ensimmäinen adventti

Sunnuntai.

Ja sulanut lumiukko,

vesisade vei kaiken lumen.

Rakastan näitä hitaita aamuja,

voisivat tulla tavaksi.

Olen niistä nyt saanut nauttia melko usein,

lomalla päivittäin.

Etelässä meille muodostui aamurutiini,

aamukävely aamun ensisäteissä, meren ensikuohuja kuunnellessa.

Haimme kaupasta tuoretta leipää ja palasimme hotellille aamiaista laittamaan.

Parina aamuna istahdimme rantakahvilaan. 

Ilmassa oli kiitollisuutta.

Tänään etsin joululevyt esille.

Asettelin adventtikynttilät.

Ruuaksi söimme tänään yleisön pyynnöstä pitsaa.

Seitsemän kokkia loihti itselleen sen parhaan pitsan.

Kyllä maistui ja nyt janottaa.

Sadesään innoittamana keittiöremppa eteni.

Minäkin jouduin vai pitäisikö sanoa pääsin vihdoinkin mukaan puurtamaan.

Ensimmäinen työtehtäväni tuntuu varmasti hartioissa huomenna,

lasikuitutapeetin irrotus mattopuukolla.

Nyt jäi yöksi ajatustyötä,

kuinka saamme yhden seinällisen kodinkoneet soviteltua.

Uskon jotta se ahaa-elämys vielä saapuu.

Toivottavasti.

 

joulukuun toka

Tänään nousin ylös puoli kymmeneltä.

Avasin kalenteriluukut. Minua on onnistanut, kalentereita kaksin kappalein.

Toisen ostin perheemme partiotytöiltä ja toisen sain yllätyslahjaksi esikoiselta.

Tästä se joulun odotus vain kiihtyy.

Nautin aamiaista vapaapäivän tahtiin.

Katselin telkkaria yhdellä silmällä. Se todella harvinaista, sillä tv:n katselu ei ole minun juttuni mihinkään aikaan vuorokaudesta.

Nyt ehkä altistun asialle enemmän kun keittiössä on telkkari.

Ja se keittiö on tällä hetkellä kellarissa, remppaevakossa.

Aamulla luin lehden ja melkein toisenkin,

join ison mukillisen teetä.

Kynttilänvalossa.

Kaksituntia kului aikaa.

Hahaa.

Melkein syyllisenä ryhdistäydyin ja lähdin lähikaupassa kipittämään.

Koululaisille kyniä, pyyhekumeja, lyijyä ja sen sellaista.

Pääsivät eilen kuittailemaan ettei välineet enää ole syksyllä ostetussa kunnossa.

Kauppareissun jälkeen istahdin hetkeksi kutomaan.

Jouluisia juttuja riittää,

keksin niitä kokoajan lisää.

Iltapäivällä lähdimme juhlimaan mummoa,

kokkasi perheellemme herkkuja synttärinsä kunniaksi.

Kiitos.

Vieläkin tuntuu että on syönyt.

Iltapuhteina skarppasimme poikien huoneet.

Isompi hoitaa homman itsenäisesti,

pienempi tarvii tsemppausta.

Nyt on imuroitu, järjestelty ja tuuletettu.

Taas kelpaa heidän pesäkoloilla luolissaan. 

Näyttää ikkunoille viritetyt kynttelikötkin paljon tunnelmallisemmilta.

joulukuun eka

Nyt iski blogi-ikävä.

Se voi johtua monesta syystä.

Blogi oli iso henkireikäni kotiäitivuosina.

Aikaa tuskin oli silloin yhtään sen enempää, mutta kuitenkin erilaista sellaista.

Ikävä vilahti jo pariviikkoa sitten. Tein googlehaun ja se tarjosi vastaukseksi linkkiä ihan omalle sivulleni. Niinpä niin.

Tänään on joulukuun ensimmäinen päivä,

silloin aina kirjoitin innolla tänne.

