Tammikuu vetelee viimeisiään.
Kadotimme kuukaudesta kaksi viikkoa Espanjassa,
Teneriffalla, Los Gigantesissa.
Meidän perhe, mummo, mamma ja siskoni poikanen.
Samasta kaupungista alkoi nämä Anopit mukaan -matkat,
neljätoista vuotta sitten.
Silloin meillä oli parivuotias esikoinen,
odotin toista lastamme. Tuolloin mukana oli myös teini-ikäinen pikkuveljeni.
Nyt olemme olleet kotona kuusi päivää,
joista viisi päivää joku perheenjäsenistä kipeänä.
Se klassinen mahatauti, onneksi ymmärsi rientää riemuksemme vasta kotona.
Voi olla että toimme sen paluulennolla mukanamme.
Itse sairastin ensimmäisenä,
heräsin yöllä kuumeisena ihmettelemään kuka on siirtänyt parvekkeen oven paikkaa tai kääntänyt sänkyä.
En ollutkaan enää lomalla,
olinkin ihan jo kotona.
Palaamme lomamuistoihin vielä monta kertaa.
Jos nyt perinteen vuoksi tännekin kuvia ja kuulumisia asettelisin.
Se lomakoti.
Valitsimme netistä samalla perusteella kuin aiemminkin,
edullinen.
Hotellihuoneen ensikohtaaminen oli pettymys.
Kuluneisuudesta oli varoitettu lomaoppaassa, silti se yllätti.
Hotellissa on parhaillaan remontit meneillään.
Ensimmäisenä hotelliyönä havahduin.
Ikkunastamme näkymät paitsi merelle, myös tähtitaivaalle.
Taivas täynnä kirkkaita tähtiä, kuu valaisemassa.
Hymyilytti.
En minä ollut tullut katselemaan kuluneita nurkkia,
olin tullut katselemaan maisemia, hankkimaan elämyksiä, nauttimaan.
Näkemään ja kokemaan.
Lomakoti alkoi tutumaan paremmalta unien jälkeen,
sängyssäkin oli hyvä nukkua.
Kävimme kuitenkin oppaan juttusilla ja hän välitti terveisemme hotellin henkilökunnalle. Seuraavat kaksi päivää suorittivat pieniä ehostustöitä niin meidän kuin seurueemme toisessa huoneessa.
Saimme uuden vesihanan, naapurit uuden vuodesohvan.
Uskomatonta reagointia, siitä tuli hyvä lomamieli.
Ne maisemat lomakodista katsottuna.
