisellekin, tietenkin.
Kreetan tuliaislanka.
 

Kaverin työkaverille.
Kämmekkäät.
Samaa Merino extrafinee kuin kaulurikin.
 

Neule itselle.
Se on vain kasvanut juhannussateissa, minä en.
Käy nyt teltasta tai perhemakuupussista.
Katia Alpakkacotton sekä Katia Sena. 
 

Kaverin siskolle.
Astetta kinkkisempi tilaustyö.
Selvisin.
Vai tunnistaako?
Novita Nalle.
 

Serkkupojan esikoistytölle.
Lastemme tuoreimmalle pikkuserkulle.
Hän on ihana.
Katia Merino Baby. 
 

Tätin pikkutermiitille.
Neljä ja puol vee.
Step.
 

Keskimmäiselle tyttärelle juhannussukat.
Uusi lankatuttavuus.
Grûndl HotSocks Palma
 

Kuopuksen opelle kevätlahja.
Saa esikoisensa.
Katia Merino Baby.

sunnuntaina, kesäkuuta 25, 2017

arkistot

Lähdin tänne blogimaailmaan etsimään kesäneuleohjeen koordinaatteja.
Olenpas ollut ajattelematon, olen kirjannut lehdestä nimen lisäksi "jokusen vuoden takaa" -että sellaista.

Toinen syy miksi tänne tulin oli anopin kysymys koskien tämän blogin kohtaloa.
 Öö, se on melko keikkuva aina vain. 
Onko tästäkin tullut liian vaativa laji, vissiin.
Nopeampi olisi fb tai insta.

Kaikesta huolimatta kaipaan sähköistä muistiota juuri neuleita koskien.
Kuvat, ohjelinkit, lankatiedot yms. Onhan minulla tietenkin vihkoni, mutta sinne en liitä kuvia. Pelkkiä lukemia muistiavuksi.

sunnuntaina, toukokuuta 07, 2017

mä mihinkään menny

Täällä taas.
Olin jo unohtanut kuinka valokuvia pienennetään...
Tuntuu vähän siltä että valoakin taas pilkahtaa, se toinen vuoden pahimmista kuukausista on nyt selätetty.

On kova tarve kirjoittaa ja valokuvata. Voi kunpa oppisin taas ihan oikeaan kameraan tarttumaan useammin. Kännykkä on vain niin helposti saatavilla ja lähikuvatkin parempia, mutta ne kauempana olevat kohteet.

Nyt olen innoissani toukokuusta, luonnonheräämisestä ja käsittämättömästä valoisuudesta. En tykkää takatalvisuudesta, mutta siedän sitä.







 

tiistaina, huhtikuuta 04, 2017

enemmän onkin vähemmän

Voi, mä tykkään kirjoittaa.
Tahtoisin kirjoittaa paljon ja enemmän.
Miksi kirjoitan tännekin vähemmän kuin koskaan?
No ehkä mun A4 vihko on täyttynyt enemmän,
luulisin.

En mä tiedä kenellä mä kirjoitan.
Itselleni tietenkin.
Jotta muistaisin.

Olen ennenkin todennut,
maailma muuttuu.
Blogimaailmakin muuttuu.

Jos ei tahdo esitellä kotia, ei oikein itseäänkään.
Ei harrasta mitään eksoottista.
Leipomuksia on turha kuvata.

Voi olla jotta itse Vaaksanheimo on muuttunut.
Hän ainakin elää erilaista vaihetta elämässä,
melko luonnollista.

Hän edelleen allekirjoittaa K-listaansa suurelta osin,
jotain vähän vähemmän ja jotain vieläkin paljon.
Y-kirjainkin voisi olla kova sana.

ps.ohenemisprojekti on vieläkin pinnalla,
sitä en tiedä edistynkö mutta Yritän kovasti.

keskiviikkona, maaliskuuta 22, 2017

jääpuikot ohenee





ja niin minäkin. 
Tekisi mieleni kirjoittaa.

Sellainen tunne kun on kadottanut itsensä.
Joku tuntematon laittanut syömään ja syömään.
Päätin kerran etten koskaan enää palaa kiristäviin housuihin,
ne on niin epämukavat.
Ja palasin kuitenkin.
Heikko.

Päivä kerrallaan.
Taistellen ja välillä lähes leikiten.
Taisteluni sokeria, herkkuja vastaan.

Toivon voittavani taistelun.
Ja voiton tuovan helpotusta fyysisiin vaivoihin,
ja vähän henkisiinkin.

Keventänyt olen myös lankakoriani,
parien sukkien verran.
Ja uutta matoa koukkuun.

lauantaina, maaliskuuta 11, 2017

mikä lie


Ohjeessa lukee neulottu Nalle.
Kauneimmat käsityöt 7/2016, ohjenro:24
Lankana Austermann Step 
Syönyt vanua, ehti lojua korissa inspiraatiota ja korvia odottamassa.
Silmät Fuerteventurasta.
Kaulahuivi ala kaksi vanhinta tytärtä.
Mikähän olio hän on?
Vähän lammasmaista, apinaa, nallea.
Nimetönkin vielä.
 

TeeTee Pallas -lankana.
Koko noin.41
Toiveena väriä ja paljon.
Taisin onnistua.
Odottavat vielä(kin) toimitusta.
 

Katia Darling.
Rohkeutta-sukat ystävälle.
Toivottavasti toimivat.
 

Kiireellisin tilaustyö pitkään aikaan.
Neiti 7vee
Koooska, kooooska teet mulle uudet villasukat?
Ja voinen paljastaa ettei tässä taloudessa villasukkia ole ihan vähän,
liian vähän kuitenkin aina.
Rakkaudella kudotut,
nämäkin.
 

Miks mun itsekäs työ on näin synkän näköinen?
Mä jotenkin ajattelin syksyä ja talvea kun tähän valmistauduin.
Nyt on kevät kiikarissa ja neule vihdoinkin puikoilla.
Josko viileään juhannusyöhön vaikka.
 

Totaalijämää.
Isännälle.
Huomasi omistavansa nyt mukavasti villasukkia,
niitä ohuesta langasta kudottuja jotka syrjäyttäneet tennissukat yms.
Eikä yhtään paksuja villasukkia.
Tai ne yhdet on jotka jätti asuntovaunulle.

maanantaina, helmikuuta 27, 2017

hiihtis






Viimeviikko hiihtolomailtiin.
En hiihtänyt kertaakaan.
Lunta kyllä saatiin ja sitä talven tuntua,
sitä tarvitsin.

Ei liian kevät liian aikaisin.
Kevät on armoton.

Oli ajatus kirjoittaa otsikoksi the end.
Blogille.
Kirjoitinkin hiihtis.
Jahkailija mikä jahkailija.