tiistaina, joulukuuta 18, 2012

taas aikaan joulupallojen

Ajattelin tänäkin jouluna lahjoa lasten koulu-, eskari- ja kerho-opeja joulupalloin.

Pari heistä saa jo toisen pallonsa.
Eihän se mitään haittaa, niin olen päättänyt.
 
Minulla itselläni ei ole vielä ensimmäistäkään.
  
Minulla on ihana joulupallokirja, joka näin sesongin ajan on lojunut näkösällä kokoajan. 
Kuopus tuli yksi päivä kyselemään mitenkä kirjan kannessa miehet kutovat? 
Eihän miehet voi kutoa.
 
Kirjan miehisyys tulee esille kirjan yhdessä kohdassa.
Siinä neuvotaan mitenkä kiinnityslenkki virkataan ja sitten neulotaan kiinni palloon.
 
Eiköhän se ole helpompaa jättää päättelylanka pitkäksi ja virkata siitä suoraan lenkki.
Niin minä ainakin teen.

5 kommenttia:

  1. Miesten logiikkaa aidoimmillaan, liittyyköhän tämä siihen samaan logiikan alueeseen joka saa miehet etsimään tiettyjä tavaroita (kuten kännykkää) jatkuvasti? Hienoja palloja joka tapauksessa, minun omani odottavat yhä tekijäänsä vaikka ohjeita on kopioitu pitkin syksyä jemmaan.

    VastaaPoista
  2. Noi on niiin ihania palloja että<3 Juuri tänään haettiin yksi joulukoristelaatikko varastosta. Kuopus nosti ensimmäisenä sieltä yhden The Joulupallon ja sanoi; "äiti, kato miten söpö pallo!" ;)

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihania, kun olisinkin näppärä käsistä, noita olisi kiva viedä lahjoiksi ja myös kiva saada:)

    VastaaPoista
  4. Kiitos.
    Kyllä Anni, piti kaivaa kirja vielä esille ja tarkastaa. Olenko minä ymmärtänyt väärin, en.... Kyllä meissä on eroja, miehissä ja naisissa :-)

    VastaaPoista
  5. Tosi hienoja joulupalloja. Kyllä ovat saajat iloisia saadessaan.
    harmi kun flunssa kiusaa. Sitä on täällä meilläkin.

    VastaaPoista