maanantaina, kesäkuuta 24, 2013

mummola festarit

Juhannus mummolanmäellä,
mietittiin olisiko ollut nyt kuudes vuosi.

Kaksi mummoa ja meidän perhe.
Ruhtinaallinen palvelu, kauniit puitteet ja paljon puuhaa.

Tänään mummo lepää leipätyössään,
luulisin.
Ja minä jouduin itse keittämään aamukahvini.


Yksi juhannuksen viihdyttävimmistä osioista oli Primera.
Meidän kolmetoista vuotta sitten ostama automme,
joka sitten palveli mummoakin monta vuotta.
Nyt matkalla metalliromuksi.

Taustapeiliä, radio, lämppärin nappuloita, sulakkeita.
Kyllä, nyt pyörivät kotinurkissa.
Kyseenalaisia aarteita.



Yllä esikoisen loihtima herkkusalaatti,
namskis.

Juhannusaattona pestiin kilometri mattoja.
Minäkin sain muutaman pestä vaikka apulaiset olivatkin innokkaita.
Eilen rullattiin kuivina mukaan,
aika mahtavaa.

Isi vilvoitteli välillä autotallissa.
Heti kun suunnittelee kesälomamatkaa,
johonka sisältyisi ajokilometrejä.
Auto alkaa temppuilemaan,
vieläkin enemmän. 

Auton kuntoa piti testata.
Kierrettiin siis lenkki metsässä,
pala paikallishistoriaa.




 Aika vaikuttavaa.
Yllättäen näin miljöön osana dekkaria.
Montakohan salaisuutta kaivoskuilut pitävät sisällään?



Juhannus on juuri oikea aika alkaa ennakoimaan talvea.
Sellaiset sukat, joissa on paljon vartta.
Luistimiin, monoihin.


Juhannuskuu.

Kotona tomaatintaimet kaipasivat vettä.
Nurmikolla oli kasa linnunhöyheniä.
Aineksia kummitustarinaan.

11 kommenttia:

  1. Huipulta kuulostaa! Kaivoskuiluille just tarkistin itsekin reittiä, olisi kiva käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva oli käydä sivistämässä itseä tälläkin paikallisnähtävyydellä. Olen niiden osalta aivan alkumetreillä.
      Meiltä vain uupui se tärkein; eväät ;-) Onneksi löytyi metsämansikoita.

      Poista
  2. ihana mattojen pesu-aika,lapsuuden kesä-muistojen parhaimmistoa :)
    meillä kotona upea apila-matto takapihalla,raskiiko tuota ees leikata ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä apilat ilahduttavat minua, heinäallergistä isäntää ei niinkään :-)
      Mattojen pesusta on monta ihanaa muistoa. Ne tynnyrit jokiranta paikalla joihinka oli jännittävä pompahtaa seisomaan.

      Poista
  3. ....mummon ja isomummon parasta juhlaa ...perhe ympärillä ...

    VastaaPoista
  4. Kaivoskuilut muisto lapsuudesta, meidän mummola oli siinä ihan likellä :-) Ketunleipiä kasvoi kaivosten luona, niitä söimme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okeit :-)
      Nyt ei popsittu ketunleipiä, metsämansikoita kyllä löysivät.

      Poista
  5. Minunkin tekisi mieleni mattopyykille. Ei vain oikein ole mattoja joita pestän, elän lähes matottomassa talossa :) Mutta mattopyykki jos mikä kuuluu kesään, se ihana tuoksu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mattojen pesu ei tunnu edes työltä, niin kivaa puuhaa.
      Viimekesänä jäi urakka suorittamatta eli nyt riitti pestävää senkin edestä.
      Meillä matoilla loihditaan lämpöä talvisaikaan, näin kesäisin kerään varpaan jälkiä vain lattioihin :-)

      Poista