herkuttelua Plataniaksessa

Aika kuluu.

En mä kohta enää muista mitä kaikkea matkaan sisältyi,

siihen mistä viimeksi aloin kertomaan.

Onneksi on kuva-apuja.

Söimme hyvin.

Herkuttelimme.

Joo, ihan niinkuin kotonakin mutta paljon erilaisesti kuitenkin.

Aamupalat nautimme omalla parvekkeella.

Kerran jouduimme siirtymään sisätiloihin liian kovan kuumuuden vuoksi.

Leipärasva suli rasiaan ja me tuoleihin.

Yhtenä aamupäivänä sadepisarat huiskivat kriittiseen aikaan.

Maisemaravintola hotellimme lähellä.

Minun annokseni tuo sininen uunivuoka,

yksi matkan maittavimmista illallisista.

Almiras Restaurant.

Taisi olla matkamme kuumin päivä.

Kävelimme pitkät pätkät ja tämä viilentävä herkkuhetki sai aivotkin jälleen toimimaan.

Frappe -jääkahvi, yksi tällä matkalla fanitettu tuote.

 

 

Sininenhetki auringonlaskun aikaan.

Artemis- ravintola aivan rannan tuntumassa.

Jälkeen auringonlaskun pelkkää pimeää merta,

mutta tunnelmaa senkin edestä.

 Käynnit ruokakaupassa etelänmailla ovat aina kokemus.

Valtavasti valikoimaa jokaiseen makuun.

Lihatiski toimii joka kerta.

 

 

Carpe Diem niminen ravintola rannassa.

Oltiin vietetty tovi rannalla makoillen ja uiden.

Pientä purtavaa mikä osoittautuu aina kokopäivän vatsan täyttäväksi.

Ei syöty enää illalla. 

 

 

Illallinen korkealla, maisemia ihaillen.

Vigli Restaurant.

Kuvan annos oli meille kolmelle yhteinen,

jäi vielä sille neljännellekin.

 

 

Talon tarjoama jälkiruoka.

Lomamme viimeisenä iltana.

Ruokailtiin korkeammalla kuin koskaan.

Amarantos.

 

Ravintola oli tavattoman hiljainen.

Hyvä meidän kannaltamme.

Saimme kunnian rupatella paikan omistajan kanssa.

Hän kertoi ensimmäisen kautensa vasta olevan loppusuoralla,

tuore yrittäjä siis tämän ravintolan parissa ainakin.

Puolisoni haastatteli ja minä pojan kanssa kuuntelin uteliaana.

Kreetalaisen englanninkieltä on yleensäottaen helppo ymmärtää.

 

Tänne pitää palata,

viinipiikki on auki.

 

 

Päivällä ennen kotiinlähtöä söimme hotellin allasbaarin yhteydessä.

Mythos Platanias.

Juhlistimme puolison syntymäpäivää arkisesti, mutta toisaalta kaukana siitä.

 

***
ikävä matkaa

sää jännitys

Viikko sitten palasimme perinnematkalta.

Sellaiselta jonka esikoinen aloitti täytettyään viisitoista.

Perheemme viisitoistavuotias pääsee etelän lämpöön laatuaikailemaan vanhempien kera.

Meillä ei kylvetä rahassa, jotenka ihan itsestäänselvyys tämäkään matka ei ollut.

Saatiin kuitenkin säästetyksi tarvittava summa ja onnistuimme löytämään edullisen vaihtoehdon.

Teimme ensimmäistä kertaa matkaa Apollomatkojen kautta,

lensimme AirBalticilla.

Valitsimme edullisimman hotellin.

Suositus matkanjärjeställe,

iso peukku lentoyhtiölle.

Kone siisti, suhteellisen uusi. Kaikki toimi.

Ja se edullisin hotelli.

Ehkä viihtyisin koskaan? 

Ainakin ystävällisin jo pienen huoneistomääränsä vuoksi.

Perheyritys.

Edullisin hotelli tarjosi tilavan huoneiston isolla parvekkeella.

Oli ilmainen netti, tallelokero, ilmastointi.

Kaikki mistä aina erikseen laskutetaan. 

Jäi olo jotta tahtoisi vielä erikseen heitä muistaa näin kotoakäsin.

Vaikka lumipallolla.

Rouva kertoi pitävänsä lumesta ja hiihtämisestä.

Ainiin.

Pitäähän tähän matkakertomuksen aloitukseen kertoa säätiedot.

Painajainen alkoi keskiviikkona ennen lauantaista lähtöä.

Lööpit kertoivat hirmumyrskystä joka lähestyi Kreetan saarta.

Kuvat vääntyneistä sateenvarjoista, rankkasateessa seisovista matkustajista laukkuineen. 

Varoitukset tulvista ja kovista tuulista.

Kehoitus pysyä sisätiloissa.

Latisti odotusta. 

Sääherralle niin huono reklamoidakaan.

Matkalla kentälle tuli tekstiviesti jossa kehoitettiin noudattamaan mahdollisia ohjeita hätätilan sattuessa.

Lentokapteeni kuitenkin kertoi sään olevan kohteessa tavanomainen,

ei myrskyisä.

Koneessa odotin hirmuisia ilmakuoppia. Pelkäsin näkeväni salamointia.

Näin vain aurinkoa ja pilvimöykkyjä.

Laskeutuminen sujui tasaisesti,

koneesta ulos tullessamme oli lämmin. Ei satanut, ei myrskynnyt.

Loma alkoi.

 

tulee..