Tänään on myös maisema luminen, jouluinen, haikea, lapsellinen.

Näistä tunnelmista olen usein kirjaillut. 

Ehkä liiaksikin itseäni toistellut.

Viikko sitten olimme etelän auringon alla, kaksin.

Kun palasimme kotiin, tyhjensin matkalaukun ja hain kellarista joulun.

Viritin kyntteliköt, järjestelin tonttusia.

Tuntui juuri niin oikealta.

Vihkooni olen listannut jouluisia salaisuuksia. 

Listattavaa on paljon ja kuitenkin juuri sellaista omalla painollaan lipuvaa.

En halua tästäkään joulusta suorittamista,

tahdon laskeutua joulurauhaan pikkuhiljaa. 

Juuri nyt katselen kynttilöiden loistetta,

kuuntelen joululauluja koneelta.

Tartun jouluiseen kutimeen ja mietin yön hämäryyden tonttupuuhia.

Suunnitelmia on tontuilla ja sanojakin varmasti paljon,  ei silti joulukirjeitä.

Tänä vuonna on paketoituja pikkuyllätyksiä,

vähän sellaista mitä eivät enää osanneet odottaa.

Nämä meidän isoiksi kasvaneet pikkutontut. 

Haikeus ja ilo.

 

kiltti syyskuu

Ihana syksy.

Tähän aikaan vuodesta olemme usein olleet matkoilla.

Ulkomailla.

Viimepäivinä olen saanut kuvamuistutuksia matkoista fb-maailmassa.

Aina huokaa ripauksen haikeana.

Toisaalta.

Syyskuu on ollut niin kiltti ja kaunis.

En ole kaivannut muualle kuin lähemmäksi luontoa,

metsään.

Syksyisin metsä on minulle rakkaampi kuin muulloin.

Silloin se tuntuu turvallisemmalta.

Metsässä on ihana liikkua. Katsella, kuunnella, haistella.

Eksyillä hallitusti.

 

elämää kesäloman jälkeen

Sen kesäloman jälkeen alkoi arki.

Rutiinit ja jonkinmoinen kiire.

Blogihiljaisuus palasi.

En ole "ehtinyt" kirjoittaa.

Ei ole viitsinyt tai huvittanut. Ei riviäkään tänne tahi muuallekaan.

Kuviakin on onnettoman vähän kamerassa,

kännykässä enemmän.

Jos nyt jotain sentään elosta elokuussa

ja vaikka huomenna syyskuusta.

 

 Elokuun alussa hoidin metsäikävääni yksinäisellä mökkiyöllä.

Sitten alkoikin koulut.

Kakkosluokkalainen.

Vitosluokkalainen.

Kutosluokkalainen.

Kasiluokkalainen.

Lukiolainen.

Parin viikon kouluahkeroinnin jälkeen pääsimme pienelle lomalle.

Viikonloppu Kustavissa.

Vanhempani, sisarukseni perheineen.

Juhlittiin kuvassa onkivaa mammaa.

Venetsialaiset tahi muinaistulet osuivat samaan viikonloppuun,

vähän niissäkin tunnelmissa fiilisteltiin.

Taputeltiin kesää pakettiin.

Hailuoto

Pohjoisen lisäksi meillä oli täsmätoive.

Hailuoto.

Ollaan saarella käyty kerran aiemmin, kaksitoista vuotta sitten.

Silloinkin aurinko paistoi ja nautimme rantapäivistä.

Se on se meri.

Alati kiehtova.

Rannalta on hyvä katsoa,

en minä vesille halaja.

kaksi päivää, yksi yö

Jostain piti luopua,

saimme pikakierroksen sentään.

Varpaat kastuivat Jäämeressä. 

Saimme kokea palan Pohjois-Norjaa upeassa kesäsäässä.

Maisemat huikeat, hyvin vaihtelevat.

Vehreyttä, vihreyttä. Karua kivikkoa.

Kirkasta vettä.

Niin kaunista.