viikkojen viemää

Huomenna taas perjantai,
vihdoinkin.


Viikot ovat alkaneet juosta,
ainahan ne juoksevat.
Olen roikkunut perävaunussa kiinni,
en sentään pudonnut,
hilkulla ollut,
siltä tuntuu.


Mies ahkeroi aamusta iltaan.
Minä pidän kotiseiniä pystyssä,
tunnen itseni väsyneeksi "tekemättä mitään"
Vanhantavaran varastolla virkistyn,
rakastan romuja,
minäkin.

Olen ruokkinut oransseja laatikoita,
kymmenen säkkiä ei riitä.
Sain selkähierontaa lapsilta,
kilpailivat kenen vuoro seisoa päälläni.


Mutustin ensiavuksi minttusuklaata.
Maku sai kaipaamaan merelle,
suklaaostoksille.


Sadetta, pimeyttä.
Lentäviä lehtiä ja koleutta.
Jostain se taas tuli.
Sunnuntaina istuimme aurinkoa palvomassa,
äiti, minä ja kutimet.
Maanantaina kannoin tuolit sadetta pitämään.


Vaahtera punastelee,
omppusade on armoton.
Kurpitsa-nakkini eivät ehdi kasvamaan.


Säälin tivoliväkeä.
Säiden armoilla huvituksetkin.
Leipä ohenee kun karuselli ei pyöri.


Minä olen leiponut leipää,
monta viikon aikana.
Huomenna niitä sirkushuveja,
jos ei sada. 


Lapset odottavat pyörintää.
Minulle riittäisi kynttilävalaistus ja fleecepeitto.
Pyörimätön teekuppi ja hiljaisuus.