torstaina, elokuuta 21, 2014

eilen



Eilen sain ruusuja.
Yhden jokaista vuotta kohden jonka olen rouvana elänyt.
Liian romanttiseksi ei päässyt päivä muodostumaan,
siitä pitivät huolen vanhempainillat.

Meidän pienet käyvät tällä hetkellä koulua väistötiloissa,
kouluremonttia paossa.
Melko jännittäviä vekottimia löytyy sisääntuloaulasta.

Juha Tapion ihanaa kappaletta lainaan nyt tähän ruusunpunaiseen päivitykseeni.

Oi kultani älä niin huoli
 vaikka terävä ja viuhuva nuoli
 saattaa meihinkin osuu kyllä

 Mitä huominen ottaa, antaa
 sitä tänään vielä et voi kantaa
 eikä ne murheet meihin yllä

 Meillä on aikaa vielä
 nauruun, leikkiin ja rakkauteen
 iloon ja ukkosen jylinään
 Meillä on aikaa vielä
 kääntää kellot kohdalleen
 joka ainoa päivä on tänään

 Älä kaunaa mennyttä kanna
 sen viimein jo lähteä anna
 takkinsa ottaa ja ovella kiittää

 Älä pelkoa tulevaisuuden
 älä onnen tai onnettomuuden
 me olemme tässä ja nyt ja se riittää

Meillä on aikaa vielä
 nauruun, leikkiin ja rakkauteen
 iloon ja ukkosen jylinään
 Meillä on aikaa vielä
 kääntää kellot kohdalleen
 joka ainoa päivä on tänään

 Joka aamu mä odotan sua
 niin kuin ihmeellistä ja uutta
 Ja kun saavut mä tahdon katsoa sua
 niin kuin ensimmäistä kertaa katsotaan

 Meillä on aikaa vielä
 nauruun, leikkiin ja rakkauteen
 iloon ja ukkosen jylinään
 Meillä on aikaa vielä
 kääntää kellot kohdalleen
 joka ainoa päivä on tänään

Meillä on aikaa vielä nauruun, leikkiin ja rakkauteen iloon ja ukkosen jylinään Meillä on aikaa vielä kääntää kellot kohdalleen joka ainoa päivä on tänään

7 kommenttia:

  1. Onnittelut hääpäivän johdosta <3

    VastaaPoista
  2. Onnittelut hääpäivän johdosta myös täältä. Ihanat nuo laulun sanat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Laulun sanat laittavat ajattelemaan, noinhan sen olisi hyvä mennä, elämän.

      Poista
  3. Onnittelut teille. Hääpäivää on aina kiva juhlia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Kyllä, pienikin juhlistus arjen keskellä vahvistaa Rakkautta.

      Poista