Joulun alla iski kuusipula.
Jostain se pitäisi tupaan saada, tunnelmaa tuomaan.
Satoi vettä, maa oli mutainen.
Isäntäväki lähti kuusta kurkkimaan, ihan luvalliselle maaperälle.
Tuloksena pyykkiä, paakkuja _ei kuusta.
Mummon vuoro yrittää.
Jo tärppäsi.
Sitä sitten sahaamaan;
tallin taakse, taskulampun valossa.
Kuusi jäi talliin kuivattelemaan, odottamaan kotiinkuljetusta.
Sieltä se sitten oli saapunut,
nojasi kellarin oveen ylpeänä.
Pakkasessa.
Aatonaattona puu sai tuekseen metallisen jalan,
pääsi sisätiloihin tutustumaan.
Lapset hihkuen alkoivat kuusta peittelemään,
koristeita ja koristeita.
Sinne ja tänne ja ihan joka väriä.
Äiti kiepautti valot ympärille ja eno saapui sopivasti tähtivierailulle.
Oih,
oi kuusipuu...
Vähän neulasia rapisteli,
oikein hienosti jouluamme palveli.
Kera kynttilöiden tunnelmaa loi_valaisi iltaa istuvaa.
Tänään se koitti pestin loppu.
Ilta kun saapui,
hommiin.
Pienet tontut keräilivät pallot pois,
hopeanauhat, kynttilät.
Isä irroitti tähden ja
kaikki laitettiin laatikkoon,
seuraavaa keikkaa odottelemaan.
Oksasakset.
Havut nips ja naps.
Äiti kiikutti verannan ikkunan alle koristamaan.
Kukkalaatikoihin vihreyttä.
Saha.
Runko palasiksi ja pesään,
tupaan lämpöä tuomaan.
Ei mikään turha kuusi.
Haikeutta tunnen,
kurkkaan olkani ylitse.
Pimeää on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti