sunnuntaina, huhtikuuta 14, 2013

isokoskelo






Kävelin koululaistyttöjä vastaan,
olivat kavereillaan kyläilemässä.
Siitä tuli samalla iltalenkki.

Melkein jo kodin nurkalla havahduimme ääneen,
josta ei voinut erehtyä.
Joutsenpariskunnan ylilento,
tosi matalalla.

Lähdin ekaluokkalaisen kanssa kiertämään ylimääräisen lenkin.
Takapihalla.
Taisivat sieltä joutsenet juuri lähteä,
ei näkynyt kuin isokoskelo pariskunta.

Myönnettäköön jotta google kertoi pariskunnan nimen,
mukava oli heidät tavata.

Ihana ilta-aurinko.
Vesi jo virtasi ja valtavat jääpuikot haurastuneet.

3 kommenttia:

  1. Oi, joutsenia ihanaa! Meidänkin yli niitä lentelee joka kevät. Se on joka kerta mahtava fiilis. Huudetaan että joutsenia ja kaikki juoksee pihalle/ikkunaan katsomaan :)

    VastaaPoista
  2. Niin ja vielä en ole tänä keväänä nähnyt. Sitä hetkeä odotan!

    VastaaPoista
  3. Samoin; joutsen ja kurkibongareita ollaan :-)

    VastaaPoista