jäähyväiset

Hänen vuoronsa tuli.

Perjantaina.

Sisarusparvensa viimeinen, ystäväpiirinsä viimeisiä.

Hän oli kaksikuukautta vanhempi kuin Suomi.

Lastemme isomummo,

mieheni mummo,

anoppini äiti.

Ainoa isovanhempi jonka olen aikuisiässä saanut pitää lähelläni.

Hän oli hauras, väsynyt.

Virkeä samaan aikaan.

Hän istuu sänkynsä reunalla.

Kauniina hymyilee.

Halaus ja iloinen heilutus.

Todellisuus muuttui yhdessä hetkessä Rakkaiksi muistoiksi.

Niistä muistoista pidämme kiinni.

Niillä muistoilla lievitämme ikävää,

täytämme tyhjyyden tunnetta.

"Aurinko nousee,
On kastetta maassa.
Aika on herätä,
Nousta ja lähteä,
Kohdata ystävä kallehin.

Niin kaunis on maa,
Niin korkea taivas.
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
Ja varjoisat veet,
Niin varjoisat veet.

Päivä on kirkas,
Vain metsässä tuulee.
Aika on leikin
Ja naurun ja riemun.
Mukana ystävä kallehin.

Aurinko laskee,
Jo pitenee varjot.
Aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin."