perjantaina, marraskuuta 08, 2013

torstaina toisaalla

Keskiviikkoiseen teemaan jatkaen.
Olen välimaastossa.

Kahtena päivänä viikosta häärään mieheni apuna.
Kotihengettärenä toimii mummo. 

Eilen oli töitteni ulkoistamispäivä,
mummopäivä niinkuin pienin asian ilmaisee.

On kiva lähteä aamulla.
Käydä vähän niinkuin leikisti töissä.
Eikös se ole leikkiä jos raha ei vaihda omistajaa?

Työsuhde-etuna kerään päivän aikana kaikkea tarpeellista kasaan.
Järjestelen, ideoin, juttelen ihmisten kanssa.
Välillä istahdan ja kaivan käsityönkin esille,
jos pomo ei huomaa.

Eilen en istahtanut.
Kotiin kävellessä lenkkarit kiristivät jaloissa.
Puoli seitsemältä illalla pohdin,
lähteäkö vielä ulkoilemaan vai vaihtaako unipuku päälle.
Jälkimmäinen vei voiton.

Iltaurakkana kudoin villasukat valmiiksi
ja luin kirjan loppuun.
Annakaisa Iivari; juhannus italialaiseen tapaan.
Oli sellainen kepeä, ohimennen luettava, ei tarvitse hankkia omaan kirjahyllyyn.

 
PYSTYRAITA-SUKAT
LANKA: Novita; Nalle (oranssi) sekä raidoitukseen kahta eri jämäkerää
PUIKOT: nro3

Pysytraitasukat on yksi lempparimallini.
Pitkästä aikaa tuli tehtyä.
Luulen jotta nämä sukat lähtevät heti tänään partioretkelle.

2 kommenttia: