tuleeko joskus valmista?

Heti alkuun kiitos,

teille puumerkkejä jättäneille.

Yllätyin.

Tänään iski uskonpuute, taas.

Ehkä joku muukin tunnistaa harhaisen ajatuksen;
sitten kun on tämä ja tuo työ tehty, sitten on valmista.

Urakat joita itselleen rakentaa.

Ne saattavat olla terveitä tavoitteita

tai sitten vain silkkaa kiusantekoa,

ihan itselle.

On hassua tavoitella tyhjiä pyykkikoreja,

hymyillä onnellisesti kun kuukauden odottanut silitysvuori on selätetty.

(niin tapahtui tunti sitten silitettävien osalta)

Itseasiassa silitettävistä voisi jatkaa enemmänkin.

En siis treffaillut silitysrautaa vuosikausiin,

ainoastaan hamahelmien kera.

Sitten muistin mitenkä ihanilta tuntuvat sileät liinavaatteet ja yhdistin tavoitteeseen oman ajan sekä cd-levyjen inventoinnin.

Nyt siis silitän.

Ja pesen pyykkiä vapaapäivisin.

 Imuroin.

Täytän ja tyhjennän tiskikonetta.

Tykkään puuhastella, sellaista se pääosin on.

Ja tavoittelen samalla siisteyttä, joka saa oloni levolliseksi.

Tänään asetin työpäivääni muutaman tavoitteen.

Ensimmäinen hoitui ripeästi,

lopputulos miellytti.

Sitten päätin hoitaa kaikki kassalle kertyneet laatikot tyhjiksi

eli lajitella ja hinnoitella X-määrän tuotteita.

Homma eteni.

Epätoivo tuli kylään kutsumatta siinä vaiheessa kun laatikot lisääntyivät.

Tuli olo ettei millään enää jaksa sitä viimeistä lihalaatikkoa.

Mitäs siitä sitten?

Tyhjennän sen torstaina josko joku toinen sitä ei huomenna ahkeroi.

Taaskaan ei tullut valmista.