Eilen sain luettua Laura Lähteenmäki; Ikkunat Yöhön.
Melankolisuus jäi leijailemaan ajatuksiini.
Miltä kirja näyttäisi jos kirjan henkilöhahmoihin sijoittaisi omia sukulaisiaan?
Minullakin on vanhemmat joilla paljon sisaruksia,
isovanhempani tulivat isoista perheistä.
Jaksoivatko kaikki?
Elämä oli kovaa.
Oliko ilokin suurempaa?
Täyttikö elämä unelmat vai jäätiinkö arjen pyörteisiin,
selviytymään?
Jäikö katkeruus kaivertamaan?
Jaksettiinko iloita jokaisesta pienestä ihmeellisestä ihmistaimesta
vai oliko ahdistus aina syvempi?
Lisää jaettavaa,
lisää vaatijia.
Koskettava kirja.
Tätä melankolisuuden tuntuani olen ravinnut kuuntelemalla Juha Tapion musiikkia.
Hänellä on taito koskettaa.
Saattaa ajatukset sanoiksi ja säveliksi.
Ilot ja surut.
Koskettavat kirjat ovat ihania. Jos ei jää liika suru niistä pintaan. Sitä en halua.. Pitäisiköhän siis lukea tuo kirja? minulle uusi tuttavuus.
VastaaPoistaKyllä. Kirja tarttui kirjastosta matkaani ilman mitään etsintöjä, en ollut sen mainontaan edes muistanut törmänneeni. Kansi viehätti ja takateksti sai kiinnostuksen heräämään. Voin suositella.
PoistaTuohon kirjaan täytynee paneutua :) Itsekin suurten sukujen perillinen,molemmat vanhemmat isoista perheistä jne. Oon ajatellu,ettei nyky-ihmiset sellaisista koettelemuksista selviäisi,mitä ovat omat isovanhempani kokeneet...
VastaaPoistaSepäs se. Nykypäivänä meillä on niin monia apuja enemmän, ihan tekniikasta lähtien aina tervedeydenhuollon kattavuuteen. Jos ei jaksa, siihenkin saa apua ilman leimaantumista kelvottomaksi.
PoistaMinäkin luin Lähteenmäen kirjan tämän vuoden alussa ja se oli ajatuksia herättävä ja koskettava lukukokemus. Niin, elämä on ollut niin erilaista ennen vanhaan, paljon rankempaa, monin tavoin.
VastaaPoistaSen kirja teki. On niin hyvä välillä saada näkökulmia vähän toisenlaisiinkin suuntiin kuin nykypäivä, oma elämä jne.
Poista