...valmista.

Ja hän oli sen lihalaatikon tyhjentänyt,

kiitos Rakas.

Paikka jossa ei tarvitse olla tehokas on metsä.

Syksyllä metsä on parhaimmillaan.

Metsässäkin on riskinsä.

Voi iskeä marja- tahi sienivimma.

Olen melko immuuni.

Onhan siinä toki runsaasti löytämisen tuottamaa mielihyvää kun oranssin kanttarellin bongaa.

Tai onnistuu tallustelemaan keskelle suppilovahverokylää.

Viikonloppuna metsäilin vain vähän ja lyhyesti.

Poikkeuksellisesti sain sinne seuraakin.

Kuvasimme pienemmän poikasen uutta villapaitaa,

sitä vastavalmistunutta.

Neuleet eli kutimeni tavallisesti valmistuvat.

Toimivat näin erittäin terapeuttisesti.

Saa purkittaa jäljelle jääneet lankapallerot,

laittaa puikot omalle paikalleen.

Ihailla ja ihmetellä,

huokailla hetkellistä tyhjiötä uutta visioo odotellessa. 

 

tuleeko joskus valmista?

Heti alkuun kiitos,

teille puumerkkejä jättäneille.

Yllätyin.

Tänään iski uskonpuute, taas.

Ehkä joku muukin tunnistaa harhaisen ajatuksen;
sitten kun on tämä ja tuo työ tehty, sitten on valmista.

Urakat joita itselleen rakentaa.

Ne saattavat olla terveitä tavoitteita

tai sitten vain silkkaa kiusantekoa,

ihan itselle.

On hassua tavoitella tyhjiä pyykkikoreja,

hymyillä onnellisesti kun kuukauden odottanut silitysvuori on selätetty.

(niin tapahtui tunti sitten silitettävien osalta)

Itseasiassa silitettävistä voisi jatkaa enemmänkin.

En siis treffaillut silitysrautaa vuosikausiin,

ainoastaan hamahelmien kera.

Sitten muistin mitenkä ihanilta tuntuvat sileät liinavaatteet ja yhdistin tavoitteeseen oman ajan sekä cd-levyjen inventoinnin.

Nyt siis silitän.

Ja pesen pyykkiä vapaapäivisin.

 Imuroin.

Täytän ja tyhjennän tiskikonetta.

Tykkään puuhastella, sellaista se pääosin on.

Ja tavoittelen samalla siisteyttä, joka saa oloni levolliseksi.

Tänään asetin työpäivääni muutaman tavoitteen.

Ensimmäinen hoitui ripeästi,

lopputulos miellytti.

Sitten päätin hoitaa kaikki kassalle kertyneet laatikot tyhjiksi

eli lajitella ja hinnoitella X-määrän tuotteita.

Homma eteni.

Epätoivo tuli kylään kutsumatta siinä vaiheessa kun laatikot lisääntyivät.

Tuli olo ettei millään enää jaksa sitä viimeistä lihalaatikkoa.

Mitäs siitä sitten?

Tyhjennän sen torstaina josko joku toinen sitä ei huomenna ahkeroi.

Taaskaan ei tullut valmista.

 

kirjoittaako vaiko eikö kirjoita

Olisiko lähestyvän syksyn merkki?

Kun pitää pysähtyä pohtimaan.

Pohtia vaikka sitä kirjoittaako vaiko eikö kirjoita?

Jostain olisi kiva saada kiinni.

Jostain uudesta, innostavasta.

En sitten tiedä täyttääkö kriteerit jos palaa tähän vanhaan?

Melko uudelta tämä tuntuu kyllä näin pitkän tauon jälkeen. 

Muistin salasanan, wau.

Nyt olisi huippua, jos joku löytäisi perille ja antaisi lisäkoordinaatteja tulevasta.

Jään odottelemaan.

etsin

Aika on ollut alakuloinen.

Älä kysy syytä,

en osaa sanoa.

Liian pitkään.

Olen tuo mustavalkoinen piste jäälautalla.

 Mustavalkea, virtaavien vesien ääressä viihtyvä, tukevarakenteinen, lyhytpyrstöinen ja tukevajalkainen. 

(luontoportti.com)

Hän on koskikara,

minä vain muuten tukevajalkainen. 

Tänään otin kevättä vastaan.

Veranta kadotti osan talvipölyistään,

ikkunat kirkastuivat,

pelargoniat saivat uusia multia.

Iltalenkki vei minut joenvarteen.

Siinä on jotain mitä etsin.

Juttuja, asioita joista nautin.

Aamulla ompelin merkkejä;

live free

ride free

Sellaisen intohimon minäkin tahdon löytää.

 

pienet jutut

Vieläkö kirjoitan, kysyttiin.

No jaa -aina välillä. 

Miksi en kirjoittaisi voisin itseltäni kysyä.

Pienet jutut ovat tämän päivän sana.

Paljon kaunista luontoa, ystäviä, iloa, naurua, kohtaamisia, herkkuaamiaisia.

Tänään pörähti kevätkärpänen ompeluinspiraation muodossa.

Piti ommella pari pikkuverhoa jouluisten tilalle oviin,

tulikin ommeltua neljät verhot.

Nämä makuuhuoneen kevätverhot se suurin yllättäjä.

 Kaikki materiaalit ovat kierrätysjuttuja,

kirpalle ajautuneita -kangaskorissani marinoituneita.

Tuli olo jotta taas sai uutta vaikka mitään ei pysty hankkimaan.