lauantaina, joulukuuta 23, 2017

tyhjä hetki

Juuri nyt on tyhjä hetki.
Kaikki on valmista.
Lapsenomainen odotus ei ole täällä.

Monta iltaa on pitänyt muistaa erinäisiä juttuja,
tänään on vain yksi hiiri jäljellä.
Ne jouluhiiret,
joita kuopus vielä jaksaa leikityttää.

Tänään olen suorittanut pyykkikoneen kahdesti käyntiin
ja tyhjäksi.
Olen käynnistänyt tiskikoneen kerran.
Hoitanut sen siivouksen viimeistelyn eli imuroinnin. 
Niin ja levitin lattialle punaisen räsymaton,
laitoin veskiin punaiset pyyhkeet.

Pääasiallinen tehtäväni on ollut tanssisukat.
Valmistuivat.
Ja viehättävät jo saajaansa,
niin kertoi viesti.

Keittiössä olen piipahtanut aamupalalla,
päiväleivällä ja hakenut iltapalaa.
Isäntä on ottanut kyseisen tilan tänään haltuunsa esikoisen kera.
Vierailin minä siellä sienisalaatin teossa tässä hetki sitten.
Ihan itse kerättyjä, suolattuja sieniä.
Pakkomielle joka jo syksyllä piirtyi ajatuksiini,
tahdon jouluksi sienisalaattia.
Melko marttamainen olo,
en tunnista itseäni.






LANKA: Alize angora gold simli
PUIKOT: 3mm
ohjeen kirjoitin itselleni ylös, tulen toistamaan todennäköisesti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti