ensimmäinen päivä

 

Vaellusreitti
Tämä on tarttuva tauti,

ihan kuten Lapin hulluuskin vai kutsuttiinko sitä taiaksi. 

Naapuri pyysi isääni mukaan vaeltamaan,

vuosia sitten.

 Ja sitten seuraava tartutettava ja seuraava.

Tänä kesänä olin vuorossa minä ja esikoisemme, neiti 13v.

Retkelle oli helppo lähteä konkareiden matkassa,

mamman ja pappan.

Loppu lapsikatras jäi isin seuraan leirintäalueelle,

mistä tekivät päiväretkiä aina Jäämerelle saakka.

Vähän jännitti mitenkä naksuttavat polveni kestävät,

painaako rinkka liikaa ja ja ja...

Alkumatkasta rinkka painoi,

helpotti kun sai säädöt kohdilleen.

Hetken kävi jo mielessä maitojuna,

ihan hetken vain.

Ensimmäisellä taukopaikalla esikoisen energiaksi tarkoitettu patukka hyökkäsi.

Saattaa sisältää pähkinää-merkintä,

sisälsi tällä kertaa.

Retkikuntamme reipas kuopus alkoi voida pahoin.

Nesteen, runsaiden levähdysten ja päättäväisyyden voimin saavutimme yöpaikaksi aiotun Sioskurun autiotuvan.

Reitti ei ollut se helpoin,

ja voi vain kuvitella mitä oli suoriutua siitä puolikuntoisena.

Maisemat.

Ei niitä voi sanoin kuvata.

Kuvatkin tuntuvat latteilta.