Perheemme perinne,
syyslomaa metsässä.
Vuosi sitten satoi ja kaikki paikat lainehti.
Nyt olivat syyskelit kohdillaan.
Aurinkoa, kuulautta.
Väriloistoa.
Lehtien haravointia, kaivon tyhjentämistä.
Saunomista.
Metsäretki, evästauko kivenjärkäleen päällä.
Pannullinen sieniä.
Sienikaverini jutteli ottavansa yhden sienen muistoksi.
Söisi sen kuulemma sitten aikuisena.
Toisin kävi.
Pyysi lisää privaattiherkustani jo lähes nelivuotiaana.
"äiti ota kuva tästä jäätyneestä lätäköstä"
"joko otit? saako jään jo rikkoa?"
Nämä ovat sellaisia hetkiä,
jotka toivon lasteni muistavan.
Kaikki luonnon meille tarjoamat valtavat aarteet.
Koskaan ei olisi liian aikuista pysähtyä ihmettelemään sitä syksyn ensimmäistä jäätynyttä lätäkköä.
Tai miettiä mitähän muurahaiskeon arkeen kuuluu.
Niitä ahmein kamerallani,
silmilläni ja sydämelläni.
teillä on siellä ihana paikka. Luontoa. Niin tärkeää. Lapsille mahtavia hetkiä. Ja aikuisillekin.
VastaaPoistaKyllä. Vaikka luonto on läsnä kotimiljöössäkin, metsän keskellä se puhuttelee vieläkin enemmän.
PoistaMä olen edelleen juuri se, joka kysyy "joko jään saa rikkoa". Joskus kyllä vähän nolottaa, mutta se jään ratina kengänkärjen alla on loppusyksyn ihanin ääni.
VastaaPoistaYmmärrän :-)
PoistaTunnistan myös houkutuksen napata jääpuikko käteen ja ihan pikkuisen vaan maistaa....
Kiva kun tulit kommentoimaan :-)